Ukrainan talouskurimus
1990-luvulla Euroopan keskusjohtoiset suunnitelmataloudet muuttuivat siirtymätalouksiksi. Neuvostoliiton entiset satelliitit Itä-Euroopassa ryhtyivät muokkaamaan talouksiaan EU-kuntoon voidakseen päästä mukaan lännen integraatiokehitykseen. Onnellisimmassa asemassa tältä osin oli entinen Itä-Saksa (DDR), jonka varakas Länsi-Saksa ”adoptoi”. Saksojen yhdistyminen ei ollut mitään halpaa huvia. Jälkikäteen on arvioitu, että yhdistymisen loppulasku oli noin 1300 miljardia euroa.
Itäblokin lisäksi integraatioprosessiin liitti myös kolme entistä neuvostotasavaltaa Baltian alueelta (Viro, Latvia, Liettua). EU:n historiallinen itälaajentuminen tapahtui vuonna 2004. Romania ja Bulgaria, kaksi entisen itäblokin köyhintä maata, pääsivät liittymään EU:n jäseniksi pienellä viiveellä, vuonna 2007.
EU:n itälaajennuksen alkuvaiheessa uusille jäsenille ilmoitettiin, että jäsenyyden tärkeimmät ehdot olivat toimivan markkinatalouden ja läntisen demokratian toteuttaminen. Tässä yhteydessä korostettiin selvästi sitä, että korruption kitkeminen entisissä kommunistimaissa oli vietävä läpi ennen EU-jäsenyyden myöntämistä. Bulgariassa ja Romaniassa tämän asian hoitaminen viivytti pääsy EU:n piiriin.
Neuvostoliiton hajottua perustettiin sen tilalle IVY (Itsenäisten valtioiden yhteisö), johon liittyi 12 entistä neuvostotasavaltaa. Baltin maat jäivät siis IVY:n ulkopuolelle. IVY ei ole vapaakauppa-alue (kuten EFTA) eikä tulliunioni (kuten EEC, EU:n alkumuoto). IVY on siis ”kerho", jolla ei ole mitään ylikansallista päätäntävaltaa. Ukrainan ja Venäjän välistä kiistaa ei siis ole voitu sopia Ivyn puitteissa, koska sillä ei ole päätäntävaltaa.
Tässä yhteydessä on hyvä muistuttaa, että EU (alun perin EEC) perustettiin vuonna 1957 ennen kaikkea siksi, että Saksa ja Ranska evät enää koskaan voisi sotia toisiaan vastaan. Jo tätä ennen oli perustettu Euroopan hiili- j a teräsunioni, jotta kansallisella tasolla ei pystyttäisi luomaan aseteollisuutta ilman ylikansallista valvontaa.
Kahden edellisen vuosikymmenen aikana Ukrainalta puuttui houkutin pannan yhteiskuntansa EU-kuntoon, jotta se olisi voinut osallistua EU:n itälaajennukseen. Potentiaalisesti rikas Ukraina sai johtoonsa poliittisesti erivärisiä valtaryhmittymiä, jotka olivat toinen toistaan korruptoituneempia. Jälkikommunistisella kaudella maan väestö on kutistunut noin 52 miljoonasta noin 45 miljoonaan. Koulutetut ja yritteliäät ihmiset ovat massoittain jättäneet kotimaansa. Lisäksi arviolta viisi miljoonaa ihmistä sodan jaloissa tarvitsevat hätäapua, jota saapuu niukasti.
Ukrainan bruttokansantuote (bkt) asukasta kohden on noin 8000 dollaria vuodessa. EU:n itälaajennuksen ongelmamaat, Bulgaria ja Romania, ovat lähes kaksi kertaa Ukrainaa rikkaampia, kun vertailussa otetaan ostovoimapariteetit (siis hintaerot) huomioon. Ukrainan naapurissa oleva Puolta, jossa asukasluku on lähes 40 miljoonaa, on jopa kolme kertaa Ukrainaa rikkaampi samaa laskutapaa käyttävässä vertailussa.
Ukraina sijaitsee ”mustan mullan” alueella, jossa maa on erittäin hedelmällistä. Maataloudella on valtava merkitys talouselämässä. Kevätkylvöjä ei ole kaikkialla pystytty sotatilasta johtuen tekemään. Sadonkorjuulle käynee samoin.
Tänä vuonna Ukrainan bkt näytti laskevan noin viidenneksen. Inflaatio on arviolta 60 prosenttia. Tämä merkitsee sitä, että maan valuutta (hryvnia) devalvoituu ripeästi, mikä tekee ulkomaisten lainojen hoidosta entistä kalliimpaa. Ukrainalla ei siis ole taloudellisia resursseja saattaakseen puolustusvoimiansa kilpailukykyisiksi kaluston osalta.
Mikään ei näytä viittaavaa siihen, että Venäjä luopuisi voimankäytöstä Ukrainan alueella. Vain ani harva uskoo, että Venäjän väitteitä siitä, että se ei olisi osapuolena Ukrainan konfliktissa. Venäjä ei ole kuitenkaan ilmoittanut, mitä se Ukrainan konfliktilla oikeastaan hakee. Tämä luonnollisesti lisää Ukrainan taloustilanteeseen liittyvää syvää epävarmuutta.
Ukrainassa valtion velka vastaa noin vuoden bruttokansantuotetta. Tästä velasta pääosa on valuuttavelkaa. Kun bkt laskee selvästi tänä vuonna ja paikallinen raha devalvoituu, on ilmeistä, että maa ei selviä kovin pitkään lainanhoitokuluistaan. Tämä varmasti tiedetään Moskovassa. Markkinoilta maa tuskin saa enää luottoja näin ollen Ukrainan on turvauduttava erikoisjärjestelyihin, kuten Kreikkakin teki.
Ilmeisesti Moskovassa on jo pitkään laskettu, kuinka monta Kreikkaa ja Ukrainaa läntinen leiri kestää. Ukrainassa väestö on noin viisi kertaa Kreikkaa suurempi. Tunnetusti Ukraina ei ole EU:n jäsen, joten sen on turha toivoa samaa pitkämielisyyttä, mitä Kreikka on rahasotkullaan saanut kokea velkojin osalta.
Jos ei huomioida ns. pieniä vihreitä miehiä, niin taloudellis-poliittinen näännyttäminen näyttää olevan muuan keino, jolla murentaa vapaavalintaisen kansakunnan liiallista etääntymistä entisestä IVY-kerhosta tai pakotetusta neuvostoperheestä.
Miten monta pakotekierrosta Venäjän nykyhallinto ja kansa kestää, ennen kuin jokin aito demokratialiike syntyy ja pääsee vomistumaan maan sisällä? Onko eristyminen heijastuksineen sittenkään ollut riittävästi huomioituna maan toiminta-agendalla?
Ilmoita asiaton viesti
Ukrainan ex-presidentti joutui valitsemaan huonon ja vähän paremman tarjouksen välillä, ja valitsi paremman, eli Venäjän tarjouksen. Sitten puhkesi pitkään valmisteltu Maidan maksettuine mellakoitsijoineen ja salamurhineen, ja näyttämölle nousi avoimen ksenofobinen ja natsitunnuksin operoiva juntta, joka oli huonomman tarjouksen tehneille läntisille pääomapiireille mieluinen. Yksi oligarkki vaihtui toiseen, mutta sama meno jatkuu. Kiovan hallinnon natsisympatiat ja poliittiset mielettömyydet ovat saaneet liian vähän huomiota osakseen. Mitä jos Kreikan pääministeri olisi säädättänyt lain, jonka mukaan hallitus voi päättää itse, maksaako se ulkomaan velkoja vai ei? Ukrainan parlamentti on tällaisen lain säätänyt, ja Poroshenko on käsi ojossa EU:n kukkarolla koko ajan.
Ilmoita asiaton viesti