Euroopan kansainvaellukset
Vietin kylmän sodan kaudella yhteensä kahdeksan vuotta saksankielisellä alueella (Länsi-Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa). Länsi-Saksan talousihme keräsi maahan vierastyövoimaa jo 1950-luvulla. Neuvostosotilaiden miehittämä Itä-Saksa julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1949. Maan kansalaiset siirtyivät massoittain töihin länteen. Tästä johtuen Itä-Saksan oi pakko rakentaa Berliinin, pääkaupungin, poikki korkea muuri, josta tuli kylmän sodan rautaesiripun symboli.
Berliinin muuri rakennettiin vuonna 1961. Siihen käytetyllä materiaalilla olisi saatu noin 20 000 asuntoa DDR:n kansalaisille. DDR:n kommunistisille vallanpitäjille työvoiman liikkuvuuden estäminen oli tärkeämpää kuin asuntojen tarjonta. Saksojen jako muurilla aiheutti kansainvaelluksen. Talousihmeen maahan virtasi miljoonittain ihmisiä lähinnä etelästä. Tulijoiden joukossa hyvin edustettuina olivat mm. entisen Jugoslavian ja Turkin kansalaiset.
Saavuin Länsi-Saksaan syksyllä 1966 paikallisen stipendin turvin. Ennen oleskeluluvan saamista piti läpäistä lääkärintarkastus. Tarkastusta varten menin paikalliseen sairaalaan, jonka ulkopuolella myytiin pieniä näytepulloja, jotka eivät olleet tyhjiä. Myyjä kehotti maksamaan pyydetyn hinnan, koska siten testeissä välttyisin kaikilta riskeiltä. Sisältö oli kuulemma taatusti tutkittua. Ensimmäisen vuoden vietin Nürnbergissä, joka ei ole varsinainen suurkaupunki Saksan mittapuulla. Asunnon löytäminen oli lähes mahdotonta. Asuntopulassa ulkomaalaista vuokralaista katsottiin selvästi karsaasti. Perheellisenä jouduin hyväksymään vaatimattoman asunnon ankeassa ympäristössä. Vuokra oli korkea.
Seuraavana vuonna muutimme Müncheniin. Sopivaa asuntoa ei löytynyt mistään. Asuin pari vuotta läheisessä pikkukaupungissa ja käytin paikallisjunaa työmatkoihin. Maalaistalon yläkerta oli kuitenkin asuntona miellyttävä.
Asunnon edellinen vuokralainen oli ostanut asuntoon kaasulämmittimet. Muuttaessani ostin ne häneltä. Vaadin kaupasta kuitin.
Muutaman viikon kuluttua sain myyjältä kirjeen, jossa hän vaati laitteista lisämaksua. En vastannut. Hieman myöhemmin kaasulaitokselta tuli käymään virkailija, joka sanoi, että kaasulaitteiden osamaksut oli laiminlyöty. Näytin kuittia suorittamastani maksusta. Edellinen vuokralainen yritti siis käyttää hyväksi sitä, että olin ulkomaalainen ja siksi valmis maksamaan ylimääräistä välttääkseni poliisin kanssa tekemisiin joutumisen. Juttu loppui siihen. Kaasulaitos ehkä haki myyjältä saataviaan, mutta jätti minut rauhaan.
Parin vuoden jälkeen lähdin Sveitsiin. Zürichin vuokrataso oli erittäin korkea. Lähes kaikki vuokranantajat ilmoittivat jo välittäjille, että ulkomaalaisia ei hyväksytä vuokralaisiksi. Hyviä asuntoja, joissa vuokra ylitti tutkijan kuukausipalkkani, oli kyllä tarjolla. Lopulta pääsin katsomaan esikaupungissa olevaa kaksiota, jonka omistaja oli luvannut muille talon vuokralaisille, että ulkolaisia vuokralaisia ei oteta. Tuolloin puhui jo melko hyvää saksaa ja näytin ”eurooppalaiselta”. Neuvottelun lopuksi asunnon omistaja kysyi, olenko protestantti vai katolinen. Koska kuuluin edelliseen ryhmään, sain asunnon.
Vaellusvuosieni aikana kuulin lukemattoman määrän rasistisia huomautuksia tilanteissa, joissa ulkomaalainen taustani ei ollut käynyt ilmi. Lisäksi Itävallassa esimieheni oli antisemiitti. Kahden vuoden työrupeaman jälkeen oli pakko vaihtaa maisemaa.
Kylmän sodan kaudella sveitsiläinen kirjailija Max Frisch totesi, että ”hankimme vierasta työvoimaa ja saimme ihmisiä”. Tätä osuvampaa huomiota en muista havainneeni aktiiviurani aikana.
Nykyisen kansainvaelluksen aikana on otettava huomioon, että Euroopan jälkiteollinen tietoyhteiskunta ei enää 1900-luvun toisen puoliskon tavoin luo kysyntää työvoimalle. Tulijat ovat pääasiassa henkilöitä, jotka pakenevat väkivaltaa. Taustalla on inhimillinen hätä, eikä kysynnän ja tarjonnan tasapainottaminen Euroopan markkinoilla.
Kaikissa EU-maissa huoltosuhde heikkenee, ts. passiiviväestö kasvaa aktiiviväestöä, työssä käyviä, nopeammin. Eliniänodote nousee ja koulutukseen käytetty aika pitenee. Näin ollen työikäisille on markkinoilla olemassa potentiaalista kysyntää.
Uusia tulokkaita ei voida kuitenkaan integroida Euroopan talouksiin käden käänteessä. Sopeutuminen vaatii investointeja: aikaa ja rahaa. Populismi, tyhjän puhuminen ilman aikomustakaan tehdä mitään rakentavia ratkaisuja, on EU-maissa nousussa. Talous puolestaan ei yllä talousihmeen kasvulukuihin. Tästä johtuen raha on tiukalla, mikä vaikeuttaa hyvinvointivaltioiden ylläpitoa. Kun syöjien määrä lisääntyy, kasvavaa kakkua on helpompi jakaa.
En toimi niinkään sen hyväksi, että Suomeen tulisi ”paljon uusia ihmisiä”, mutta ne, jotka valtio hyväksyy, niiden eteen pitää tavallisen rivikansalaisenkin tehdä työtä. Ja yhteiskunnan tulee auttaa ihmisiä tässä työssään. (Eikä lyödä karenssia työttömälle, niinkuin tehdään työttömän auttaessa leipäjonossa olevia).
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että kaikki padot murtuvat. Ei ehkä niinkään Suomessa kuin keski-Euroopassa ja tietenkin kauttakulkumaissa.
Populismi saa todellisen buustin ja edelleen näpereellään erilaisten kysymysten kanssa, jotka lähinnä peilaavat kaiken vieraan pelkoa.
Itse ongelmalle ja sen syille ei tehdä mitään. Päättäjät höpöttävät omiaan. Kun päättivät ”sijoittaa” ihmisiä eri maihin, joitakin kymmensiä tuhansia, niin lopputuloksena oli vajaa sata.
Kotouttaminen on täysin epäonnistunutta, ”ne muut” keskitetään/annetaan keskittyä määrätyille alueille, jotka sitten pikku hiljaa slummiutuvat. Tästä näkyy viitteitä jopa Suomessa.
Kotouttaminen koetaan tilaisuudeksi rahastaa; järjestöistä yrityksiin ja edelleen kiinteistöjen omistajiin.
Poliittisella puolella puolueet lähinnä arvioivat sitä, mikä määrä populismia sopii juuri heidän puolueelle? Ja raja tuntuu koko ajan liikkuvan – huonoon suuntaan tottakai.
Keski-Euroopassa höpötellään, että nämä suuret väkijoukot ovat jotenkin Kreikan vika.
Kreikkalaiset puolestaan kysyvät pitääkö nämä ihmiset hukuttaa vai ampua?
Vastausta eivät saa, vaan politikot keksivät vain uuden aiheen, uuden tyhjänpäiväisen keskusteluaiheen, uudet ”vankkumattomat” periaatteet jne.
Tämä kaikki, jottei kansa huomaisi, että he ovat aivan kädettömiä, eivätkä tiedä mitä pitäisi tehdä.
He eivät edes tunnista mistä kaikki johtuu vaikka käyvät pommittamaan eri maita siinä sivussa. Ja meidän Pepsodentit ovat sitten valmiina koordinoimaan ja varmistamaan taustalla, jotta päästäisiin NATO-seikkailujen makuun (Libya).
Nyt Ranska on aktiivinen Syyriassa ja Hollantikin lähti mukaan. Eikä kukaan uskalla sanoa mihin se lasku oikeasti pitäisi lähettää.
’National interest, yeah!’
Ja kun ihmiset väistävät sodan alta väkivaltaa, ollaan ihmeissään ja peukku suussa.
Kun äkkiä huomataan, että tähän Mooseksen kansanvaellukseen Das Kanaanland’iin on tullut myös ulkopuolisia niin johan siitä riemu repeää.
On löydetty uusi syntipukki.
Aika loppuu.
Henry
Ilmoita asiaton viesti
Niin, keskiluokkahan tulee kustantamaan nämä pidot, sillä rikkaita meillä on vähän eikä pienituloisia voi syöstä kurjuuteen.
Hallitsematoman siirtolaisuuden tuloksena hyvinvointiyhteiskuntaamme tullaan väistämättä halpuuttamaan.
Vastaavasti elinkeinoelämä jopa hyötyy tilanteesta, sillä lisää kuluttajia tulee kotimarkkinoille. Lisäksi kansainvälistyneille suomalaisyrityksille on aika vähän merkitystä sillä missä jamassa kotimaan asiat ovat.
Tässä suhteessa olemme etenemässä kohti amerikkalaista suuntaa, jossa suurfirmat jylläävät ja tavallinen kansa sinnittelee.
Ilmoita asiaton viesti