*

Tauno Tiusanen

Historianopettajat ja suomettuminen

Toimittaja Lauri Malkavaara kirjoitti Helsingin sanomissa hauskan tarinan suomettumisen kaudelta (HS 9.6.2016). Hän kertoo siitä, miten hän 17-vuotiaana voitti Suomi-Neuvostoliitto –seuran kirjoituskilpailun. Kirjoituksen aiheen sai valita ennakkoon päätettyjen aiheiden joukosta. Malkavaaran valinta oli ”Suomen ja Neuvostoliiton ystävyys – esimerkki maailman kansoille”.

 

Nyt, 33 vuotta myöhemmin, Malkavaara sanoo kertovansa totuuden. Kirjoitus oli pelkkää pelleilyä. Tarkoitus oli vain päästä palkintomatkalle Tallinnaan, Leningradiin ja Moskovaan. Suomalaisena hän sanoi tietävänsä, miten asiat piti sanoa. Hän sanoi kirjoittaneensa juuri sellaisen jutun, jonka palkintoraati halusi lukea. Ja täydestä meni.

 

Tämän jälkeen Malkavaara toteaa, että suomettumisen aika on häpeällinen Suomen historiassa. ”Kansakunta oli rähmällään, mutta tämä on pinnallinen tulkinta. Kyseessä oli myös jonkinlainen peli tai leikki, jonka säännöt kaikki oppivat. Sillä uskokaa tai älkää; ihmiset olivat ennen vanhaan aivan samanlaisia kuin nykyisin”.

 

Malkavaara viittaa jutussaan kirjailija Sofi Oksasen väitteeseen, jonka mukaan kylmän sodan kaudella Suomen koulujen oppikirjat tuli hyväksyttää Moskovassa. Malkavaaran mukaan ”historian ja kustannusalan asiantuntijat ovat kevään mittaan kiistäneet Oksasen väitteet, mutta itse asettuisin puolitiehen”.

 

Aihepiiri on mielenkiintoinen, vaikka absoluuttisia totuuksia kaikkiin suomettumisen omituisuuksiin on mahdotonta löytää. Moskova ei ehkä suoraan sanellut mitä oppikirjoissa tulee lukea, vaan vaikutti epäsuorin keinoin kirjojen sisältöön. Esimerkiksi itsesensuuri oli suomettumisen aikana yleinen ilmiö.

 

Ajan henkeä voinee valaista kokemukseni historianopettajien ammattikunnasta 1980-luvun alussa. Eräs tuttavani, joka oli historianopettaja, kutsui minut puhumaan ammattikuntansa vuosikokoukseen Kouvolaan. Itäblokin taloudet olivat alkaneet matkansa systeemin romahtamista kohti. Puolassa lakkoilu oli jo alkanut. Useat systeemin maat ajautuivat maksukyvyttömyyteen. Brezhnevin ajan pysähtyneisyyttä ei enää voitu lakaista maton alle. Olin pitänyt samasta aiheesta kymmeniä esitelmiä joka vuosi, ympäri Suomea.

 

Historianopettajien kokous jäi erityisesti mieleeni, useastakin syystä. Ensinnäkään siellä ei syntynyt minkäänlaista keskustelua, mikä oli erittäin epätavallista. Matkalla takaisin Helsinkiin minut kokoukseen kutsunut henkilö oli kuitenkin erittäin tyytyväinen, koska hän joukosta poiketen ei ollut stalinisti.

 

Seuraavana päivänä sain puhelinsoiton, joka oli pitkä ja täynnä tulta ja tulikiveä. Olin loukannut Kouvolassa yleisön uskonnollisia tunteita arvostelemalla täydellistä systeemiä, jonka taikavoimaan yleisön enemmistö lujasti luotti. Olin tuossa vaiheessa jo tottunut vastaavaan palautteeseen, koska stalinistisessa Suomessa realistisen kuvan antaminen systeemin maista oli merkittävä rikos.

 

Samana päivänä soitti myös kotiryssäni, ja vaati tapaamista. Seuraava työpäivä oli täyteen buukattu, joten ehdin tapaamaan ”yhdysmieheni” vasta illallisella. Ensimmäiseksi hän kysyi Kouvolan esitelmäni kirjallista versiota. Sanoin hänelle, että en ole kirjoittanut ainoatakaan esitelmääni, vaan puhunut aina vapaasti. Hän oli silminnähden pettynyt ja totesi, että useat kuulijat olivat valittaneet puheeni sisällöstä.

 

Kouvolan kokouksen palautteissa oli myös viesti, jota en koskaan ole pystynyt unohtamaan. Kun tulin takaisin Suomeen, olin yhden lapsen yksinhuoltaja. Saamassani viestissä uhattiin lapseni henkeä. Tästä johtuen en voi yhtyä Malkavaaran näkemykseen, jonka mukaan suomettuminen oli jonkinlaista peliä tai leikkiä.

 

Vastaavanlainen uhkailu on tehnyt jo jonkin aikaa paluuta suomalaiseen yhteiskuntaan. Tässä Malkavaara on oikeassa, ihmiset ovat nykyisin aivan samanlaisia kuin ennen vanhaan.

 

Tässä ajassa uhkailun kohteena ovat olleet esimerkiksi rasismin vastustajat ja uhkailijoina äärioikeiston edustajat. Taustalla olevista vaikuttajista voi tehdä vain arvailuja. Toimintatapa ainakin on tismalleen sama kuin stalinisteillakin: omissa harhoissaan elävät eivät kestä sitä, että joku ilmaisee eriävän mielipiteen, saati sitten totuuden. Se sotii omaa vääristynyttä maailmankuvaa, ulkoa opittua mantraa, vastaan. Siitä tulee paha mieli.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

26Suosittele

26 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Jukka Laine

Neuvostoliitossa piti olla poliittisesti korrekti. Toista se on Suomessa. Neuvostojärjestelmä on muisto vain.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Blogissa kerrottu uhkaus oli sen verran törkeä, että rikosilmoitus tuntuisi luontevalta. Saako kysyä, oliko tapahtumalla jatkoa tältä osin?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

80-luvun alun Suomi ei ollut mitenkään erityisesti stalinistien soluttama. Oma lukion historianopettajani oli oikeistolainen jääräpää, hyvin tietämätön mies jyrkkien asenteidensa takia. Tästä huolimatta - tai juuri sen vuoksi - hän oli lukion rehtori ja paikkakunnalla viisana pidetty ja arvostettu. Hänellä oli seniiliksi hapertuneen Kari Suomalaisen maailmankuva: kaikki muut tavat ajatella kuin kiukkuinen änkyräoikeistolaisuus olivat merkki siitä, että lehti, kirja, tv-ohjelma, ihminen tai ryhmä tms oli vain Moskovan työrukkanen. Oikea kylmän sodan kotirintamamies, siis.
Tilasin ja luin lukiolaisena erikoisia lehtiä: Tulisieluisen, hankalan ihmisen maineessa olevan Eero Taivalsaaren johtamaa, lyhytikäiseksi jäänyttä Näköpiiriä ja Vihreiden perustajahahmojen Suomi-lehteä. Molemmat olivat radikaaleja irtiottoja ns. tiedostavien piirien vasemmistohegemoniasta, tätä ei käy kiistäminen. Liberaaleja, 'uusvasemmistolaisia' ja eurooppalaisia lehtiä. Käytin innoissani niistä löytämääni uutta tietoa esitelmissä ja kerroin niistä opettajalleni. Niistä lehdistä sain lukea Viron kansallisesta uudelleenheräämisestä, muistakin vähemmistökansoista ja Neuvostoliiton toisinajattelijoista, joista lähinnä vain Saharov oli alueen valtamediasta, eli Turun Sanomista tuttu nimi. Muistan tyrmistykseni, kun opettajani ei tiennyt näistä yhtään mitään, hän oli jämähtänyt viiiskymmentäluvun antikommunistiseen maailmanselitykseen.

No luultavasti tapasin kyllä vasemmistolaisenkin: eräs sijainen hermostui, kun nimitimme Neuvostoliittoa diktatuuriksi. Hän alkoi kiihtyneenä saivarrella käsitteistä ja me nauroimme, kuten sijaisen pillastumiseen nyt oli tapana reagoida.

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Tunkkaisella kahdeksankymmenluvun alkupuolella sain todistaa siihen asti edesottamuksiini erittäin myönteisesti suhtautuneen äidinkielenopettajan yön ylitse tapahtunutta muutosta hapansilakaksi. Kirjoitin näet vapaan (!) ainekirjoituksen, jossa määrittelin Neuvostoliiton maailman suurimmaksi vankilaksi.

Jo käsitteen "ihmiskasvoinen sosialismi" ilmaantumisen aikoinaan pitäisi kirkkaasti osoittaa kovapäisimmällekin uskovaiselle, että ideologiassa on jotakin pahasti vialla. Sen ymmärsi intuitiivisesti tuolloinen nuorukainen, joka ei vartuttuaan kykene edes psykologisen tarkastelun nojalla ymmärtämään, että sille ideologialle löytyy vieläkin - ja fanaattisia - kannattajia.

Menin varhain työelämään, ja moniin sellaisiin työpaikkoihin, joissa tosiuskovaisten agitaattorit vielä riehuivat. Olin immuuni sellaiselle, aika ajoin törkeäksikin käyneelle painostukselle.

Siinä missä muiden aatesuuntien edustajat ovat lähinnä väheksyneet minua, ovat vasemmiston intoilijat olleet lähes poikkeuksetta tavattoman röyhkeitä ja päällekäyviä. Mutta olen aina ollut sitkeämpi kuin he. Ja nykymaailmassa olen viimein muuttunut toisaalta niin merkityksettömäksi, että hekään eivät enää tuhlaa aikaansa minuun.

Hiljalleen olen kenties aktivoitumassa - tosin varsin maltillisesti - jonkinlaiseen uusliberaalis-veikkohuovislaiseen maailmankuvaan. Se on politiikkaskeptikon valinta: jos kohta muotoilisin, että olivat vapaan markkinatalouden ja yhteiskunnan ongelmat mitä tahansa, mikään vastaus niihin ei löydy minkään sortin sosialismista.

Työväenliikkeen maltillisen siiven historiaan mahtuu kiistatta yleviä arvoja, sekä Suomen historiassa poikkeuksellisia humanisteja kuten Kallinen, jonka ajatuksiin perehdyn enenevässä määrin. Näitä myönteisiä asioita ja saavutuksia voi ja mielestäni tulisikin kansallisestikin arvostaa, mutta niillä eivät väkivaltaideologioiden edustajat kykene ratsastamaan. He tietävät itsekin, että sellainen olisi falskia, vaikka ovatkin tottuneet oikaisemaan rajoja.

Palasimme Yhdysvalloista kesällä 1986.

Henkisen ilmapiirin kontrasti oli niin raju, että minulla meni kaksi vuosikymmentä ennen kuin kykenin todella ymmärtämään, miten pysähtynyt ja ahdistunut maa Suomi olikaan. Olemme kuitenkin tätä nykyä onneksi paremmissa oloissa, vaikka kummallisia haamuja menneisyydestä nouseekin aika ajoin estradeille rettelöimään, kuten olemme saaneet huomata Venäjän eräiden toimien parhain päin selittäjistä.

Aitiopaikalta - kadun toiselta puolelta - sitten seurasimme harppisaksan romahduksen jälkeistä kaoottista jaksoa mainitun valtiokokeilun Helsingin suurlähetystön henkilökunnan asuinrakennuksen ympäristössä. Sinne jäivät Wartburgit ja Trabantit sikin sokin pihamaalle ovet avoinna, kun he lähtivät takaisin nykyiseen Saksaan.

Mutta pari viikkoa he joivat, grillasivat ja juhlivat yötäpäivää.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Itse kirjoitin Mäkelänrinteen aikuislukiossa armeijan jälkeen aineen 1979 otsikolla: Bretshnevin hämäys. Siinä erittelin ETYK-prosessia ja Neuvostoliiton kahden tuolin realipolitiikkaa. Valistunut stalinistinen äidinkielenopettajani ei pitänyt sanasta "kartoittaa". Hän piti sitä "tautologisena"?.

Vaikka sain parhaan arvosanan aineestani, näin Suomessakin merkittävää suomettumista, ihan konkrettisesti. Erittäin huono vaihe historiassamme.

Jukka Laine

Sotatrauma ja alemmuuden tunne ovat ruokaa vihaisille nuorille miehille.

Käyttäjän HeikkiMkinen1 kuva
Heikki Mäkinen

Vihaiset nuoret miehet, sotatraumaa ja alemmuuden tunnetta potevat veteraanien jälkeläiset tässäkin keskustelussa uhoavat! Anna mun nauraa, edes hetken!

Käyttäjän MikkoNiska kuva
Mikko Niska

Mäkiselle toteaisin kohteliaimmin: ette sentään vaikuta aivan nuorelta mieheltä.

Jukka Laine

Eräs vanhempi rouva kertoi kävelevänsä joka päivä pitkiä matkoja. Hän kertoi ettei hänen tarvitse miettiä miksi joku sanoi hänelle niin 20 vuotta sitten kun energia kuluu liikkumiseen ja siitä tulee hyvä olo.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Onko irrelevantti ja käsittämätön vihjailu jotenkin hienoa piireissäsi?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Ehkäpä kannattaisi opettajia enemmän puhua opettajien koulutuksesta, kouluhallituksesta, opetusministeriöstä ja oppimateriaaleista. Tosin jälkimmäisistä on jo jonkun verran puhuttu. Luulen, että 80-luvulla niitettiin sitä, mitä 70-luvulla kylvettiin.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Meillä oli 1960-luvulla vielä sellainen historianopettaja, joka puhui asioista niiden oikeilla nimillä. Tosin hyvin sivistyneesti.

Käyttäjän MikaPietil kuva
Mika Pietilä

Omat muistoni 80-luvun historianopetuksesta niin peruskoulussa kuin lukiossakin vahvistivat seikan, jonka kuulin myöhemmin yliopiston tutkijalta: Historian laitoksilla on hyvin vanhoillinen linja, ja virallinen totuus on erittäin huolella suojeltua. Senhän sanelivat sodan hävinneet poliitikot, jotka peittelivät omia jälkiään asiakirjarovioiden vielä savutessa. Salaisimmat paperithan oli toki viety jo Stella Polaris-operaatiossa Ruotsin kautta Yhdysvaltoihin.

Itse muistan, kuinka historianopettaja puhui ääni väristen suuresta ja mahtavasta Saksan valtakunnasta, eikä kyseessä ollut mikään ex-lotta. Samankaltaiset painotukset toistuivat myös lukiossa, eikä tuolloin puuttunut kirjakaupoista sotakirjoja, eikä veteraaneja tietääkseni halveksittu ainakaan meillä päin. Itse eivät kyllä halunneet sodasta puhua mitään. Oma isoisäni ei koskaan puhunut meille halaistua sanaa, Kiestingin ja Ihantalan helvetit käynyt mies.

Rähmällään ovat johtajamme aina halunneet olla, siitä saakka kun pääsivät Ruotsiin kuninkaanvaaliin koristeiksi, ja luovuttivat kotikontunsa ahneen ja imperialistisen länsinaapurinsa sotatantereeksi ja hyökkäysalustaksi Ruotsin kuninkaiden kuusi vuosisataa kestäneille laajentumispyrkimyksille. Suuri osa akateemisesta sivistyneistöstä oli alkuaan ruotsinkielistä, joten historiamme sopivaksi muokkaaminen oli sitäkin helpompaa, kun piiri oli pieni, ja sävelet selvät.

Heikki Ylikangas on tehnyt hienoa työtä kansallisen historiamme kipupisteiden parissa, ja innoittanut nuorempia tutkijoita. Keskustelu jatkukoon. Tavallisen palkansaajan näkökulmasta 60- luvulta 80-luvun loppuun kestänyt ajanjakso on ollut kulta-aikaa, jota voi kadehtien muistella loputtoman työttömyyden, pätkätyön ja näivettymisen ja kuivuvan kuplatalouden aikana. Taloususkonto on korvannut reaalitalouden kuten finanssikeinottelu tuhonnut reaalitalouden. Laskut ovat jo niin suuret, että niitä ei kukaan tule koskaan maksamaan. Totuuden hetki saattaa tulla yllätyksenä, kuten aikaisemmin Neuvostoliitonkin kaatuminen. Nykyisessä sokeassa vakuuttelussa ja uskossa on sama epäterveet merkit kuin ennenkin on nähty.

Kiitos hyvästä kirjoituksesta. Tämmöistä tämä toi minulle mieleen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ilmeisesti ajan hengen mukaisten oikeaoppisten historiankirjojen välttämiseksi omassa opinahjossani lukioaikana historian opetus hoidettiin äärimmäisen tehokkaasti ilman historian oppikirjoja.

Kaikki lukion rinnakkaisluokat ohjattiin ensin suurryhmäluentoon, jossa valaistiin seuraavaksi käsiteltävää aihetta Suomen historiassa kaikille yhteisesti.

Suraavalla historian tunnilla porukka jaettiin luokittain "maisemakonttoriin", jossa jokaisen luokan oma opettaja porautui syvällisemmin aiheeseen. Oppilaat oli ryhmitetty noin viiden hengen pöytäseureisiin ja jokaisen ryhmän tehtävänä oli tehdä muistiinpanoja asiasta.

Seuraavalla historian tunnilla jokaiselle ryhmälle annettiin tehtäväksi kirjoittaa essee annetusta topikista ja siitä seuraavalla tunnilla esseet käsiteltiin yhteisesti.

Noin 80% kouluni oppilaista kirjotti silloin 70-luvun puolivälissä laudaturin reaalista ja kirjoittaneista noin 80% vastasi pääasiassa historian kysymyksiin.

Varsinainen suomettuneisuus opetuksen sisällössä oli äärimmäisen rajoittunutta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Oma lukioaikainen historianopettajani, veteraani, nyt jo r.i.p. unohtumattomasti totesi että älkää nyt ihan kirjaimellisesti ottako kaikkea mitä tässä kirjassa sanotaan.
Olipa siinäkin naapurin ihanneyhteiskunta josta nelikymppiset nuorisoseuran jäsenet pääsivät punavalkoisella bussilla politrukin valvonnassa tänne meille ostamaan muovikasseja.

Käsittääkseni on vielä selvittämättä ketkä meikäläiset poliitikot ja virkamiehet olivat vastuussa sieltä tulleiden loikkarien palauttamiseen takaisin oloihin jotka merkitsivät usein kolmannelle vankilaa, mielisairaalaan, sisäistä karkotusta tai jopa kuolemaa.

Käyttäjän jopali kuva
Johan Lindholm

Hyvä blogi, hyvästä aiheesta.

Minulla ei ole minkäänlaisia muistoja jonkinlaisesta Neuvostoliiton ihannoinnista niiltä ajoilta, jolloin olin peruskoulussa ja lukiossa (Brändö lågstadium, Norsen, Brändö gymnasium 1974-1986). Eipä ole ollut sen jälkeenkään. Ehkä sitä oli enemmän 70-luvulla kuin minun teinivuosinani eli 80-luvulla?

Historia oli itse asiassa lempiaineeni alusta alkaen enkä todellakaan muista, että joku olisi toitottanut jonkinlaista itäpropagandan tapaista. En myöskään muista mitään sellaista oppikirjoistakaan.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Meidän lukioaikana 70-l alkupäässä Turussa oli joku iso Neuvostoliittoon liittyvä juttu ja juhla. Kouluumme tuli oikein delegaatio ja katsottiin propagandaa. Tätä ennen reksi ka hissan maikka käskivät nimeltä mainiten määrätyt poikaoppilaat keskusteluun. He hyvin asiallisesti sanoivat että voidaanko sopia notta herrat pitää turpansa kiinni ja erinomaisen sanavalmista suuvärkkiä ei nyt käytetä eikä välihuutoja. Nyt vaan on näin. Me olimme hiiren hiljaa ja kaikki meni hyvin. Ei me tyhmiä oltu. Meidän koulussa ei kyllä mitään suomettumista näkynyt missään. NL oli kyll lähellä kun suuren osan vanhemmat oli telakoilla töissä ja laivat meni Neuvostoliittoon.
Viikonloppuisin ja iltaisin venäläiset tarkastajat ja insinöörit korjasivat ladan ja mossen rämiä. Se kyllä sai kovatkin stalinistit hiljaisiksi. Telakalla oli venäläisten mielittämiseksi mosseja, Ladoja ja Uazeja. johtajalla oli Volga mutta kotona Mersu. Oli se meininkiä. Slobot naureskeli että.mitä te tommosilla paskakasoilla ajatte . Opiskelijana olin joululomalla autotsupparina taas kerran ja hain Helsingistä Uatzilla Tehtaankadulta jonkun laatikon venäläisille. Meinas mennä loota ja ihmelaite metsään kun vasen jalka jäätyi lattiaan kiinni. Lahjusviinat korjas tilanteen. Oli se hienoa jälkeenpäin kokea hipaisu siitä toiminnasta. Jos joku luulee että ryssänkauppa oli sulle mulle tyyliin rahastamista niin väärässä on.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Meidän lukioaikana 70-l alkupäässä Turussa oli joku iso Neuvostoliittoon liittyvä juttu ja juhla. Kouluumme tuli oikein delegaatio ja katsottiin propagandaa. Tätä ennen reksi ka hissan maikka käskivät nimeltä mainiten määrätyt poikaoppilaat keskusteluun. He hyvin asiallisesti sanoivat että voidaanko sopia notta herrat pitää turpansa kiinni ja erinomaisen sanavalmista suuvärkkiä ei nyt käytetä eikä välihuutoja. Nyt vaan on näin. Me olimme hiiren hiljaa ja kaikki meni hyvin. Ei me tyhmiä oltu. Meidän koulussa ei kyllä mitään suomettumista näkynyt missään. NL oli kyll lähellä kun suuren osan vanhemmat oli telakoilla töissä ja laivat meni Neuvostoliittoon.
Viikonloppuisin ja iltaisin venäläiset tarkastajat ja insinöörit korjasivat ladan ja mossen rämiä. Se kyllä sai kovatkin stalinistit hiljaisiksi. Telakalla oli venäläisten mielittämiseksi mosseja, Ladoja ja Uazeja. johtajalla oli Volga mutta kotona Mersu. Oli se meininkiä. Slobot naureskeli että.mitä te tommosilla paskakasoilla ajatte . Opiskelijana olin joululomalla autotsupparina taas kerran ja hain Helsingistä Uatzilla Tehtaankadulta jonkun laatikon venäläisille. Meinas mennä loota ja ihmelaite metsään kun vasen jalka jäätyi lattiaan kiinni. Lahjusviinat korjas tilanteen. Oli se hienoa jälkeenpäin kokea hipaisu siitä toiminnasta. Jos joku luulee että ryssänkauppa oli sulle mulle tyyliin rahastamista niin väärässä on.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Meidän lukioaikana 70-l alkupäässä Turussa oli joku iso Neuvostoliittoon liittyvä juttu ja juhla. Kouluumme tuli oikein delegaatio ja katsottiin propagandaa. Tätä ennen reksi ka hissan maikka käskivät nimeltä mainiten määrätyt poikaoppilaat keskusteluun. He hyvin asiallisesti sanoivat että voidaanko sopia notta herrat pitää turpansa kiinni ja erinomaisen sanavalmista suuvärkkiä ei nyt käytetä eikä välihuutoja. Nyt vaan on näin. Me olimme hiiren hiljaa ja kaikki meni hyvin. Ei me tyhmiä oltu. Meidän koulussa ei kyllä mitään suomettumista näkynyt missään. NL oli kyll lähellä kun suuren osan vanhemmat oli telakoilla töissä ja laivat meni Neuvostoliittoon.
Viikonloppuisin ja iltaisin venäläiset tarkastajat ja insinöörit korjasivat ladan ja mossen rämiä. Se kyllä sai kovatkin stalinistit hiljaisiksi. Telakalla oli venäläisten mielittämiseksi mosseja, Ladoja ja Uazeja. johtajalla oli Volga mutta kotona Mersu. Oli se meininkiä. Slobot naureskeli että.mitä te tommosilla paskakasoilla ajatte . Opiskelijana olin joululomalla autotsupparina taas kerran ja hain Helsingistä Uatzilla Tehtaankadulta jonkun laatikon venäläisille. Meinas mennä loota ja ihmelaite metsään kun vasen jalka jäätyi lattiaan kiinni. Lahjusviinat korjas tilanteen. Oli se hienoa jälkeenpäin kokea hipaisu siitä toiminnasta. Jos joku luulee että ryssänkauppa oli sulle mulle tyyliin rahastamista niin väärässä on.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Viime vuosina yleistä uhkailua ovat kylläkin esittäneet hallitustemme edustajat: jos ei tehdä kuten me haluamme, niin.... Ja aika usein taustalla on EU-onnettomuus kysyntälamasta kärsivässä maailmassa.

jorma Hakkinen

"Malkavaara viittaa jutussaan kirjailija Sofi Oksasen väitteeseen, jonka mukaan kylmän sodan kaudella Suomen koulujen oppikirjat tuli hyväksyttää Moskovassa."

Eiköhän silloiset historiankirjat ole osattu kirjoittaa ja hyväksyä täällä kotimaassa, kuten nykyisetkin, joissa Suomen historian keskeisin juoni nähdään pyrkimyksenä länsieurooppalaisuuteen ja EU-jäsenyyteen aiemman itsenäisyyden ja sen säilyttämisen sijaan (esim. Jouko Vahtola: Suomen historia. Kivikaudesta Euroopan unioniin. Otava 2003). Historiankirjoitus niin meillä kuin muuallakin on vaihtelee poliittisten suhdanteiden mukaan. "Sen lauluja laulat, kenet leipää syöt", sanoo sananlasku. Tämä käy ilmeiseksi, jos tarkastelee eri vuosikymmenillä kirjoitettuja tulkintoja Suomen itsenäistymisen vaiheista 1900-luvun alussa ja sille osoitetuille sivumäärille.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Kyllä se leipä jota suomettumisen aikana syötiin oli ihan kotimaisella työllä tehtyä. Laita muuten oikea nimi ja tunnistettava kuva.

Käyttäjän JuhaniKleemola kuva
Juhani Kleemola

Miten tämä postaus liittyi blogin aiheeseen? Jotain sivistyneisyyden tasoa, pyydän.

Blogi oli erinomainen, siitä kiitokset. Kuvaa myös omien kouluaikojeni heijastuksia. Oma historianopettajani kieltäytyi opettamasta tiettyjä kirjaan kirjoitettuja asioita, ja sanoi niitä kommunistien valheelliseksi propagandaksi - mitä ne olivatkin.

Valitettavasti itseään "sivistyneistöksi" kutsuvat jatkavat edelleen samalla, littaotsaisella mentaliteetilla maassamme. Surullista.

Riitta Hankonen

Historian opettajani kertoi että Neuvostoliiton suurlähestystöstä oli otettu yhteyttä koska hän opetti ettei Lenin tunnustanut Suomen itsenäisyyttä pyyteettömästi.

Toimituksen poiminnat