*

Tauno Tiusanen

Tuhoon tuomittu vallankaappaus

Tiedotusvälineissä on muisteltu Moskovan vallankaappauksen 25-vuotispäivää. Elokuussa 1991 tapahtuneen vallankaappauksen tarkoituksena oli pelastaa ”ensimmäisen sosialistimaan” valtaeliitin feodaaliset edut, mutta se johtikin lopulta Neuvostoliiton jättivaltion hajoamiseen. Itse tapahtuma oli rauhallinen, mutta tämän historiallisen tapahtuman loppulaskua maksetaan edelleenkin ihmishenkien menetyksillä Ukrainassa.

 

Seurasin työni puolesta systeemin loppua satelliittimaissa, joissa vallanvaihto oli myös yllättävän veretöntä. Vain Romaniassa salaisen poliisin joukot puolustivat diktaattoripariskuntaa.

 

Neuvostoliiton perestroikaa aitiopaikalta seuranneena oli todella hämmästyttävää, miten Gorbatshov (joka tuli valtaan 1985) oli pystynyt keräämään ympärilleen pätevän yhteiskuntatieteilijöiden joukon. Tämä porukka ei enää toistanut ideologian kuluneita fraaseja, vaan loi realistisia vaihtoehtoja pysähtyneisyyden kauden kääntämiseksi päälaelleen. Pääosassa oli Novosibirskin mafia, eli Siperian tiedeakatemian kerma, joka kaukana Moskovasta oli kehittynyt totuudentorveksi. Tunsin useita heistä.

 

Perestroikan aikana Suomi pyrki vakavasti sillanpääasemaan idänkaupassa. Eräs suomalainen lentoyhtiö järjesti useita seminaareja New Yorkissa amerikkalaisille yritysasiakkaille. Kävin siellä monta kertaa kertomassa systeemistä ja sen muutoksista.

 

Perestroikan loppuvuosina samaa ideaa koetettiin toisin päin. Amerikkalaisia yritysasiakkaita tuotiin Suomeen ja jatkettiin matkaa Moskovaan. Siellä ohjelman järjesti Georgi Arbatov, joka johti vuosikausia USA-Kanada -instituuttia ja oli maansa tärkein neuvonantaja koskien länsisuhteita kylmän sodan aikana. Georgi tahtoi aina olla läsnä näissä seminaareissa, mikäli hän muilta töiltään ehti. Meistä tuli hyvät tuttavat.

 

Arbatov oli sattumalta Suomessa, kun vallankaappaus alkoi. Toisena päivänä (tiistaina) sain aamulla käskyn tulla välittömästi hotelli Palaceen, jossa Arbatov oli kokoontunut pienen porukan kanssa kabinettiin.  Tavatessamme Georgi puhutteli minua ensimmäistä kertaa etunimelläni ja tervehti tuttavallisesti venäläisittäin suutelemalla molemmille poskille.

 

Georgi oli ymmärrettävästi huomattavan hermostunut. Hän totesi useaan kertaan, että hän ei tiennyt vallankaappauksesta mitään etukäteen. Päivän kuluessa hän toisti omaa näkemystään traagisista tapahtumista: hän vakuutti, että kaapparit eivät tule onnistumaan. Samalla hän totesi, että käsien vapinasta päätellen paneelin jäsenet olivat ottaneet liian monta rohkaisuryyppyä. Jokaisen kommenttinsa jälkeen hän totesi, että hänen sanomisiaan ei saa lainata. Taustalla oli pelko, että kaappaus saattaa sittenkin kaikesta huolimatta toteutua. Enää edesmennyttä ystävääni ei voi vahingoittaa kertomalla hänen kommenteistaan.   

 

Georgin mielestä juntan varsinainen johtaja oli Valentin Pavlov, joka ilmoittautui sairaaksi ennen juntan tiedotustilaisuutta. Nimellinen johtaja oli Gennadi Janajev, joka oli hahmona harmaa ja poliittisesti mitätön. Pavlov oli Arbatovin mukaan kunnianhimoinen nolla, jonka ei koskaan olisi pitänyt saada pääministerin salkkua itselleen.

 

Hektisen päivän tapahtumista muistan selvästi erään omituisen yksityiskohdan. Arbatov, joka oli juutalainen, totesi jossain välissä, että Neuvostoliitossa on 700 000 juutalaista valmistautunut jättämään maan, jos vanhoilliset tulevat valtaan.

 

Useissa vuoden 1991 tapahtumia koskevissa arvioissa on ihmetelty sitä, että kaapparit eivät ennen toimiaan ymmärtäneet eliminoida Boris Jeltsiniä, joko tappamalla tai pidättämällä hänet. Jeltsin oli avoimilla vaaleilla valittu Venäjän federaation, ylivoimaisesti suurimman osavaltion, presidentiksi selvällä äänten enemmistöllä. Ilmeisesti kaapparit olivat tässä asiassa oman ideologiansa vankeja. He katsoivat, että valta kuuluu vain puolueen pääsihteerille, jonka he panivat kotiarestiin. Oletan, että kaapparit uskoivat Gorbatshovin palaavan valtaan heidän käskyläisenään.

 

On tietysti koko ihmiskunnan onni, että puna-armeijan johto ei yksimielisesti lähtenyt tukemaan ”vallankumousta”. Ilmavoimat kieltäytyivät selvästi yhteistyöstä kaappareiden kanssa.

 

Yksi ehdottomasti parhaista muistelmateoksista, jotka auttavat ymmärtämään kommunismin historiaa, on Georgi Arbatovin kirja ”The System” (Random House, 1992). Hänen mukaansa systeemin pahin virhe oli se, että hallitseminen perustui ”totaaliseen vastuuttomuuteen”. Jos joku teki virheen, se lakaistiin maton alle. Tekijästä tuli samalla panttivanki. Jos hän huomasi jonkun virheen, hänen oli vaiettava, koska muuten hänet olisi voitu vetää vastuuseen omasta virheestään.

 

Kun tuon tuostakin ruokapula pääsi yllättämään systeemin maissa, kukaan ei ollut siitä vastuussa. Näillä keinoin piti koko ihmiskunta pelastaa. Tämän kai lapsikin ymmärtää. Kun kukaan ei vastaa mistään, on jokainen onnellinen. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

On mielenkiintoista, että myöskään Suomen nykyhallitus ei näytä tuntevan käsitettä "poliittinen vastuu". Stubbkin joutui lähtemään vasta puheenjohtajavaalien kautta, eikä siinäkään vaiheessa kukaan viitannut poliittiseen vastuuseen suorasta valehtelusta, sen sijaan uusi ministerinpesti kyllä olisi ollut tarjolla, jos vain olisi kelvannut. Eikä ketään kiinnosta, että maatilat menevät konkurssiin yksi toisensa jälkeen. Sekään ei ilmeisesti ole kenenkään vastuulla, maanviljelijät saavat syyttää itseään, kun mokoman kannattamattoman alan ovat itselleen valinneet.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Harvinaisen paljon asian ulkopuolelta tuo kommenttisi tähän blogikirjoitukseen.

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth

Historian tapahtumien muistelu ilman pyrkimystä hyödyntää niitä mitenkään on turhaa. Siksipä katsoinkin aiheelliseksi vertailla historian tapahtumia nykypäivään, eikä kauas tarvinnut mennä yhtäläisyyksiä löytääkseen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #4

Kovin olivat hakemalla haettuja ja tarkoitushakuisia nuo yhtäläisyytesi.

Tässä puhutaan imperialistisen suurvallan luhistumisesta ja sen yhteydessä sukeutuneesta vallankaappaushankkeesta, laillisen presidentin kaappaamisesta ja sulkemisesta kauas kotiarestiin j.n.e.

Sinä puhut siitä, ettei Stubbin politiikka miellyttänyt.

Käyttäjän MikaelaPeth1 kuva
Mikaela Peth Vastaus kommenttiin #5

Aika primitiivinen tulkinta sinulla siitä, mistä minä puhuin. En minä ottanut minkäänlaista kantaa Stubbin politiikkaan, vaan hallituksen välinpitämättömyyteen siitä, että Stubb valehteli suoraan päin naamaa. Ne ovat kaksi eri asiaa, ja jälkimmäinen kertoo aika paljon siitä, minkälainen poliittinen kulttuuri täällä on normalisoitumassa. On aika pelottavaa, että kommunismin menneisyydessä ja Suomen oikeistolaisessa nykyisyydessä on poliittisten kulttuurien yhtäläisyys. Kun tiedämme, mitä sikäläiselle suurvallalle tapahtui moisen poliittisen kulttuurin seurauksena, voi hyvinkin arvailla, että täällä länsimaissa Brexit on vain alkusoittoa. Suomalainen poliittinen kulttuuri kopioi mm. Kreikan poliittista kulttuuria, mahdollisesti EU-ohjatusti. Se on oikeasti harmillista, koska EU olisi täysin mahdollista saada toimimaan hyvin, kunhan poliittinen kulttuuri saataisiin terveeksi.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Tiedotusvälineissä on muisteltu Moskovan vallankaappauksen 25-vuotispäivää."

- Olin matkailuautolla tutustumassa ns. rengastiehen Turun saaristossa. Seurueemme yöpyi muistaakseni Korppoon hiljaisella leirintäalueella, ja sää oli sateenharmaa. Radiosta kuulimme käänteestä Moskovassa.

Vaikka itäblokki oli alkanut jo selvästi murentua, en suomalaisena Kekkos-kauden lapsena noin vain uskonut Neuvostoliiton ajaneen karille. Siksi ryhdyin mielessäni orientoitumaan uudelleen aikakauteen, johon olin kolmenkymmenen vuoden kuluessa tottunut; YYA-kusisukkaisuuteen.

Sikäli kun muistan, hallituksessa vaikuttaneet keskustapoliitikot Aho ja Väyrynen eivät ainakaan tuominneet Janajevin koplaa. No, pojat edustivat sitä samaa kekkoslaisuutta kuin minäkin, eikä siihen ajatusmalliin kuulunut Kremlin arvosteleminen! Järkevimmältä tuntui passailla ja katsella, jos vaikka Neukkula sittenkin ajetaan ylös, kun ei se oikeastaan ihan mahdoton naapuri ole viime aikoina ollut...

Esikoispoikani oli 2v 6kk ikäinen ja hänen pikkusiskonsa täyttänyt juuri yhden vuoden, joten reissuolosuhteissa oli järjestelemistä ja mietittävää ilman kansainvälisiä kysymyksiäkin. Automatka jatkui Nauvoon ja Paraisille, ja muutaman päivän kuluttua kotiin. Ilta-Sanomat pääsi lopulta otsikoimaan: "Vallankumous peruutettu".

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Minä seurasin tapahtumien kulkua Japanissa Tokiosta käsin. Olin juuri palannut Suomesta kesälomalta takaisin, kun uutinen kaappauksesta tuli.
Ongelmana oli, että siihen aikaan minulla ei ollut satelliittiantennia, jonka avulla olisin voinut seurata CNN:ää tai jotain muuta kansainvälistä kanavaa ja japaninkielentaitoni oli vielä huonoa. Seuraamistani täydensivät kuitenkin aika ajoin japanilaisella kanavalla näytetyt englanninkieliset uutiset, jotka paikkasivat ohi menneitä faktoja.

Nykyisenä nettiaikana maailman toisella puolella asustelu ei olisi ollut mikään ongelma seurata maailman tapahtumia mistä hyvänsä.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Missä olit kun" on kelpo mittari tapahtumien tärkeydelle henkilökohtaisesta vinkkelistä. Seuraava samalta vuosikymmeneltä muistamani mediahetki lienee Ruokolahden leijona (-92), sitten Estonia (-94), sen jälkeen jääkiekkomestaruus (-95). Siis todella häkellyttävä uutissetti näin jälkeenpäin arvioituna!

Lukematon määrä luonnonkatastrofeja jopa tuhansine kuolonuhreineen on jäänyt tallentumatta muistilokeroihini, enkä kykene ajoittamaan edes Jugoslavian hajoamissotia tai Ruandan kansanmurhaa suhteessa omaan pikku elämääni. Näin rajoittunut ja kapeakatseinen on itseään järkevänä pitävä aikuinen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #8

Ensimmäinen "missä olit kun" -muistikuvani liittyy syksyiseen aamuun, kun saavuin ensimmäisellä luokalla kansakoulua ollessani Taivallahden koulun pihalle. Siellä oli lippu puolitangossa ja oppilaiden keskuudessa kiersi huhu: "Ameriikan presidentti on murhattu."

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kaappauksen kaatumispäivän iltana palasin kokouksesta Helsingistä Tampereelle. Ajauduin yöravintolaan, jossa ostin viinipullon porukalle, josta osaa en normaaliarkena olisi silmissäni sietänyt.

Olin sattunut jo kuulemaan eräiltä journalistitutuilta, miten Janajeville, Pugolle ja kumppaneille oli tosiasiassa käynyt. Myönnän, etten uskaltanut vielä kertoa höveliyttäni ihmetteleville pöytäkavereille, mistä oli kysymys. Kaipa asia seuraavana päivänä arvattiin.

Juuso Hämäläinen

Taunolla riittäisi näitä juttuja vaikka kuinka. Muistan myös joitain, joista kertoi meitä opettaessaan Hesassa. Olisiko syytä tehdä kokemuksista kirja tai pari?

Neukkulan kaatuminen oli todella ihmeellinen ketjureaktio. Mutta jos kuitenkin katsomme tulevaisuuteen niin on mielenkiintoista mitä tulee kaatumaan seuraavaksi. Onko EU yksi kaatuja tai USAn dollari varantovaluuttana? Kaatujakandidaatteja riittää eri tasoilla.

Toimituksen poiminnat