*

Tauno Tiusanen

Voihan Pirkkala!

Pirkkala on kuuluisa peruskoulustaan, jossa vuosina 1973-1975 toteutetun koulukokeilun päätavoite oli tutkia kokeellisen psykologian menetelmin, kuinka hyvin oppilaat omaksuivat marxilaisen maailmankatsomuksen.

 

Opetuskokeilu oli psykologien suunnittelema ja yksi kouluhallituksen suurimpia projekteja. Kokeilun metodit perustuivat Neuvostoliiton ja Itä-Saksan (DDR) marxilais-leninistiseen kasvatuspsykologiseen tutkimukseen, jolla tavoiteltiin lapsille muodostettavaa sosialistista persoonallisuutta. Oppilaat osoitettiin kokeiluun vanhempiensa tietämättä. Kokeilin päätyttyä sen tulokset oli tarkoitus ottaa käyttöön Suomen kaikissa peruskouluissa.

 

Teksti on lainattu aiheeseen liittyvästä kirjasta (Jari Leskinen: Kohti sosialismia. Siltala. 2016). Kyseessä on kattava katsaus erääseen suomettumisen aikakauden absurdeimpaan ja järkyttävimpään episodiin: totalitaarisen propagandan avulla oli tarkoitus aivopestä demokraattisen maan nuoriso kannattamaan poliisivaltion arvomaailmaa. Kyseessä oli häikäilemätön, luvatta lapsilla tehty ihmiskoe, jolla pyrittiin vaikuttamaan heidän psyykeensä. Ja vielä kaiken huipuksi, loppulasku tästä aivopesusta lähettiin yhteiskunnan veronmaksajien maksettavaksi.

 

Pirkkalan kokeilun ollessa käynnissä oleilin ulkomailla. Suomeen paluuni jälkeen sain kopion ”Pirkkalan monisteesta”, joka oli kopioitu neuvostoliittolaisesta, suomeksi Petroskoissa käännetystä, propagandatekstistä. Silloin en kuitenkaan tajunnut kokeilun laajuutta ja traagisuutta. Vasta Leskisen kirjan ansiosta olen asian mittakaavan ymmärtänyt.

 

Pirkkalan kokeilun taustavoimiin kuului Leskisen kirjan mukaan Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professori Antti Eskola, joka oli ahkera kirjoittaja ja vakaumuksellinen kommunisti. Kirjoituksissaan hän harmitteli sitä, että systeemin maissa ei ollut poliittista demokratiaa, mutta sieltä löytyi onneksi taloudellinen demokratia, koska kaikki tuotannollinen pääoma oli yhteisomistuksessa. 

 

Professori Eskola ja tuhannet muut läntiset stalinistista propagandaa toistaneet ”älyköt” eivät ymmärtäneet keskusjohtoisen talouden pääperiaatetta: kaikki talouden päätökset, tuotantolukemat, jakelu, hinnat, palkat, jne. lyötiin vuosittain lukkoon korkeiden virkamiesten (esim. valtion suunnittelutoimisto) taholta. Talouden demokratia, ts. työläisten osallistuminen päätöksentekoon oli jo määritelmän mukaan täysin poissuljettu vaihtoehto.

 

Tämä yksinkertainen tosiasia kävi ilmi, kun 1980-luvun alussa Puolan työläiset alkoivat lakkoilla. He eivät olleet tyytyväisiä huikeisiin (20%) palkankokorotuksiin, koska rahalla ei saanut ruokaa. He vaativat vapaita ammattiyhdistyksiä, mistä maan johto kieltäytyi. Lopulta työläisten kannattama solidaarisuusliike sai otteen vallankahvasta.

 

Leskisen kirjan luettuani ymmärrän entistä paremmin omaa työhistoriaani. Suomessa erittäin vahva äärivasemmisto, vasemmisto-demareista stalinisteihin, eli ja toimi keskellä illuusiota, jonka ydin oli usko vallankumouksen taikavoimaan. Nämä ihmiset sulkivat täysin silmänsä totalitäärisessä järjestelmässä elävien ihmisten kärsimykseltä. Luonnollisesti tunsin heistä useita. Kaikki heistä kieltäytyivät hyväksymästä sitä yksinkertaista tosiasiaa, että keskusjohtoisessa taloudessa keskusjohdon oli pakko pitää hallussaan kaikki ohjakset pystyäkseen toteuttamaan suunnitelmat. Ne, jotka ohjasivat taloutta, eivät tulonjaossa unohtaneet itseään. Tämän totesi jo Leon Trotski ennen kuolemaansa.

 

Myös Pirkkalan kokeilun rahoituskuvio osoittaa, että projektin taustalla oli ennen kaikkea sen vetäjien inhimillinen ahneus.  

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Olisi mielenkiintoista tietää, minkälaisia tuloksia tuosta kokeilusta saatiin. Kasvoiko lapsista kunnon marxilaisia.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Tuo se minuakin kiinnostaa! Olen yksi maan, ja varsinkin eteläisen Suomen, ensimmäisiä peruskoululaisia 1970-luvun alkuvuosilta. Kotipaikkani ei onneksi ollut Pirkkala, ja jostain syystä ikäluokkani onnistui luovimaan myös matematiikan opiskelussa niin, että hämmästyttävästä joukko-opista ei koitunut haittaa. Kun tulin koulusta ulos, osasin siis laskea rahani ja ymmärsin metrimitan numerot.

Onko Pirkkalan moniste nykyään kirjasto-, divari- vai museokamaa? Pääseekö siihen tutustumaan kaikessa rauhassa niin, että sen tarjoamat käsitykset olisivat jopa omaksuttavissa?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #8
Jukka Mäkinen

Itse olin kokeiluluokalla kun joukko-oppia testattiin, rinnakkaisluokka verrokkina. Itse asiassa joukko-oppi muodosti vain pienen osan oppikoulun ensimmäisen vuoden matematiikasta. Peruskoulussa se taisi sitten tulla ihan ekoilla luokilla. Meillä oli tosin kansakoulun 4 vuoden laskento taustalla, joten vahinkoa ei päässyt syntymään. Kokeilumonisteilla mentiin koko kahdeksan vuotta ja yli 2/3 kirjoitti laudaturin. Vertailuluokat eivät pärjänneet ihan yhtä hyvin, mutta hyvin nekin.

Jotain on varmaan ajatteluun jäänyt siitä joukko-opistakin. Loogisten käsitteiden ja suhteiden ymmärrys, joka täälläkin on monilla valitettavan puutteellista. Joillakin se on tosin selvästi tahallista.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Puolan työläiset lakkoilivat ja kapinoivat jo syksyllä 1970. Armeija kukisti kansannousun, kymmeniä ammuttiin ja tuhansia loukkaantui ja vangittiin. Noista tapahtumista tuskin oli 1970-luvun lehdissä mitään, ainakaan koulussa niistä ei puhuttu.

https://en.wikipedia.org/wiki/1970_Polish_protests

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Suomettumisen perkaaminen tarvitsisi kipeästi jonkinlaisen totuuskomission, joka kävisi läpi vuosikymmenien saatossa edenneen henkisen kompostoitumisen ja sen vaikutukset vielä tänäkin päivänä vasemmistolaiseen ajatus- ja asennemaailmaan.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Kaikki totuuskomissiot ovat asenteellisia. Parempi noukkia tiedonjyvä sieltä, toinen täältä ja muokata niistä oma ehdottoman oikea mielipide. Saattaa olla niinkin, että valinta osoittautuu virheelliseksi, mutta periksi en anna.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Kyllä totuuskomissiota suomettumisen salojen selvittämiseksi ehdotettiin mm. Koivistolle, muttä Manu vastasi, että "höpö höpö"!

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Pirkkalan kokeilun jäljet ovat kutakuinkin häipyneet, johtuukohan siitäkin että sen yhteydessä on mainittu muuan Arajärvi.

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tuore-kirja-pirk...

Psykologian proffa ja silloinen kansanedustaja Kullervo Rainiohan siitä aikanaan nosti kohun.

http://arkisto.kokoomus.net/kokoomusbiografia/elam...

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Mikä osuus Pirkkalankokeilussa oli Kepu Kekkosen ja Kepu,Msp? Nehän oli suurimmat puolueet tuolloin . Muistaakseni Kekkonen,Virolainen,Karjalainen oli kallellaan kommunisti Neuvostoliittoon .
Mitäänhän ei tehty ilman Kekkosen lupaa.

Sorsan I hallitus oli Suomen tasavallan 56. hallitus, jonka muodostivat
- SDP, Kesk., RKP ja LKP.
( LKP oli Keskustapuolueen jäsenjärjestönä.)
hallitus toimi 4. syyskuuta 1972 – 13. kesäkuuta 1975
Opetusministerit:
U.Sungvist (sdp)
M.Väänänen (kesk)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Onneksi enään on jäljellä yrittäjäkoulutus jota kaikki sitten ylistävät.

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Onhan se kyllä aika paha juttu kannustaa ja kouluttaa ihmisiä omatoimisuuteen työllistymisessään, innovointiin ja lisäarvon niin itselle kuin myös kansantaloudelle tuottamisessa.

Jotain pahaa siinä on, mutta vaikea vain selittää, mitä.

Oikeasti: Vellu Heinon one-linerissa on hitusen jo klassikonkin aineksia.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Huomasitko etten kirjoittanut siinä olevan mitään pahaa,vaikka kirjoitin one-linerin,niin silti se oli liian vaikea pala purtavaksi.

Vertaan tätä koulutusta nyt objektiivisesti.

Mikäli pidetään pahana opettaa ihmisiä ajattelemaan jollakin tavalla,niin miten ihmeessä toisella tavalla ajattelemaan opettaminen olisi parempi..kuka antaa tämän arvion kaikessa jumalaisessa roolissaan?

Minä näen tietynlaisen ajattelun opettamisen kaameana,koska siitä tulee totalitaarista...mitään ei saa ajatella toisella tavalla enään,koska se on väärin ajateltu. Nyt kuuluu ajatella omatoimisuutta työllistymisessään,innovointia,lisäarvon tekemistä itselle ja kansantaloudelle.

Pitää olla hieman hullu,jos ei näe tuossa mitään pahaa eikä se ole ollenkaan vaikea selittää mikä se siinä on,koska juuri sen selitin.

Hyvä yritys kuitenkin käydä _henkilön_ kimppuun...koska ajattelin _väärin_ yhdellä lauseella. Mikäli et huomaa tämän opetuksen jälkiä jo itsessäsi,niin et varmasti näe niitä muuallakaan.

Käyttäjän HeikkiMkinen1 kuva
Heikki Mäkinen

Ryhmän professorijäsenet olivat Tapio Nummenmaa Tampereen yliopiston psykologian laitokselta, Annika Takala Joensuun korkeakoulun kasvatustieteiden osastolta ja Juhani Karvonen Turun yliopistosta. Mukaan kutsuttiin myös psykologian tohtori Liisa Rantalaiho Tampereen yliopiston sosiologian laitokselta.

Historia tuomitsee nämäkin "ideologit"!

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto

Mihin unohtuivat pääjohtaja Erkki Aho ja KTK Tuomas Takala?

Ryhmän kokoonpano oli Wikipedian mukaan:
Erkki Aho, kouluhallituksen pääjohtaja
Tapio Nummenmaa, psykologian professori
Liisa Rantalaiho, psykologian tohtori
Juhani Karvonen, kasvatustieteen professori
Annika Takala, kasvatustieteen professori
Tuomas Takala, kasvatustieteen kandidaatti.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Nämä maailmanvallankumouksen "hyödylliset idiootit" ovat joko korkeissa viroissa tai hyvin ansaitulla eläkkeellä.

Vieläkin täytyy äimistellä, että silloisissa opiskelijapiireissä innokkaimmat julistautuivat kanattamaan Leniniä, jotkut Stalinia ja jotkut jopa Maoa, - maailman suurimpia murhamiehiä.

Käyttäjän Lokari kuva
Pekka Pihlanto Vastaus kommenttiin #23

Tämä oli täyttä hulluutta, ja kyllä sen viisaimmat ymmärsivät, mutta oli parasta pitää suu supussa, sillä näillä hurmahengillä oli vahva tukijoukko poliittisessa johdossamme sekä Neuvostoliiton suurlähetystössä ja Moskovassa.

Poliittisessa elämässä ja muuallakin näkyvissä asemissa varottiin kuin myrkkyä leimaaa "neuvostovastainen". Se oli suunnilleen samanlainen leima kuin "rasisti" tänä päivänä.

Monet mielistelivät vastoin parempaa tietoaan neuvostoliiton meininkiä ja saavuttivatkin merkittäviä asemia valtiollisessa elämässä. Se oli sitä suomettumisen aikaa.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Ammattiyhdistysliikkeessä tuo aika oli kiihkeää politikoinnin aikaa. Sosialidemokraatit onnistuivat pitämään puolensa. 1980 -luvun lopulla alkanut ja 90-luvun alussa syventynyt lama lopetti tuon kilpajuoksun.

Työehtosopimuksia enemmän ja vähemmän keskitettyjä tehtiin. Kommunistien peruslaulu oli, että taas hävittiin noin ja noin paljon. Vertailuna oli tietysti kommunistien asettamat tavoitteet, joista jäätiin reippaasti.

Vahvin vasta-argumentti oli sen ihmettely, että miten korkea elintaso mahtoi aiemmin ollakaan, kymmeniä vuosia on ollut vain menetyksiä ja vieläkin jotenkin pärjäillään.

Kuvaavaa tuon ajan palkkapolitiikalle oli, että työnantajat vastustivat korotuksia ja vetosivat heikkoon kannattavuuteen, kuten nytkin. Kun nimet olivat viimein papereissa, alkoi työmailla sopimusten soveltaminen. Lähes järkiään meni niin, että työpaikkaohtaiset korotukset olivat yleislinjaa korkeampia. Siitä varsinkin taistolaiset saivat lisää vettä myllyynsä, että onhan sitä korotusvaraa, olisi saatu enemmänkin, mutta sosialidemokraatit eivät esityksiä tukeneet.

Kysyin eräässä tilaisuudessa työnantajapuolen edustajilta, että millaista yhteistyötä he taistolaisten kanssa oikein harrastavat. Selkärankaa pitäisi olla sen verran, että korotukset toteutetaan sovitun suuruisina, eikä työpaikka- ja alakohtaisina liukumina. Suoraa vastausta en saanut.

Kiitokset Tiusaselle hyvästä kirjoituksesta. Sen vain totean, että tapahtui suomalaisessa yhteiskunnassa samaan aikaan muutakin.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Eikös tässä ollut mukana useita silloin ja jälkeenpäin johtavissa asemissa olevia demareita? Ei kannata sitten ihmetellä miksi tällaiset on vaiettu. Eiköhän tässäkin ajassa ole paljon piiloiteltuja demareitten rötöksiä.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

No silloinen opetusministeri Ulf Sundqvistkin oli aivan tietämätön asiasta:

Sundqvistin mukaan Pirkkalan kokeilu oli "provokatorinen äärivasemmistolainen hanke". Aho arvioi, että kokeilussa kontrolli pääsi oppimateriaalin osalta pettämään paikallistasolla.

– Kouluhallituksella, puhumattakaan sen pääjohtajasta ei ollut sen kanssa mitään tekemistä. Se tuli ainakin minulle niin kuin suurelle osalle kouluhallituksen ylintä johtoa täydellisenä yllätyksenä.

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/alamo...

Vaikka Arajärvi oli siihen aikaan opetusministeriön alivaltiosihteerinä:

– Arajärvi höynäsi määrärahoja muilta tutkimushankkeilta Pirkkalan kokeilulle. Pitää muistaa, että hän oli siihen aikaan hyvin lähellä kommunisteja. Arajärvi myös luki kaiken opetusmateriaalin ja hyväksyi sen täysin, tietää Leskinen.

– Pääsin ensimmäisen lukemaan kaikki kuulustelupöytäkirjat. Arajärvi myöntää niissä kaiken.

http://www.aamulehti.fi/kulttuuri/tuore-kirja-pirk...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Ammattiyhdistysliike saattoi olla asia erikseen, mutta demarinuoriso oli hyvin lähellä ajautua puhtaaksi taistolaisporukaksi. Sinne solutettiin taistolaisten toimesta agitaattoreita, jotka toimivat erittäin aktiivisesti demarien linjan muokkaamisessa oikeaoppiseksi.

Demarinuorten radikaalisiipi muokkasi myös jonkin verran tunnustetumpaa asemaa puolueessa saaneiden nuorehkojen jäsenten ajamaa politiikkaa. Tästä esimerkkinä mm. Tarja Halonen, jonka linja 70-luvun alussa ei kovin paljon poikennut taistolaisten linjasta. Koulu- ja yliopistomaailmassa demarit puolestaan olivat täysin taistolaisjohtoisen ns. "yleisdemokraattisen rintaman" riveissä vastaan pullikoimatta.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Nykyinen ay-liike on kovin mukana maantavassa ja kasvattamassa henkilökohtaisia omaisuuksiaan. Nytkin on valvonta vaikeata. Mutta somen aikakaudella mitä vain voi putkahtaa esiin.

Esimerkkinä vaikka Antti Rinne. Pro puheenjohtajana lukuisat hallitusjäsenyydet eri yhtiöissä. Omalle vaimolle junaillut vaalirahat jne...

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Voihan Unelma!
Teemat ovat hieman toisia, mutta saman kaltainen länsimaisia vapauksia rajoittava sekä totalitaarisuutta ja demokratiavajetta ihaileva sekalainen kannattajajoukko - nimittäen itseään toki uusilla nimillä - vaikuttaisi löytyvän edelleen erilaisten peitepuolueiden, -järjestöjen ja instituutioiden takaa ja masinoimana.
Linkki on "Meillä on unelma" -mielenosoituksesta Turussa 8/2015
https://scontent-arn2-1.xx.fbcdn.net/v/t1.0-9/1043...

Käyttäjän joukorep kuva
Jouko Repo

Eihän mikään oikeasti ole muuttunut. Kommunistin ja sosialistin erottaa toisistaan vain vallankumous. Ja on aina hyvä muistaa, että vasemmistoliitto on rakennettu SKP n raunioille. Samaa tavaraa siis, mutta eri paketissa.

https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Vasemmistoliitto

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Tuskin vasemmisto on häirinnyt enää porvareita .
Nythän kiitoksen saa kerätä maan asioista porvarienemmistö sen jälkeen -70-19.

Viimeksi Suomessa oli vasemmistoenemmistö eduskunnassa 1966 vaalien jälkeen.
-SKDL + SDP ja TPSL saivat 51% paikoista.
Kokoomus ,Rkp oli pienehköjä puolueita,
mutta Keskusta oli silloinkin suuri. (Ja Kekkosen 100% tuki)

Sundqvist sanoo olleensa armeijassa, kun päätös kokeilusta tehtiin. Tämä johtuu siitä, että hän oli aikoinaan 27-vuotiaana nuorin suomalainen ministeri. Sundqvist suoritti kesken ministerikauden asevelvollisuuden.

– Päätöksen allekirjoitti Marjatta Väänänen.

Keskustalainen Väänänen oli tuolloin toinen opetusministeri.
IL

Jo ennen kansanedustajaksi valintaansa,
syksyllä 1972, Marjatta Väänäsestä tuli toinen
opetusministeri Kalevi Sorsan hallitukseen, joka
istui kesään 1975.
-Martti Miettusen hallituksessa
1976–1977 hän oli ainoa opetusministeri.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Unelmat taistelevat unelmia vastaan, aina. Kullakin aikakaudella on ollut oma voittajaunelma, joka on aina ajan saatossa ensin haalistunut ja siten osoitettu virheelliseksi, vaaralliseksi ja välittömästi tuomittu tuhottavaksi.

Sellainen on elukasta polveutuvan Ecce Homon tie.

Käyttäjän tapiomakelainen kuva
Tapio Mäkeläinen

Tämä nyt ei liity ay-liikeeseen yhtään tippaa. Asiaa ajoivat älypää samettitakki demarit mm johtaja Aho ja heidän hyödylliset pikku apurinsa mm Presidetti Halosen nyk puoliso KTM Pertti Aravirta. Kaikille yhteistä on voimallinen varhaisen keski-iän dementia eli kukaan ei muista asiasta mitään.

Ei tämä nyt niin vakavaa ole. Meidän koulussa Turussa läpyskälle naurettiin kun joku oli sen Teiniliiton kautta saanut. Tulihan Kummelikin Tampereelta.
Mutta silti kuvaa miten pihalla jotkut olivat ja miten pitkälle osa heistä Demarien pater-nosterilla pääsi. Osa alas kanssa.

Muutamia vuosia myöhemmin valtsikassa ei kyllä enää naurattanut se Gosplanin ihannointi ja UKTJ:t sun muut naurettavuudet. Missä on Suomen solidaarisuus? uhos joutkut Hämeenportissa. Turun Ohranjyvä silloin. Meidän poppoo poistettiin neuvostovastaisena kommunisten n.k. rauhanmarssilta kun vaadimme SS-20 ohjuksia pois.
Tiusasen jutut on mainioita.

Käyttäjän pekkakorvenniemi kuva
Pekka Korvenniemi

Oh shit. Ei vissiin enää tehdä mitään virheitä, kun niitä pitää kaivella 40 vuoden takaa.
Pelkään todella, että nykymenolla saavutetut tulokset hukataan, eivätkä peruskoulun perustan murtajat pysty tuomaan sellaista tilalle, jolla Pisa-menestys edes säilytettäisiin.

Arto Jääskeläinen

Ei ole Opetushallitus vieläkään päässyt eroon poliittisesta toiminnastaan. Nyt asiaa tehdään pienin annoksin hivuttamalla ja selittämällä toiminta "seuraukseksi tasa-arvovaatimuksista".

Opetushallitus on äskettäin tehnyt "Tasa-arvotyö on taitolaji" oppaan kouluille. Opas on taidokkaasti kirjoitettu sisältäen kauniita asioita kuten ketään ei saa kiusata koulussa. Siihen on kuitenkin upotettu mukaan vihervasemmistolaisesti määriteltyjä näkemyksiä, epämääräisyyksiä ja selvästi perättömiä väittämiä. Oppaaseen on lainattu tekstiä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen järjestön Seta ry: n materiaaleista. Seta sukupuolivähemmistön etujärjestönä ajaa perinteisiä arvoja alas repivää ja homoutta edistävää linjaa ja käy kouluillakin tarjoamassa näkemyksiään nuorille.

Opetuksen poliittisen vääristymisen ongelma on ajankohtainen edelleen mutta asiaa tehdään taidokkaimmilla keinoilla ja systemaattisemmin kuin ennen:

http://artojaaskelainen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/...

Ongelma ei ole pelkästään poliittisten näkemysten syöttäminen, pyrkimykset tuoda lasten identiteetin muokkausta kouluihin Setan haluamalla tavalla on vakava toinen asia ja Seta toimittaa materiaalejaan myös suoraan kouluille. Nuorilla esiintyy murrosiässä erilaisia ongelmia, epävarmuutta ja itsensä etsimistä. Mitä ajattelet, jos nuorten epävarmuutta hyödyntäen ongelmiin aletaan tarjota yleisratkaisuna "voisitkohan sinä olla poikkeava" ? Seta tarjoaa tuollaista lähestymistapaa.

Opetushallitus on jossain määrin näkemyksissään sekaisin. Opetushallitus puhuu "tasa-arvo-oppaassaan" hyvin sekavin ja ristiriitaisin käsittein. Puhutaan "sukupuolen moninaisuudesta" niin kuin niitä olisi enemmän kuin kaksi, mies ja nainen. Kun heiltä virallisesti tiedustelee montako niitä erilaisia sukupuolia ihmisellä Opetushallituksen mielestä sitten on, niin OPH ei osaa vastata:

http://aitoavioliitto.fi/uutiset/kotimaa/opetushal...

Käyttäjän taunotiusanen kuva
Tauno Tiusanen

Tasa-arvotyön rinnastaminen totalitaarisen järjestelmän propagandaan on melko törkeää. Seksuaali- ja muiden vähemmistöjen tasa-arvon edistäminen on pelkästään hyvä asia.

Arto Jääskeläinen

Tasa-arvo on kaunista ja kaikki haluavat tasa-arvoa. Se tekee samalla tuon sanan niin vaaralliseksi poliittisten tarkoitusten ajamisen työkaluksi. Se mitä muita asioita tasa-arvon nimissä tuodaan ei automaattisesti olekaan niin kaunis asia. Tasa-arvolla voi ajaa melko mielivaltaisia asioita ja hyödyntää sitä propagandan syöttöön.

En hyväksy tasa-arvon nimissä tehtävää poliittisten näkemysten syöttämistä. Siinä oli asian ydin.

Käyttäjän HannuValtonen kuva
Hannu Valtonen

Tasa-arvo tuhoaa meidän maailmamme. Enkä tarkoita mitään seksuaalista tasa-arvoa erikseen,vaan kaikkea tasapäistämistä.

Jos on totaalinen tasa-arvo, ei ihmisellä ole mitään mihin suuntaa hyvän tahtonsa jakamisen ja mihin purkaa känkkäränkkäsaldonsa.

Käyttäjän JouniKivel kuva
Jouni Kivelä

Koulujärjestelmän ei pitäisi lähteä mukaan mihinkään poliittiseen aktivismiin. Nykyään erilaisten hyvin kiistanalaisten tasa-arvo tavoitteiden uittaminen mukaan opetukseen muistuttaa elävästi stallareiden toimintaa.

Kun lapsille opetetaan, ettei sukupuolia ole, voi yläasteella ja lukiossa olla vaikeaa opettaa biologiaa, joka on suorassa ristiriidassa tällaisten näkemysten kanssa.

Käyttäjän MattiLaitinen kuva
Matti Laitinen

Muistanpa hyvin Pirkkalan koulukokeilun ja professori/kansanedustaja (kok) Kullervo Rainion tuohtumuksen kun olin Aamulehden eduskuntatoimittaja 1970-luvulla Helsingissä. Ainakaan Aamulehti ei kokeilusta vaiennut, päinvastoin ja hyvä niin.

Toimituksen poiminnat