*

Tauno Tiusanen

Musta kirja

Kirjahyllyni ylänurkasta löytyy paksu kirja, joka kuuluu työurani aikana tehtyjen hankintojen helmiin. Kyseessä on ”Kommunismin musta kirja”, joka on ranskalaisten älykköjen laatima yhteenveto kommunismin todellisesta roolista ihmiskunnan historiassa.

 

Mustan kirjan laati työryhmä, jonka jäsenet olivat vasemmistolaisia. Ranskassa kommunismin ihannointi oli pitkään laajaa ja vahvaa. Ranska oli Moskovan propagandan merkittävin uhri länsimaiden joukossa kylmän sodan kaudella. Vetämällä kurvit suoriksi voisi kai sanoa että Ranska oli pitkään ”suomettunut”. Merkittävä osa väestöstä uskoi siihen, että Moskovan johtama ideologia, ts. marxismi-leninismi, valloittaa maailman ja luo ainutlaatuista hyvinvointia työläisille.

 

Uskomus perustui siihen, että natsismin vastainen rintama, johon Neuvostoliitto kuului, edusti inhimillisyyttä ja pelasti ihmiskunnan. Kyseessä oli mustavalkoisuuden harha: koska natsit ovat pahoja, heitä vastustavat kommunistit ovat automaattisesti hyviä. Tässä kuitenkin unohdettiin toisen maailmansodan lähtötilanne: Natsi-Saksa ja Neuvostoliitto olivat samalla puolella ja jakoivat Euroopan keskenään. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen aikoihin Neuvostoliiton propaganda ylisti natseja. Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton, natsismin ja kommunismin, välirikko tapahtui vasta kun Hitler hyökkäsi itään.

 

Kylmän sodan kaudella lännessä oli kolme maata, joissa äärivasemmistolla oli jatkuvasti korkea kannatus: Italia, Ranska ja Suomi. Kommunisteilla oli sekä Italiassa, että Ranskassa noin 30 prosentin kannatus. Neuvostoliitolle Italia ja Ranska olivat täysin eri tärkeysluokkaa Suomeen verrattuna. Väestöt Italiassa ja Ranskassa olivat noin kymmenkertaiset Suomeen nähden. Moskovalle olisi ollut valtava voitto saada demokratian kautta valtapiiriinsä kaksi suurta EU- ja NATO-maata.

 

Moskovan tukiaiset Italian ja Ranskan kommunistipuolueille olivat varmasti tähtitieteelliset. Marxismi-leninismin uskonkappaleisiin kuului maailmanvalloitus mihin hintaan tahansa.


Italiassa havaittiin melko varhain, että kommunistien yhteys Moskovaan toi mukanaan myös varjopuolia. Demarit muistuttivat äänestäjiä, että kommunistit eivät koskaan luovu saavutetusta vallasta. IKP (Italian kommunistipuolue) vakuutti pitävänsä demokratian säännöistä kiinni ts. lupautui luopumaan vallasta, jos vaalitulos sitä vaatii. Näin syntyi eurokommunismi, jonka kannattajat katkaisivat Moskovan talutusnuorassa.

 

Taustalla vaikutti Prahan kevät ja sen tukahduttaminen Varsovan liiton tankkien avulla. Kapitalistien hyökkäystä vastaan luotu sotilasliitto operoi vain kerran historiansa aikana, kukistamalla yhden liittonsa jäsenen. Tämä oli liikaa monille systeemin läntisille kannattajille.

 

”Systeemin” historian viimeisillä vuosikymmenillä (1970- ja 1980- luvuilla) eurokommunismi oli voittanut Italiassa ja selvästi myös Ranskassa. Joukkoon oli tullut uusi tekijä, Espanjan kommunistinen puolue, joka pääsi esille Francon fasismin loputtua. Eurokommunismin piiriin luetaan myös Suomi, koska Suomen kommunistisen puolueen (SKP) pitkäaikainen johtaja Aarne Saarinen oli tiukan revisionistinen, ts. kieltäytyi hyväksymästä Moskovan linjaa, erityisesti Tsekkoslovakian miehityksen vuoksi. Näin ollen rahavirrat Moskovasta ohjautuivat kokonaan SKP:n stalinistiselle siivelle, jota johti pitkään Taisto Sinisalo.

 

Ranskalaisen ”Mustan kirjan” laatijat olivat ilmeisesti suurelta osin entisiä Moskovan linjan ihailijoita. Kirjassa ihmetellään sitä ensinnäkin sitä, miten hyväät aikeet muuttuivat valtiolliseksi terroriksi, sekä miten tieto järjestelmän mädännäisyydestä kulki huonosti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ”systeemin” propaganda oli huippuluokkaa. Nimenomaan ranskalaisia (kuten suomalaisiakin) älykköjä narutettiin massiivisesti. Tästä tosiasiasta johtuen kirjoittajat korostavat toimineensa päänavaajina myöntäessään olleensa väärässä: tarve kirjoittaa viime vuosisadan historiaa ilman ideologioiden ja propagandan vaikutusta on polttava. Kirja on merkittävä askel kohti menneisyyden kauhujen käsittelyä, jota saksalaiset ovat menestyksekkäästi tehneet natsismin suhteen.

 

Mustan kirjan arvion mukaan kommunistisen systeemin uhreja kertyi noin 100 miljoonaa. Kyseessä on erittäin varovainen arvio. Tilastot elävät ja kasvavat edelleen.

 

Mustan kirjan sivulla 832 viitataan kirjailija Maxim Gorkin tekstiin 1930-luvulta, jossa ehdotettiin ”luokkavihollisten” käyttämistä koekaniineina lääketieteessä. Tämän toteamuksen jälkeen kirjan laatijat toteavat, että vähitellen pystymme ymmärtämään kommunismin rikoksen yhteyden rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

 

Tämän ranskalaisen suurteoksen julkaiseminen suomeksi oli merkittävä kulttuuriteko, joka ei ilahduttanut kaikkia. Äärivasemmiston uskovaiset ilmaisivat mielipiteensä kuuluvasti.

 

Aika näyttää, julkaisevatko nykyajan ”oikeistopopulismin” kannattajat koskaan vastaavaa teosta.



 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kommunistien mustan kirjan lukeneena ja kirjahyllyssä omaavana olen ihmetellyt itsekseni sitä, miksi kommunistit tarvitsivat poikkeuksetta aina viholliset aatteelleen, jotka rehabiloitiin mullan alle vallankumouksen nimiin vaihtelevin syin.

Pol Potin kommunismi päätti likvidoida kaikki näön kanssa ongelmissa oleet sillä perusteella, että silmälasipäiset ovat " älykköjä " ja täten uhkaksi vallankumoukselliselle kommunistiselle liikkeelle. Kaikki rillipäiset tapettiin riippumatta siitä, oliko kyseessä ikänäön vaatimat lukulasit tai muut silmälaseja käyttäneet. Pol Potin johtajat käyttivät murhatantereilla aurinkolaseja.

Toivottavasti ihmiskunta on oppinut edes hieman 1900-luvun vasemmistolaisita diktatuureista eri puolelita maapalloa - kommunismista ja kansallissosialismista.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

"Mustan kirjan arvion mukaan kommunistisen systeemin uhreja kertyi noin 100 miljoonaa. Kyseessä on erittäin varovainen arvio. Tilastot elävät ja kasvavat edelleen."

Kapitalismi tappaa nälkään vuosittain noin 10 miljoonaa ihmistä. Tuo tappaminen on jatkunut vuosikymmeniä ja jatkuu edelleen.

Toisin sanoen pelkästään vuosituhanteen vaihteen jälkeen kapitalismi on tappanut nälkään noin 150 miljoonaa ihmistä ja luku kasvaa noin 10 miljoonalla joka vuosi.

Tuo 10 miljoonaa uhria vuodessa on muuten sama tappotahti kuin oli toisessa maailmansodassa: 60 miljoonaa kuolonuhria 6 vuodessa. Mutta näistä kapitalismin nykyään nälkään tappamista harvoin kuulemme mitään, koska niitä pidetään asiaankuuluvina "collateral damage", jotta me täällä pohjoisessa voisimme elää paksusti ja kuvitella, että kapitalismi tuottaa hyvinvointia kaikille.

Niin, miksi nuo kuolonuhrit? Maailmassa on ruokaa enemmän kuin tarpeeksi kaikkien ravitsemiseksi, mutta ruokaa ei jaeta tarpeen mukaan, vaan se myydään eniten maksaville. Jopa siinä tapauksessa, että ruoka olisi tuotettu lähellä nälkään kuolevia ja myydään maapallon toiselle puolelle.

Esimerkiksi huomattava osa Afrikan alueella kalastettavasta kalasta päätyy eurooppalaisten ja pohjoisamerikkalaisten kissojen ja koirien syötäväksi samalla kun ihmiset Afrikassa kuolevat nälkään.

Nälkäkuolemat eivät siis johdu ruoan puutteesta, vaan siitä, että uhreilla ei ole rahaa. Kapitalistisesta järjestelmästä, toisin sanoen.

Yhteiskuntamme suuria valheita: Kehitysapu

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kapitalistit USA:sta kuitenkin pelastivat Neuvostoliiton alkuaikoina vallankumouksen jälkeen kymmeniä miljoonia neuvostokansalaisia varmalta nälkäkuolemalta kolmeenkin eri otteeseen eri puolilla kommunistivaltiota. Ameriikasta laivattiin viljaa nälkäisille kommunistien uhreille useita satoja laivalasteja.

USA:n apu Stalinille olikin jo aivan mega-mega luokkaa, joita toimitettiin rohkein saattuein neuvostokommunisteille koko 2. maailmansodan ajan. Hitler olisi pistänyt Neuvostoliiton helposti polvilleen ilman USA:n ja Britannian apua.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Nälkäkuolemat eivät siis johdu ruoan puutteesta, vaan siitä, että uhreilla ei ole rahaa. Kapitalistisesta järjestelmästä, toisin sanoen."

Nälkäkuolemat eivät siis johdu aliravitsemuksesta vaan rahanpuutteesta, hmm uutta tutkimustietoa?

Suomessa ei ole ollut nälkään tappavaa kapitalismia yli sataan vuoteen. Täällä ei kukaan kuole nälkään, rahaa saa sossusta.

Suomen hyvinvointi ei johdu siitä, että Afrikasta on tuotu kalat tänne mirrien ja mustien ruuaksi.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Tässä ajassa tuulivoima on se kommunismi jota pitää ihannoida ja tukea niin ettei köyhä kansa enää pysty sähkölaskujaan maksamaan.
Saksassa vallanpitäjät vaativat ihannoimaan tuulivoimaa ydinvoiman syrjäyttäjänä, Suomessa pidetään tuulivoimaa ilmaston lämpenemisen hillitsijänä ja maailmanlopun estäjänä joka lopettaa hiilivoimalat. Saksa rakentaa lisää hiilivoimaloita sähköntuotantoon, ja täällä ne päästöt pitää kompensoida tuulivoimaloilla joita Saksa ystävällisesti meille velaksi toimittaa takuuhintaa/syöttötariffia vastaan.
- Ihan järjetöntä omaetu politikointia.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Saarista lukuunottamatta SKP:n ja innokkaat hännystelijät eivät koskaan suunnitelleet omakohtaista "mustaa kirjaa" ja maksavat vieläkin kovaa hintaa tästä epäälyllisyydestä. Sehän olisi ollut " ulkopoliittisesti" tuomittavaa vanhan liturgian mukaaan. Kansainvälisessä ilotalossa Suomi-neito koki lihallisen ilotalon työntekijän kovan kohtalon karhun nuljutessa ahneena yli sovitun ajan uhrin kimpussa. Yhä löytyy hanakoita parittajia (Paavo, Erkki keulilla), tosin huonolla menestyksellä. Eihän sitä enää vanha karhu jaksa, Viagran (sotillaalinen pullistelu) on niin last season.

ps Kehitysapurahojen vähyydestä mussuttavat saisivat muistaa laskea kaiken avun itään, Pietarin jätevesikäsittelystä Murmanskin ydinjätevarastojen hoitomaksut kehitysapurahaksi ilotalossa vieraileen, siellä kupan itseensä hieroneeksi vanhaksi karhuksi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

En takuulla ole kommunisti mutta aivan samaa epä-älyllisyyttä osoittaa nykyinen positiivinen suhtautuminen uusliberalistiseen globalisaatioon.

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

Kritiikitön suhtautuminen mihin tahansa ilmiöön on epä-älyllistä!

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Valtamedian harjoittamalla voimakkaalla propagandalla kansan suuri enemmistö saadaan kannattamaan tai vastustamaan suurin piirtein mitä hyvänsä ilman, että kansa edes perehtyy siihen, mistä tarkkaan ottaen ja oikeasti on kyse.

Toisin sanoen valtamedian harjoittaman propagandan avulla kansa saadaan suhtautumaan erinäisiin ilmiöihin kritiikittömästi.

Se, että tuollainen on mahdollista, johtuu osaltaan ihmisen sosiaalisesta luonteesta; on emotionaalisesti hyvin vaativaa olla kovin eri mieltä hyvin suuren enemmistön kanssa. Ihmisen älyllisissä kyvyissä ei välttämättä tarvitse olla erityisiä heikkouksia, jotta hän taipuisi samalle kannalle suuren enemmistön kanssa silloinkin kun se kanta on väärä.

Itse asiassa joskus jo yli 30 vuotta sitten panin merkille, että toisinaan ihmisen on valittava, ollako yksin ja oikeassa vaiko väärässä yhdessä muiden kanssa. Se ei aina ole helppo valinta.

Käyttäjän JariPirppu kuva
Jari Pirppu

Ei suomen kansa ole noin tyhmää mitä Kejo kuvailee,,eikä ollut neuvostokansa tyhmä,vaikka nkp:llä oli monopoli tiedonvälityksessä-lopulta kansa valitsi aivan toisin mitä valtamedian valheellinen propagana suolsi !

Käyttäjän mattivillikari kuva
Matti Villikari

"Valtamedian harjoittamalla voimakkaalla propagandalla kansan suuri enemmistö saadaan kannattamaan tai vastustamaan suurin piirtein mitä hyvänsä ilman, että kansa edes perehtyy siihen, mistä tarkkaan ottaen ja oikeasti on kyse."

Kuka tai mikä taho hallitsee Suomen Valtamediaa? Onko esim. Hesari Suomen Valtamedia vai joku muu yksittäinen lehtitalo, jonka linjan sanelee Kokoomus, Keskusta tai Sosdem, vai kaikki yhdessä?

Valtamedia on hyvin epämääräinen lehtitalo, ellet osaa kertoa kuka määrää sen propagandalinjan. Mikä se voisi olla poliittisista puolueista? Ehkä ei mikään puolueista, vaan eräänlainen synteesi, "Suomen linja", jonka joku toimittaja on määritellyt pääkirjoituksissa.

Perhanan "Valtamedian” pääkirjoittajat, olette ylittäneet valtuutenne! nimet esiin:)

Ehkä suuryhtiöt kuitenkin määräävät (Stora Enso, Nokia, Kone, Nordea)? Mutta miksi puhut propagandasta. Kai sen tiedät, etteivät yhtiöt harjoita propagandaa vaan markkinointia. Pitää olla tarkka käsitteistä.

Toimituksen poiminnat