Ulkomaat http://viljoh9.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/3/all Mon, 21 May 2018 21:11:33 +0300 fi Israel, Venezuela, Nicaragua ja ihmisoikeudet http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255632-israel-venezuela-nicaragua-ja-ihmisoikeudet <p>Viime viikolla ja vielä tällä viikollakin on julkisuudessa puhuttu paljon palestiinalaisista uhreista jotka kuolivat Israelin iskuissa. Se on järkyttävää, koska kenenkään ei tarvitsisi kuolla vain siksi koska ilmaisee omia mielipiteitään. Järkyttävää oli myös kuulla, kuinka Nicaraguan presidentti Daniel Ortega tuomitsi Israelin toimet, mutta ei suostunut tunnustamaan, että hänen omat joukkonsa ovat tappaneet nicaragualaisia. Viime perjantaina hallituksen edustajat suostuivat sentään siihen, että heidän joukkojaan kielletään ryhtymästä väkivaltaisuuksiin viikonlopun aikana. Eli he myöntävät, että hallituksen joukot ovat väkivaltaisuuksien takana.</p><p>Tänään luin vasemmiston europarlamentaarikon Merja Kyllösen haastattelusta Israelin ja Palestiinan kysymyksestä. Merja Kyllönen on oikeassa, ja samalla vedolla hän voisi tuomita Venezuelan Maduron vilpilliset vaalit ja Nicaraguan Ortegan ja Venezuelan Maduron hirmuteot.</p><p>Venezuelan eilisissä vaaleissa oli 20 miljoonaa äänioikeutettua, joista vain noin 8 miljoonaa äänesti eilisissä presidentinvaaleissa. Nicolas Maduro sai noin 5,8 miljoonaa ääntä. Äänestysaktiivisuus oli noin 46%, mutta ne ovat vain Maduron hallinnon tarjoamia lukuja. Todellisuus voi olla aivan toisenlainen. Venezuelassa ei olisi järjestetty ennenaikaisia presidentinvaaleja ilman väkivaltaisiksi muodostuneita mielenosoituksia viime vuonna, joissa kuoli noin 70 venezuelalaisia. He vastustivat Maduron politiikkaa.</p><p>Samasta syystä, miksi Israelin ja Venezuelan johtajat päättivät kurittaa mielenosoittajia, Ortegan yrityksissä tukahduttaa mielenosoituksia on kuollut jo tähän mennessä yli 70 ihmistä, yli 600 on haavoittunut ja yli 80 on kadonnut. Nämä luvut perustuvat paikallisen ihmisoikeusjärjestön vastaanottamiin ilmoituksiin. Odotan myös Amerikan valtioiden järjestön(OAS) ihmisoikeusedustajien raporttia. Viikonloppuna he ovat olleet eri Nicaraguan kolkissa keräämässä tietoa ihmisoikeusrikoksista. Myös YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimisto on pyytänyt Nicaragualta pääsyä maahan keräämään todisteita opiskelijoiden kuolemista.</p><p>Merja Kyllönen: <a href="http://www.kulttuurivihkot.fi/lehti/jutut/uutiset/1055-kansanmurhan-on-loputtava-vaatii-merja-kyllonen">&quot;Tuhannet ja taas tuhannet ovat menettäneet henkensä tai vammautuneet vakavasti erilaisissa iskuissa. Vähintä mitä EU voi tehdä, on jäädyttää ja hyllyttää EU&ndash;Israel-assosiaatiosopimus ja pitää omalta osaltaan huolta, että kansainvälinen yhteisö suojelee myös palestiinalaisia.&rdquo; </a>Olen samaa mieltä ja toivon samanlaisia vaatimuksia Nicaraguan ja Venezuelan hallintoja vastaan.</p><p>Se mitä en ymmärrä, on joidenkin suomalaisten vasemmistolaisten logiikka. Tuomitaan Israelin hirmutekoja, mutta vaietaan silloin, kun pahis on muka vasuri. Ideologian vankina heitetään ihmisoikeudet roskikseen.</p><p>Päivitetty 22.5.2018</p><p>Eilen tuli julki Amerikan maiden järjestön ihmisoikeusedustajien ensimmäinen raportti. Nicaraguassa on ollut yhteensä 15 ihmisoikeusedustajaa maan eri osissa keräämässä todisteita, ilmoituksia, haastattelemassa ihmisiä jne. koskien ihmisoikeusrikkomuksia, joita on tapahtunut 18.4. alkaneista levottomuuksista lähtien. He kävivät myös valtion eri virastoissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa, ym. Tietoja kerättiin aikavälillä 17-21. 5.2018. Raportti on karua luettavaa. <strong>Yhdessä kuussa protesteissa kuoli 76 ihmistä ja 868 haavoittui. Haavoittuneista viisi ovat yhä sairaaloissa vakavassa tilassa. 438 ihmistä oli pidätettyinä. Pidätettyjen joukossa oli opiskelijoita, siviilejä, ihmisoikeuspuolustajia ja toimittajia.</strong></p><p>Raportissa sanotaan myös, että Nicaraguan poliisi ja poliisin iskujoukot käyttivät aseita, kumiluoteja sekä kyynelkaasuja umpimähkäisesti hajottaakseen mielenosoituksia. Monissa kertomuksissa mainitaan tarkka-ampujat. Tämä todistaa, että ihmisiä on teloitettu ilman tuomiota. Nicaraguan poliisin ylin johtaja on Daniel Ortega. Kenraali Francisco Díaz on poliisien korkein johtaja, jonka tytär on naimisissa Ortegan pojan kanssa. Vastuu tapahtumissa on heillä samoin, kuten Nicolás Maduro on vastuussa Venezuelan mielenosoituksissa kuolleista. Pitää muistaa, että kyseisissä maissa presidentti on samalla pääministeri ja keisarin kaltainen johtaja. Nämä &rdquo;vasemmistolaiset&rdquo; presidentit ovat vieneet johtajakulttinsa ja valtansa liian pitkälle.</p> Viime viikolla ja vielä tällä viikollakin on julkisuudessa puhuttu paljon palestiinalaisista uhreista jotka kuolivat Israelin iskuissa. Se on järkyttävää, koska kenenkään ei tarvitsisi kuolla vain siksi koska ilmaisee omia mielipiteitään. Järkyttävää oli myös kuulla, kuinka Nicaraguan presidentti Daniel Ortega tuomitsi Israelin toimet, mutta ei suostunut tunnustamaan, että hänen omat joukkonsa ovat tappaneet nicaragualaisia. Viime perjantaina hallituksen edustajat suostuivat sentään siihen, että heidän joukkojaan kielletään ryhtymästä väkivaltaisuuksiin viikonlopun aikana. Eli he myöntävät, että hallituksen joukot ovat väkivaltaisuuksien takana.

Tänään luin vasemmiston europarlamentaarikon Merja Kyllösen haastattelusta Israelin ja Palestiinan kysymyksestä. Merja Kyllönen on oikeassa, ja samalla vedolla hän voisi tuomita Venezuelan Maduron vilpilliset vaalit ja Nicaraguan Ortegan ja Venezuelan Maduron hirmuteot.

Venezuelan eilisissä vaaleissa oli 20 miljoonaa äänioikeutettua, joista vain noin 8 miljoonaa äänesti eilisissä presidentinvaaleissa. Nicolas Maduro sai noin 5,8 miljoonaa ääntä. Äänestysaktiivisuus oli noin 46%, mutta ne ovat vain Maduron hallinnon tarjoamia lukuja. Todellisuus voi olla aivan toisenlainen. Venezuelassa ei olisi järjestetty ennenaikaisia presidentinvaaleja ilman väkivaltaisiksi muodostuneita mielenosoituksia viime vuonna, joissa kuoli noin 70 venezuelalaisia. He vastustivat Maduron politiikkaa.

Samasta syystä, miksi Israelin ja Venezuelan johtajat päättivät kurittaa mielenosoittajia, Ortegan yrityksissä tukahduttaa mielenosoituksia on kuollut jo tähän mennessä yli 70 ihmistä, yli 600 on haavoittunut ja yli 80 on kadonnut. Nämä luvut perustuvat paikallisen ihmisoikeusjärjestön vastaanottamiin ilmoituksiin. Odotan myös Amerikan valtioiden järjestön(OAS) ihmisoikeusedustajien raporttia. Viikonloppuna he ovat olleet eri Nicaraguan kolkissa keräämässä tietoa ihmisoikeusrikoksista. Myös YK:n ihmisoikeusasioiden korkean edustajan toimisto on pyytänyt Nicaragualta pääsyä maahan keräämään todisteita opiskelijoiden kuolemista.

Merja Kyllönen: "Tuhannet ja taas tuhannet ovat menettäneet henkensä tai vammautuneet vakavasti erilaisissa iskuissa. Vähintä mitä EU voi tehdä, on jäädyttää ja hyllyttää EU–Israel-assosiaatiosopimus ja pitää omalta osaltaan huolta, että kansainvälinen yhteisö suojelee myös palestiinalaisia.” Olen samaa mieltä ja toivon samanlaisia vaatimuksia Nicaraguan ja Venezuelan hallintoja vastaan.

Se mitä en ymmärrä, on joidenkin suomalaisten vasemmistolaisten logiikka. Tuomitaan Israelin hirmutekoja, mutta vaietaan silloin, kun pahis on muka vasuri. Ideologian vankina heitetään ihmisoikeudet roskikseen.

Päivitetty 22.5.2018

Eilen tuli julki Amerikan maiden järjestön ihmisoikeusedustajien ensimmäinen raportti. Nicaraguassa on ollut yhteensä 15 ihmisoikeusedustajaa maan eri osissa keräämässä todisteita, ilmoituksia, haastattelemassa ihmisiä jne. koskien ihmisoikeusrikkomuksia, joita on tapahtunut 18.4. alkaneista levottomuuksista lähtien. He kävivät myös valtion eri virastoissa, sairaaloissa, terveyskeskuksissa, ym. Tietoja kerättiin aikavälillä 17-21. 5.2018. Raportti on karua luettavaa. Yhdessä kuussa protesteissa kuoli 76 ihmistä ja 868 haavoittui. Haavoittuneista viisi ovat yhä sairaaloissa vakavassa tilassa. 438 ihmistä oli pidätettyinä. Pidätettyjen joukossa oli opiskelijoita, siviilejä, ihmisoikeuspuolustajia ja toimittajia.

Raportissa sanotaan myös, että Nicaraguan poliisi ja poliisin iskujoukot käyttivät aseita, kumiluoteja sekä kyynelkaasuja umpimähkäisesti hajottaakseen mielenosoituksia. Monissa kertomuksissa mainitaan tarkka-ampujat. Tämä todistaa, että ihmisiä on teloitettu ilman tuomiota. Nicaraguan poliisin ylin johtaja on Daniel Ortega. Kenraali Francisco Díaz on poliisien korkein johtaja, jonka tytär on naimisissa Ortegan pojan kanssa. Vastuu tapahtumissa on heillä samoin, kuten Nicolás Maduro on vastuussa Venezuelan mielenosoituksissa kuolleista. Pitää muistaa, että kyseisissä maissa presidentti on samalla pääministeri ja keisarin kaltainen johtaja. Nämä ”vasemmistolaiset” presidentit ovat vieneet johtajakulttinsa ja valtansa liian pitkälle.

]]>
32 http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255632-israel-venezuela-nicaragua-ja-ihmisoikeudet#comments Ulkomaat Ihmisoikeudet Israel Nicaragua Venezuela Mon, 21 May 2018 18:11:33 +0000 Ana María Gutiérrez Sorainen http://amgs.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255632-israel-venezuela-nicaragua-ja-ihmisoikeudet
Valittu kansa ampuu kovilla http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255337-valittu-kansa-ampuu-kovilla <p>Presidentti Trump avasi Pandoran lippaan &ndash; tai pikemminkin kauhukabinetin oven &ndash; toteuttamalla Yhdysvaltojen suurlähetystön siirron Jerusalemiin, israelilaisten ja palestiinalaisten pyhään kaupunkiin. Palestiinalaiset järjestivät tämän johdosta odotetusti mielenosoituksia Gazan alueella.</p><p>Israelilaiset tarkka-ampujat avasivat tulen kiviä ja palopommeja heitteleviä palestiinalaisnuorukaisia vastaan. Tähän mennessä kuolleita on yli viisikymmentä ja haavoittuneita melkein kolmetuhatta. Joukossa on myös lapsia. Samaan aikaan presidentti Trumpin vävy ja tytär juhlivat Jerusalemissa Israelin valtion seitsemänkymmenvuotista taivalta. Asetelmassa on tiettyä irvokkuutta.</p><p>YK:n edustaja ja moni valtio ovat tuominneet ampumiset sekä kehottaneet maltillisuuteen voimatoimissa. Yhdysvallat on puolustanut Israelin toimia ja estänyt turvallisuusneuvostossa esitetyn lausunnon, jossa vaadittiin Israelin toimien riippumatonta tutkimusta. Israelin pääministerin Netanjahun mukaan jokaisella valtiolla on velvollisuus puolustaa rajojaan (Yle.fi 15.5.).</p><p>Valtiolla on tietenkin oikeus puolustaa rajojaan, mutta siviilien tappaminen on hätävarjelun liioittelua, jollaista sivistysvaltioissa ei suvaittaisi. Aseistamattomat siviilit saataisiin torjutuksi kumiluodeilla, vesitykeillä ja etälamauttimilla. Mutta tuossa maailmankolkassa pehmeys tulkitaan heikkoudeksi.</p><p>Israelilla on selvästi tarkoitus luoda kovilla otteillaan tilanne sellaiseksi, että rauhanneuvottelut ja palestiinalaisten oman valtion perustaminen siirtyvät kauas horisontin taakse. Israelin ei tarvitse välittää kansainvälisen yhteisön mielipiteestä &ndash; Yhdysvaltojen tuki riittää.</p><p>Jos halutaan etsiä syyllisiä siviilien tappamiseen, se on tietysti Israel, sen poliitikot ja armeijan johto. Myös Trumpilla on tapahtumiin oma osuutensa, sillä hänen suurlähetystön siirtopäätöksensä aloitti levottomuudet, joita voitiin odottaa ottaen huomioon palestiinalaisten pitkäaikaisen turhautuneisuuden tilanteeseensa miehitettynä kansana.</p><p>Toisaalta myös mielenosittajilla on oma vastuunsa kohtalostaan, sillä heidän ei ole pakko juosta raja-aidalle kiviä ja palopommeja heitellen. Israelin tyly reaktio ei voinut olla kenellekään yllätys. Palestiinalaisten haastattelulausunnoissa vilahtaa sana marttyyrikuolema, joten ainakin osa mielenosoittajista on ottanut tahallisen riskin.</p><p>Edellytykset tilanteen kehittymiselle tähän pisteeseen loivat aikoinaan Britannia ja muut länsimaat, jotka tarjosivat mahdollisuuden perustaa Israelin valtio palestiinalaisten asuttamalle maalle. Oma vaikutuksensa nykytilanteeseen on ollut Euroopassa jo 1800-luvulla ja aikaisemminkin vallinneella juutalaisvastaisuudella, joka huipentui kammottaviin mittoihin Hitlerin natsi-komennossa. Jos juutalaisten olisi annettu rauhassa sopeutua, he olisivat tuskin kaivanneet omaa valtiota.</p><p>Israelin ongelmat liittyvät tällä hetkellä tietenkin myös kiistoihin naapurivaltioiden, erityisesti Iranin ja Syyrian kanssa. Nykyisen konfliktin juuret ovat siis syvällä, eikä näytä siltä, että tämä ikuinen konfliktipesäke rauhoittuisi. Israelin ja palestiinalaisten myrkkykeitto ei kaipaisi yhtään Trumpin vastuuttoman päätöksen tapaista kohentamista &ndash; se kiehuu vaarallisen kiivaasti ilman sitäkin.</p><p><br />&nbsp;</p><p>&nbsp;</p> Presidentti Trump avasi Pandoran lippaan – tai pikemminkin kauhukabinetin oven – toteuttamalla Yhdysvaltojen suurlähetystön siirron Jerusalemiin, israelilaisten ja palestiinalaisten pyhään kaupunkiin. Palestiinalaiset järjestivät tämän johdosta odotetusti mielenosoituksia Gazan alueella.

Israelilaiset tarkka-ampujat avasivat tulen kiviä ja palopommeja heitteleviä palestiinalaisnuorukaisia vastaan. Tähän mennessä kuolleita on yli viisikymmentä ja haavoittuneita melkein kolmetuhatta. Joukossa on myös lapsia. Samaan aikaan presidentti Trumpin vävy ja tytär juhlivat Jerusalemissa Israelin valtion seitsemänkymmenvuotista taivalta. Asetelmassa on tiettyä irvokkuutta.

YK:n edustaja ja moni valtio ovat tuominneet ampumiset sekä kehottaneet maltillisuuteen voimatoimissa. Yhdysvallat on puolustanut Israelin toimia ja estänyt turvallisuusneuvostossa esitetyn lausunnon, jossa vaadittiin Israelin toimien riippumatonta tutkimusta. Israelin pääministerin Netanjahun mukaan jokaisella valtiolla on velvollisuus puolustaa rajojaan (Yle.fi 15.5.).

Valtiolla on tietenkin oikeus puolustaa rajojaan, mutta siviilien tappaminen on hätävarjelun liioittelua, jollaista sivistysvaltioissa ei suvaittaisi. Aseistamattomat siviilit saataisiin torjutuksi kumiluodeilla, vesitykeillä ja etälamauttimilla. Mutta tuossa maailmankolkassa pehmeys tulkitaan heikkoudeksi.

Israelilla on selvästi tarkoitus luoda kovilla otteillaan tilanne sellaiseksi, että rauhanneuvottelut ja palestiinalaisten oman valtion perustaminen siirtyvät kauas horisontin taakse. Israelin ei tarvitse välittää kansainvälisen yhteisön mielipiteestä – Yhdysvaltojen tuki riittää.

Jos halutaan etsiä syyllisiä siviilien tappamiseen, se on tietysti Israel, sen poliitikot ja armeijan johto. Myös Trumpilla on tapahtumiin oma osuutensa, sillä hänen suurlähetystön siirtopäätöksensä aloitti levottomuudet, joita voitiin odottaa ottaen huomioon palestiinalaisten pitkäaikaisen turhautuneisuuden tilanteeseensa miehitettynä kansana.

Toisaalta myös mielenosittajilla on oma vastuunsa kohtalostaan, sillä heidän ei ole pakko juosta raja-aidalle kiviä ja palopommeja heitellen. Israelin tyly reaktio ei voinut olla kenellekään yllätys. Palestiinalaisten haastattelulausunnoissa vilahtaa sana marttyyrikuolema, joten ainakin osa mielenosoittajista on ottanut tahallisen riskin.

Edellytykset tilanteen kehittymiselle tähän pisteeseen loivat aikoinaan Britannia ja muut länsimaat, jotka tarjosivat mahdollisuuden perustaa Israelin valtio palestiinalaisten asuttamalle maalle. Oma vaikutuksensa nykytilanteeseen on ollut Euroopassa jo 1800-luvulla ja aikaisemminkin vallinneella juutalaisvastaisuudella, joka huipentui kammottaviin mittoihin Hitlerin natsi-komennossa. Jos juutalaisten olisi annettu rauhassa sopeutua, he olisivat tuskin kaivanneet omaa valtiota.

Israelin ongelmat liittyvät tällä hetkellä tietenkin myös kiistoihin naapurivaltioiden, erityisesti Iranin ja Syyrian kanssa. Nykyisen konfliktin juuret ovat siis syvällä, eikä näytä siltä, että tämä ikuinen konfliktipesäke rauhoittuisi. Israelin ja palestiinalaisten myrkkykeitto ei kaipaisi yhtään Trumpin vastuuttoman päätöksen tapaista kohentamista – se kiehuu vaarallisen kiivaasti ilman sitäkin.


 

 

]]>
132 http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255337-valittu-kansa-ampuu-kovilla#comments Ulkomaat Israel Israel vs. Palestiina Palestiina Tue, 15 May 2018 13:08:42 +0000 Pekka Pihlanto http://lokari.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255337-valittu-kansa-ampuu-kovilla
Sopimus koski ydinaseita, ei ohjuksia eikä terrorismia http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255102-sopimus-koski-ydinaseita-ei-ohjuksia-eika-terrorismia <p>Iranin kanssa solmittiin 12 vuotta kestäneiden neuvottelujen päätteeksi vuonna 2015 ydinsopimus (Comprehensive Plan of Action, <a href="http://www.consilium.europa.eu/en/policies/sanctions/iran/jcpoa-restrictive-measures/"><u>JCPOA</u></a>), jossa Iranin mahdollisuudet rakentaa ydinase poistettiin.</p><p>&nbsp;&ldquo;<em>After the sanctions were lifted, the dictatorship used its new funds to build its nuclear-capable missiles, support terrorism, and cause havoc throughout the Middle East and beyond.</em>&rdquo; (<a href="https://www.nytimes.com/2018/05/08/us/politics/trump-speech-iran-deal.html"><u>The New York Times 8.5.2018</u></a>).</p><p>Lainaus on presidentti Donald Tumpin eilisestä puheesta, jossa Yhdysvallat irtaantui Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta.</p><p>Presidentti Tumpin sanat vapaasti suomennettuna:</p><p>&rdquo;<em>Pakotteiden poistamisen jälkeen [Iranin] diktatuuri käytti voimavaroja rakentaakseen ydinlatauksin varustettavissa olevia ohjuksia, terrorismin tukemiseen ja synnyttämään kaaosta kaikkialla Lähi-idässä ja sen ulkopuolella</em>.&rdquo;</p><p>Presidentti Trump syyttää siis Irania ohjusten kehittämisestä ja terrorismin harjoittamisesta.</p><p>Trumpin olisi syytä huomata, että Iranin kanssa solmittu ydinsopimus ei käsittänyt ohjuksia eikä myöskään terrorismitoimintaa. Ne eivät olleet edes sopimusneuvottelujen kohteena.</p><p>Sopimuksen osapuolet ovat pitäneet kiinnii sopimuksesta. Sopimusta on noudatettu. Iran ei ole valmistanut ydinasetta eikä ole uhannut ketään ydinaseella. Tuon tosiasian kaikki myöntävät - myös Yhdysvallat.</p><p>Jos ei ole ydinasetta, ei myöskään ohjukset voi kuljettaa ydinasetta. Asiat on siis osattava asettaa oikeaan tärkeysjärjestykseen. On siis tärkeämpää estää ydinaseiden leviäminen kuin ohjusten leviäminen. Molemmat ovat toki tärkeitä.</p><p>Jos joku haluaa neuvotella Iranin kanssa ohjuksista ja terrorismin vastaista toimista, on sopimusfoorumi Iranin kanssa vapaa. Toivon yrittäjälle vakaasti onnea. Voimassa olevaa ydinsopimusta ei kuitenkaan ole syytä liittää noihin neuvotteluihin.</p><p>Se, joka onnistuu solmimaan ohjuksia ja terrorismia rajoittavan sopimuksen Iranin kanssa ja vieläpä yksin, on todellinen diilintekijä.</p><p>Onnea vaan yritykseen presidentti Trump.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Iranin kanssa solmittiin 12 vuotta kestäneiden neuvottelujen päätteeksi vuonna 2015 ydinsopimus (Comprehensive Plan of Action, JCPOA), jossa Iranin mahdollisuudet rakentaa ydinase poistettiin.

 “After the sanctions were lifted, the dictatorship used its new funds to build its nuclear-capable missiles, support terrorism, and cause havoc throughout the Middle East and beyond.” (The New York Times 8.5.2018).

Lainaus on presidentti Donald Tumpin eilisestä puheesta, jossa Yhdysvallat irtaantui Iranin kanssa solmitusta ydinsopimuksesta.

Presidentti Tumpin sanat vapaasti suomennettuna:

Pakotteiden poistamisen jälkeen [Iranin] diktatuuri käytti voimavaroja rakentaakseen ydinlatauksin varustettavissa olevia ohjuksia, terrorismin tukemiseen ja synnyttämään kaaosta kaikkialla Lähi-idässä ja sen ulkopuolella.”

Presidentti Trump syyttää siis Irania ohjusten kehittämisestä ja terrorismin harjoittamisesta.

Trumpin olisi syytä huomata, että Iranin kanssa solmittu ydinsopimus ei käsittänyt ohjuksia eikä myöskään terrorismitoimintaa. Ne eivät olleet edes sopimusneuvottelujen kohteena.

Sopimuksen osapuolet ovat pitäneet kiinnii sopimuksesta. Sopimusta on noudatettu. Iran ei ole valmistanut ydinasetta eikä ole uhannut ketään ydinaseella. Tuon tosiasian kaikki myöntävät - myös Yhdysvallat.

Jos ei ole ydinasetta, ei myöskään ohjukset voi kuljettaa ydinasetta. Asiat on siis osattava asettaa oikeaan tärkeysjärjestykseen. On siis tärkeämpää estää ydinaseiden leviäminen kuin ohjusten leviäminen. Molemmat ovat toki tärkeitä.

Jos joku haluaa neuvotella Iranin kanssa ohjuksista ja terrorismin vastaista toimista, on sopimusfoorumi Iranin kanssa vapaa. Toivon yrittäjälle vakaasti onnea. Voimassa olevaa ydinsopimusta ei kuitenkaan ole syytä liittää noihin neuvotteluihin.

Se, joka onnistuu solmimaan ohjuksia ja terrorismia rajoittavan sopimuksen Iranin kanssa ja vieläpä yksin, on todellinen diilintekijä.

Onnea vaan yritykseen presidentti Trump.

]]>
20 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255102-sopimus-koski-ydinaseita-ei-ohjuksia-eika-terrorismia#comments Ulkomaat Wed, 09 May 2018 18:23:11 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255102-sopimus-koski-ydinaseita-ei-ohjuksia-eika-terrorismia
Trumpin tolkutonta touhua http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255095-trumpin-tolkutonta-touhua <p>Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilla on ollut kaikenlaisia ongelmia siitä lähtien, kun hän astui presidentin virkaan.</p><p>Trump rypee seksiskandaalissa ja tekee samaan aikaan maailman rauhaa ja talouden tasapainoa horjuttavia päätöksiä presidentin valtaoikeuksilla.</p><p>Trumpin tolkutonta touhua on maailma saanut kuunnella ja katsella päivästä toiseen eivätkä ne ikävä kyllä näytä ottavan loppuakseen. Uhma näyttää vain kiihtyvän sitä mukaa, kun uusia skandaaleja tulee lisää.</p><p>Iranin ydinsopimuksen irtisanominen todistamattomien väitteiden pohjalta ja mahdollinen kauppasota myös sen omia liittolaisiaan vastaan kertoo arvaamattomasta ja epätasapainoisesta ihmisestä, jolla kaikki ei ole hyvin eikä ole ollut enää pitkään aikaan.&nbsp;&nbsp;</p><p>Miten tällaisen ihmisen sanaan voi kukaan luottaa, joka ei näytä olevan sinut edes oman itsensä kanssa? Ymmärtääkö hän enää itsekään, mitä hän tekee? Mitä oma perhe ja läheiset hänestä ajattelee? Kauanko Amerikka jaksaa vielä Trumppia entä sen liittolaiset?</p><p>Se on kuitenkin luonnonlaki, että jossain kohtaa tulee yksinkertaisesti vielä aika hänellekin, että ns. valot yläkerrasta sammuu. Vauhti on nyt niin kovaa, että ne voi sammua piankin.</p> Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpilla on ollut kaikenlaisia ongelmia siitä lähtien, kun hän astui presidentin virkaan.

Trump rypee seksiskandaalissa ja tekee samaan aikaan maailman rauhaa ja talouden tasapainoa horjuttavia päätöksiä presidentin valtaoikeuksilla.

Trumpin tolkutonta touhua on maailma saanut kuunnella ja katsella päivästä toiseen eivätkä ne ikävä kyllä näytä ottavan loppuakseen. Uhma näyttää vain kiihtyvän sitä mukaa, kun uusia skandaaleja tulee lisää.

Iranin ydinsopimuksen irtisanominen todistamattomien väitteiden pohjalta ja mahdollinen kauppasota myös sen omia liittolaisiaan vastaan kertoo arvaamattomasta ja epätasapainoisesta ihmisestä, jolla kaikki ei ole hyvin eikä ole ollut enää pitkään aikaan.  

Miten tällaisen ihmisen sanaan voi kukaan luottaa, joka ei näytä olevan sinut edes oman itsensä kanssa? Ymmärtääkö hän enää itsekään, mitä hän tekee? Mitä oma perhe ja läheiset hänestä ajattelee? Kauanko Amerikka jaksaa vielä Trumppia entä sen liittolaiset?

Se on kuitenkin luonnonlaki, että jossain kohtaa tulee yksinkertaisesti vielä aika hänellekin, että ns. valot yläkerrasta sammuu. Vauhti on nyt niin kovaa, että ne voi sammua piankin.

]]>
45 http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255095-trumpin-tolkutonta-touhua#comments Ulkomaat Donald Trump Iranin ydinsopimus Wed, 09 May 2018 15:21:00 +0000 Vesa Levonen http://vesalevonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255095-trumpin-tolkutonta-touhua
Iranista railo USA:n ja EU:n välille? http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255063-iranista-railo-usa-ja-eun-valille <p>Yhdysvaltain vetäytyminen Iranin ydinsulkusopimuksesta aiheuttaa Euroopan unionille ongelman. On mielenkiintoista seurata mitä EU tekee, kun amerikkalaisten pakotteet alkavat. Unionimailla on isoja bisneksiä Iranissa, mutta USA on tärkeämpi kauppakumppani ja liittolainen.</p><p>&nbsp;</p><p>Sopimuksista on pidettävä kiinni, on kaunis periaate, jotta suurvallat eivät aina noudata. Euroopan unioni on taloudellinen suurvalta ja sotilaallinen kääpiö, jonka yhteinen puolustus- ja ulkopolitiikka ottaa vasta haparoivia alkuaskeleitaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Jos Euroopan unioni pitää Iranin ydinsulkusopimuksesta kiinni tavalla joka haittaa amerikkalaisia vaikutukset voivat olla suuret. Ainakin unionin on syytä ryhtyä nopeasti luomaan puolustuskykyä, joka ei ole riippuvainen amerikkalaisista. Vaikka taipuminen Trumpin tahtoon onkin nöyryytys eurooppalaisille, niin sitä voisi kutsua reaalipolitiikaksi. &nbsp;Arvelen tämän vaihtoehdon tulevan valituksia jonkun ajan kuluttua.</p><p>&nbsp;</p><p>Toinen mahdollisuus on, että Trump palaa aiheeseen Natosta. Sillä voisi olla unionin syventämistä nopeuttava vaikutus. Siis nopeampi kuin tällä Iran päätöksellä.</p><p>&nbsp;</p><p>Yhdysvallat, Ruotsi ja Suomi tekivät eilen aiesopimuksen, jonka merkitystä tulee sitäkin arvioida sen suhteen mitä erimielisyydestä Iranin ydinsulkusopimuksesta ja amerikkalaisten uusista pakotteista seuraa.</p> Yhdysvaltain vetäytyminen Iranin ydinsulkusopimuksesta aiheuttaa Euroopan unionille ongelman. On mielenkiintoista seurata mitä EU tekee, kun amerikkalaisten pakotteet alkavat. Unionimailla on isoja bisneksiä Iranissa, mutta USA on tärkeämpi kauppakumppani ja liittolainen.

 

Sopimuksista on pidettävä kiinni, on kaunis periaate, jotta suurvallat eivät aina noudata. Euroopan unioni on taloudellinen suurvalta ja sotilaallinen kääpiö, jonka yhteinen puolustus- ja ulkopolitiikka ottaa vasta haparoivia alkuaskeleitaan.

 

Jos Euroopan unioni pitää Iranin ydinsulkusopimuksesta kiinni tavalla joka haittaa amerikkalaisia vaikutukset voivat olla suuret. Ainakin unionin on syytä ryhtyä nopeasti luomaan puolustuskykyä, joka ei ole riippuvainen amerikkalaisista. Vaikka taipuminen Trumpin tahtoon onkin nöyryytys eurooppalaisille, niin sitä voisi kutsua reaalipolitiikaksi.  Arvelen tämän vaihtoehdon tulevan valituksia jonkun ajan kuluttua.

 

Toinen mahdollisuus on, että Trump palaa aiheeseen Natosta. Sillä voisi olla unionin syventämistä nopeuttava vaikutus. Siis nopeampi kuin tällä Iran päätöksellä.

 

Yhdysvallat, Ruotsi ja Suomi tekivät eilen aiesopimuksen, jonka merkitystä tulee sitäkin arvioida sen suhteen mitä erimielisyydestä Iranin ydinsulkusopimuksesta ja amerikkalaisten uusista pakotteista seuraa.

]]>
8 http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255063-iranista-railo-usa-ja-eun-valille#comments Ulkomaat Iranin ydinsopimus Wed, 09 May 2018 06:21:19 +0000 Lars-Erik Wilskman http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/255063-iranista-railo-usa-ja-eun-valille
Tuomioistuimet eivät saa olla poliitikkojen talutusnuorassa http://jukkakekkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254517-tuomioistuimet-eivat-saa-olla-poliitikkojen-talutusnuorassa <p>Tuomioistuimet eivät saa olla politiikkojen talutusnuorassa. Eivät ainakaan demokraattisessa oikeusvaltiossa. Eikä tuomioistuinta voi leimata kelvottomiksi silloin, kun ne tekevät jollekin osapuolelle epämieluisan päätöksen. Varsinkin korkeassa asemassa olevat poliitikot leimaavat kuitenkin helposti itselleen negatiiviset päätöksen poliittisisiksi. Yhtä epärehellistä on ylistää tuomioistuimen ratkaisua, jos se sattuu olemaan omien toiveiden ja etujen mukainen.</p><p>Katalonian separatistit ja heidän tukijansa ovat riemuinneet äskettäisestä Schleswig-Holsteinin alueoikeuden päätöksestä, jonka perusteella Carles Puigdemont päästettiin takuita vastaa vapauteen ja luovutuspyyntö Espanjaan kapinasyytteen perusteella hylättiin. Vain muutamaa viikko aikaisemmin samat tahot pitivät prosessia poliittisena ja eräät jopa vertasivat Saksan oikeuslaitosta Hitlerin aikaiseen järjestelmään.</p><p>Puigdemontin tapauksessa kyse oli eurooppalaisen pidätysmääräyksen soveltamisesta. Prosessin pitäisi olla EU:n demokraattisten jäsenvaltioiden kesken lähes automaattinen, eikä yleensä asiaa tutkita sisällöllisesti. Näin siksi, että yhteiset säännökset on tehty samat arvot jakavien valtioiden kesken. Jos kuitenkin kansallinen lainsäädäntö on selvästi EU:n yhteisiä normeja tiukempi, sanotusta voidaan poiketa. Ja tietysti EU:n sisällä on Itä-Euroopassa valtioita, jotka ovat pahasti etääntyneet oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta. Mutta niistä ei tässä ole puhe.</p><p>Saksalaisen tuomioistuimen päätös perustui näkemykseen, jonka mukaan Espanjan rikoslain kapinasäännöksen edellyttämä väkivalta tai sen uhka ei tullut riittävän selkeästi esille. Saksan maanpetosta koskeva säännös &ndash; vaikka se on sisällöltään hyvin samanlainen kuin Espanjan lain kapinasäännös &ndash; ei riittänyt luovutukseen tällä perusteella. Lisäksi tuomioistuin vertasi oudolla tavalla separatistien toimintaa lentokentän laajentamista vastustaneiden luonnonsuojelijoiden toimintaan. Viimeksi mainittujen tavoitteisiin ei sentään kuulunut Saksan osavaltion irrottaminen valtiosta.</p><p>Päätöstä on kuitenkin syytä kunnioittaa: riippumattoman oikeuslaitoksen yksi ratas on sanansa sanonut, vaikkakin tässä tapauksessa vain muutaman päivän kestäneen harkinnan perusteella. Mutta on hyvä tietää, mitä muuta päätöksestä voidaan lukea. Itse asiassa tuomioistuin lausui samalla paljon muutakin, joka kuuluu sisällölliseen harkintaan.</p><p>Luovuttaminen Espanjaan on edelleen mahdollista vakavan julkisten varojen väärinkäytösepäilyn vuoksi. Oikeus myös katsoi, että itsenäisyysliike oli kiistattomasti syyllistynyt laittomuuksiin ja myös väkivaltaisiin toimintamalleihin syksyllä 2017, vaikka tällaisia tekoja ei voitu suoraan nimetä Puigdemontin käskyjen seurauksiksi.</p><p>Erityisesti on syytä alleviivata oikeuden näkemystä siitä, että Puigdemont ei ole poliittinen vanki, vaan poliittinen vallankäyttäjä,jota epäillään tekojensa perusteella. Itsenäisyyttä voi ajaa myös laillisin keinoin, kuten syksyyn 2017 saakka tapahtuikin.</p><p>On syvästi paradoksaalista, että separatistit hyväksyvät demokraattisen oikeusvaltion tuottamista ratkaisuista vain ne, joiden he katsovat tukevan asiaansa. Jos oikeusvaltion instituutioiden tekemät ratkaisut eivät heitä miellytä, ne leimataan poliittisiksi tai muuten kelvottomiksi.</p><p>Katalonian tilanne on viime kuukausina vahvasti oikeudellistunut. Separatistien taktiikkana onkin nyt siirtää konflikti myös eurooppalaisille areenoille. Taktiikka toimii sikäli, että kaikista Euroopan maista löytyy oikeistopopulisteja ja vasemmistolaisia vallankumousromantikkoja, jotka voivat ideologisistä syistä tai tietämättömyyttään asettua tukemaan separatisteja. Sama kritiikki osuus myös suomalaisen median valtavirtaa, joka toistaa hämmästyttävän kritiikittömästi separatistien näkemyksiä.</p><p>Tässä kohden on hyvä kerrata se perusasia, että separatistit eivät edusta väestön enemmistöä edes Kataloniassa. Separatistien ääni ei siten ole katalaanien ääni. Itsenäisyysmielisten asia on heikoilla jo tämän tosiasian perusteella, jos sitä arvioidaan demokratian näkökulmasta.</p><p>Katalonian asukkaat eivät myöskään elä sorron alla. Kaikki rinnastukset Francon diktatuurin aikaan ontuvat pahasti. Katalonian autonominen alue on ollut Espanjan vaurain. Tämä tosiasia on hyvä muistaa, vaikka ei haluaisikaan puhua hyväosaisten kapinasta.</p><p>Katalonian ongelmia ei tietenkään ratkaista lopullisesti tuomioistuimissa, mutta niiden toimintaa ei myöskään voi sivuuttaa demokraattisessa oikeusvaltiossa poliittisella asioihin puuttumisella.</p><p>Tärkein edellytys poliittiselle ratkaisulle olisi se, että kaikki osapuolet kunnioittaisivat lakia. Nyt laki on ollut separatisteille vain väline ja este heidän tavoitteidensa toteuttamisella. Tämä ajattelukanta on syvästi antidemokraattinen. Ja se on täysin erilainen kuin esimerkiksi Skotlannin tai Quebecin itsenäisyyden kannattajilla.</p><p>Separatistit ovat myös luoneet oman kuplansa, eräänlaisen rinnakkaistodellisuuden, jossa käsitteitä käytetään virheellisesti, historiaa vääristellään ja jossa tosiasiat muuttuvat valheiksi ja valheet tosiasioiksi. Tätä kuvaa he levittävät erityisesti sosiaalisen median kautta.</p><p>Syntynyt kriisi ei ratkea millään taikatempulla. Ratkaisu on Espanjan sisäinen asia, joka on ratkaistava Espanjan perustuslakia ja Katalonian autonomiaa kunnioittaen. Voi olla, että nykyisen oikeistohallituksen kyvyttömyyden ja passiivisuuden vuoksi uudistusten pohdinta lykkääntyy vaalien jälkeiseen aikaan.</p><p>On ensi arvoisen tärkeää nähdä, että syntyneen kriisin ratkaisemisella on myös yleisempiä ulottuvuuksia Euroopassa. Se on nähtävä osana separatistien edustaman ahtaan, poissulkevan nationalismin ja oikeistopopulismin nousun torjumista.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Jukka Kekkonen</p><p>Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori</p><p>Helsingin yliopisto</p> Tuomioistuimet eivät saa olla politiikkojen talutusnuorassa. Eivät ainakaan demokraattisessa oikeusvaltiossa. Eikä tuomioistuinta voi leimata kelvottomiksi silloin, kun ne tekevät jollekin osapuolelle epämieluisan päätöksen. Varsinkin korkeassa asemassa olevat poliitikot leimaavat kuitenkin helposti itselleen negatiiviset päätöksen poliittisisiksi. Yhtä epärehellistä on ylistää tuomioistuimen ratkaisua, jos se sattuu olemaan omien toiveiden ja etujen mukainen.

Katalonian separatistit ja heidän tukijansa ovat riemuinneet äskettäisestä Schleswig-Holsteinin alueoikeuden päätöksestä, jonka perusteella Carles Puigdemont päästettiin takuita vastaa vapauteen ja luovutuspyyntö Espanjaan kapinasyytteen perusteella hylättiin. Vain muutamaa viikko aikaisemmin samat tahot pitivät prosessia poliittisena ja eräät jopa vertasivat Saksan oikeuslaitosta Hitlerin aikaiseen järjestelmään.

Puigdemontin tapauksessa kyse oli eurooppalaisen pidätysmääräyksen soveltamisesta. Prosessin pitäisi olla EU:n demokraattisten jäsenvaltioiden kesken lähes automaattinen, eikä yleensä asiaa tutkita sisällöllisesti. Näin siksi, että yhteiset säännökset on tehty samat arvot jakavien valtioiden kesken. Jos kuitenkin kansallinen lainsäädäntö on selvästi EU:n yhteisiä normeja tiukempi, sanotusta voidaan poiketa. Ja tietysti EU:n sisällä on Itä-Euroopassa valtioita, jotka ovat pahasti etääntyneet oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamisesta. Mutta niistä ei tässä ole puhe.

Saksalaisen tuomioistuimen päätös perustui näkemykseen, jonka mukaan Espanjan rikoslain kapinasäännöksen edellyttämä väkivalta tai sen uhka ei tullut riittävän selkeästi esille. Saksan maanpetosta koskeva säännös – vaikka se on sisällöltään hyvin samanlainen kuin Espanjan lain kapinasäännös – ei riittänyt luovutukseen tällä perusteella. Lisäksi tuomioistuin vertasi oudolla tavalla separatistien toimintaa lentokentän laajentamista vastustaneiden luonnonsuojelijoiden toimintaan. Viimeksi mainittujen tavoitteisiin ei sentään kuulunut Saksan osavaltion irrottaminen valtiosta.

Päätöstä on kuitenkin syytä kunnioittaa: riippumattoman oikeuslaitoksen yksi ratas on sanansa sanonut, vaikkakin tässä tapauksessa vain muutaman päivän kestäneen harkinnan perusteella. Mutta on hyvä tietää, mitä muuta päätöksestä voidaan lukea. Itse asiassa tuomioistuin lausui samalla paljon muutakin, joka kuuluu sisällölliseen harkintaan.

Luovuttaminen Espanjaan on edelleen mahdollista vakavan julkisten varojen väärinkäytösepäilyn vuoksi. Oikeus myös katsoi, että itsenäisyysliike oli kiistattomasti syyllistynyt laittomuuksiin ja myös väkivaltaisiin toimintamalleihin syksyllä 2017, vaikka tällaisia tekoja ei voitu suoraan nimetä Puigdemontin käskyjen seurauksiksi.

Erityisesti on syytä alleviivata oikeuden näkemystä siitä, että Puigdemont ei ole poliittinen vanki, vaan poliittinen vallankäyttäjä,jota epäillään tekojensa perusteella. Itsenäisyyttä voi ajaa myös laillisin keinoin, kuten syksyyn 2017 saakka tapahtuikin.

On syvästi paradoksaalista, että separatistit hyväksyvät demokraattisen oikeusvaltion tuottamista ratkaisuista vain ne, joiden he katsovat tukevan asiaansa. Jos oikeusvaltion instituutioiden tekemät ratkaisut eivät heitä miellytä, ne leimataan poliittisiksi tai muuten kelvottomiksi.

Katalonian tilanne on viime kuukausina vahvasti oikeudellistunut. Separatistien taktiikkana onkin nyt siirtää konflikti myös eurooppalaisille areenoille. Taktiikka toimii sikäli, että kaikista Euroopan maista löytyy oikeistopopulisteja ja vasemmistolaisia vallankumousromantikkoja, jotka voivat ideologisistä syistä tai tietämättömyyttään asettua tukemaan separatisteja. Sama kritiikki osuus myös suomalaisen median valtavirtaa, joka toistaa hämmästyttävän kritiikittömästi separatistien näkemyksiä.

Tässä kohden on hyvä kerrata se perusasia, että separatistit eivät edusta väestön enemmistöä edes Kataloniassa. Separatistien ääni ei siten ole katalaanien ääni. Itsenäisyysmielisten asia on heikoilla jo tämän tosiasian perusteella, jos sitä arvioidaan demokratian näkökulmasta.

Katalonian asukkaat eivät myöskään elä sorron alla. Kaikki rinnastukset Francon diktatuurin aikaan ontuvat pahasti. Katalonian autonominen alue on ollut Espanjan vaurain. Tämä tosiasia on hyvä muistaa, vaikka ei haluaisikaan puhua hyväosaisten kapinasta.

Katalonian ongelmia ei tietenkään ratkaista lopullisesti tuomioistuimissa, mutta niiden toimintaa ei myöskään voi sivuuttaa demokraattisessa oikeusvaltiossa poliittisella asioihin puuttumisella.

Tärkein edellytys poliittiselle ratkaisulle olisi se, että kaikki osapuolet kunnioittaisivat lakia. Nyt laki on ollut separatisteille vain väline ja este heidän tavoitteidensa toteuttamisella. Tämä ajattelukanta on syvästi antidemokraattinen. Ja se on täysin erilainen kuin esimerkiksi Skotlannin tai Quebecin itsenäisyyden kannattajilla.

Separatistit ovat myös luoneet oman kuplansa, eräänlaisen rinnakkaistodellisuuden, jossa käsitteitä käytetään virheellisesti, historiaa vääristellään ja jossa tosiasiat muuttuvat valheiksi ja valheet tosiasioiksi. Tätä kuvaa he levittävät erityisesti sosiaalisen median kautta.

Syntynyt kriisi ei ratkea millään taikatempulla. Ratkaisu on Espanjan sisäinen asia, joka on ratkaistava Espanjan perustuslakia ja Katalonian autonomiaa kunnioittaen. Voi olla, että nykyisen oikeistohallituksen kyvyttömyyden ja passiivisuuden vuoksi uudistusten pohdinta lykkääntyy vaalien jälkeiseen aikaan.

On ensi arvoisen tärkeää nähdä, että syntyneen kriisin ratkaisemisella on myös yleisempiä ulottuvuuksia Euroopassa. Se on nähtävä osana separatistien edustaman ahtaan, poissulkevan nationalismin ja oikeistopopulismin nousun torjumista.

 

 

Jukka Kekkonen

Oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori

Helsingin yliopisto

]]>
15 http://jukkakekkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254517-tuomioistuimet-eivat-saa-olla-poliitikkojen-talutusnuorassa#comments Ulkomaat Espanja Katalonia Fri, 27 Apr 2018 16:36:19 +0000 Jukka Kekkonen http://jukkakekkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254517-tuomioistuimet-eivat-saa-olla-poliitikkojen-talutusnuorassa
Professori Juusolan ontto kritiikki http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254051-professori-juusolan-ontto-kritiikki <p>Maaliskuussa <a href="https://otava.fi/kirjat/9789511324430/">Otavan kustantamana ilmestynyt kirjani Jihad ja terrori</a> on herättänyt mukavasti keskustelua, mikä on oikein hyvä asia, sillä osaltaan tarkoitinkin sen keskustelunavaukseksi. Viimeisimpänä <a href="http://lahi-itanyt.fi/nyt/atte-kalevan-jihad-ja-terrori-otava-2018-huolimattomasti-kirjoitettu-esitys-modernin-jihadismin-kehityksesta/">kirja-arvion</a> tehneiden joukkoon on liittynyt Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen professori Hannu Juusola. Ehdin jo aiemmin lempeästi huomauttaa häntä siitä, että hän kovin kärkkäästi kommentoi teostani sitä lukematta, mutta nyt kirja on siis luettu, kiitokset siitä ja samoin myös arviosta! Arvostan professori Juusolaa modernin Lähi-idän yhteiskuntien tuntijana ja olen sen vuoksi luonnollisesti iloinen siitä, että hän halusi teokseni arvioida.</p><p>Olen aiemminkin ihmetellyt monien Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen islamintutkijoiden pontevaa intoa tutkimuskohteensa, eli islamin, epämiellyttävien puolien parhain päin selittämiseen, sillä se ei nähdäkseni mitenkään liity objektiivisen ja akateemisen tutkimuksen tekemiseen. Tällaiseen asenteeseen on tosin yliopistolla ikävä kyllä totuttu muuallakin, harvassa ovat olleet esimerkiksi sellaiset lausunnot, joissa Aleksanteri-instituutissa valtaa pitäneet Markut Kivinen ja Kangaspuro olisivat Venäjän toimia missään määrin kritisoineet.</p><p>Olin vuoden 2012 elokuussa kutsuttuna Suomen Lähi-idän instituutin yhdessä mm. Helsingin yliopiston kanssa järjestämään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tutkimuksen kollokvioon, jossa esittelin omaa tutkimustani. Professori Hannu Juusola kommentoi silloin esitystäni todeten, ettei sellaista tutkimusta jota minä teen oikeastaan pitäisi ollenkaan tehdä. Hämmästyin luonnollisesti tätä lausuntoa ja kysyin professorilta minkä takia ei pitäisi. Juusola vastasi syyksi sen, että tällaisessa tutkimuksessa tutkija tuo helposti esille negatiivisia asioita islamiin ja muslimeihin liittyen. Hänen mukaansa islamin tutkijoiden tehtävänä on tuoda esiin vain myönteisiä puolia, sillä ne kielteiset puolet kyllä ovat aivan riittävästi esillä median kautta. Ihmettelin kovasti tätä asennetta, sillä en tutkijana koe voivani, enkä haluavani, ruveta kirjoittamaan pamfletteja. Minun nähdäkseni akateemisen tutkijan tehtävä on päin vastoin pyrkiä objektiivisesti minimoimaan omien ennakkokäsityksiensä vaikutus tutkimukseen ja analysoida tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman totuudenmukaisesti sellaisena kuin se ilmenee, täysin riippumatta siitä, voiko joku käsittää tuon ilmiön hyväksi tai pahaksi.</p><p>Tällainen asenteellisuus on erityisesti yliopiston tutkijoiden piirissä hyvin valitettavaa, sillä se voidaan helposti tulkita hyssyttelyksi ja islamin ongelmallisten kohtien valkopesemiseksi. Edelleen sama asenteellisuus näyttää ikävä kyllä leimaavan professori Juusolan kirjastani tekemää arvostelua. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä se laskee väistämättä hänen lausuntonsa painoarvoa. Otan mielelläni vastaan rakentavaa kritiikkiä, mutta toivon akateemisten kritisoijien myös muistavan, että akateeminen tutkimus ja yleistajuinen tietokirja ovat kaksi eri asiaa. Kirjassani on 208 sivua, enkä mitenkään halunnut paisuttaa tekstiä enempää, muutoin vaarana olisi ollut sellaisen tiiliskiven kirjoittaminen, johon kohdeyleisöni, asiasta kiinnostuneet maallikot, eivät olisi jaksaneet edes tarttua. Valitettavan paljon asiaa oli siis pakko jättää kirjasta pois, detaljitason seikoista nyt puhumattakaan. Uskon kuitenkin vakaasti, että valitsemani lähestymistapa toimii hyvin juuri yleistajuisen tietokirjan kohdalla.</p><p>Juusolan esille nostamista asiavirheistä olen luonnollisesti hänelle kiitollinen, varsinkin niistä kahdesta, joiden kohdalla hän on oikeassa. Ottomaanien valtakunta ei tosiaan romahtanut 1924 kuten kirjassani lukee, vaan 1923. Pahoittelen lukijoilleni tätä valitettavaa kirjoitusvirhettä ja korjaan sen tuleviin painoksiin. Valitettava kirjoitusvirhe yhdessä vuosiluvussa esiintyy myös Egyptin vallankaappauksen kohdalla.</p><p>Egyptin presidentiksi vuonna 1954 noussut Gamal Abdel Nasser käytti vuoden 1952 vallankaappauksessa hyväkseen sekä Muslimiveljeskuntaa että nuorten upseerien liikkeen keulakuvana toiminutta vuoden 1948 sodan sankaria Muhammad Neguibia, jotka molemmat hän syrjäytti nopeasti. Kuten modernin Egyptin historiaan professori Juusolan tavoin perehtyneet lukijat hyvin tietävät, nousi Nasser ensimmäisen kerran presidentiksi helmikuussa 1954 pakottaessaan Neguibin eroamaan, mutta Neguib palasi vielä hetkeksi valtaan, kunnes joutui jälleen eroamaan, tällä kertaa lopullisesti, saman vuoden lokakuussa. Tämän vuoksi on täysin perusteltua sanoa, että vuonna 1952 alkanut vallankaappaus kulminoitui vasta kun Nasser oli hajottanut Muslimiveljeskunnan ja kaapannut vallan presidentiksi alkuun nostetulta Naguibilta. Sayyid Qutbia käsitelleessä luvussa näin onkin, mutta Hassan al-Banna ja Muslimiveljeskunta -luvussa tekstiin on epähuomiossa jäänyt Nasserin presidentiksi nousun vuosiluvuksi 1952, joka ei siis pidä paikkaansa, vaan pitäisi olla 1954. Tämäkin jäi jostain syystä käsikirjoitusta tarkistaessani minulta huomaamatta ja on luonnollisesti syytä korjata tuleviin painoksiin.</p><p>Muuten joudun toteamaan professori Juusolan detaljitason kritiikin ontoksi. Perustelen näkemykseni seuraavassa:</p><p>Umaijadimoskeija herättää Damaskoksen salafilaisten sunnien keskuudessa vastustusta moskeijassa olevien hautojen vuoksi. Hautojen sijaitsemista moskeijassa pidetään yleisesti shiialaisena käytänteenä, mikä ei sovi sunneille. Vielä pahemmalta näyttää haudoilla yleisesti ja äänekkäästi tapahtuva shiialainen pyhimysten palvonta. Tämän vuoksi salafistiset sunnit, ja siis myös kirjan aihepiirin kannalta keskeiset jihadistit, kokevat moskeijan shiialaiseksi ja vääräoppiseksi.</p><p>Hafez al-Assad osallistui keskeisesti Syyrian vuoden 1963 baathistiseen vallankaappaukseen, jonka tuloksena hän kaappasi vallan ja nousi myöhemmin presidentiksi. Olennaista asiassa on se, kuten tekstistäkin nähdäkseni käy ilmi, että tuolloin Muslimiveljeskunta kiellettiin.</p><p>Yleisesti suhteellisen vapaina ja demokraattisina pidettyjen Palestiinan vuoden 2006 vaalien voittajaksi nousi Hamas, joka sai 74 paikkaa yhteensä 132 paikasta. Erityisesti Gazan kaistaleella Hamasin vaalivoitto oli hyvin selvä. Vaaleja seuranneiden levottomuuksien jälkeen Hamasin ja Fatahin yhteishallitus muodostettiin vasta 8. helmikuuta 2007. ja sen alkujaankin hutera yhtenäisyys päättyi 14. kesäkuuta 2007, kun Hamas syrjäytti Gazan kaistaleella Fatahin ja ryhtyi itse käyttämään valtaa. On siis jälleen varsin perusteltua sanoa, että vaalien seurauksena Gazassa valtaa piti Hamas ja Länsirannalla Fatah.</p><p>Nämä Juusolan mainitsemat epätarkkuudet ovat juuri sellaisia detaljitason asioita, joille annetaan suuri painoarvo akateemisessa tutkimuksessa, mutta jotka eivät minun näkemykseni mukaan kuulu jihadismia käsittelevään yleistajuiseen tietokirjaan, enkä sen vuoksi kirjoittanut niitä auki. Tällaisen kirjan arvo kun on nimenomaan siinä, ettei maallikkolukijaa hukuteta sinänsä faktuaalisesti korrekteihin, mutta kirjan pääasian kannalta turhanpäiväisiin yksityiskohtiin. Juusola kritisoi minua myös siitä, etten ole hänen mielestään riittävän hyvin määritellyt käyttämiäni, kieltämättä vähän hankalasti suomennettavia termejä, kuten &rsquo;fundamentalismi&rsquo;, &rsquo;jihadismi&rsquo;, &rsquo;salafismi&rsquo; ja &rsquo;islamismi&rsquo;. Tämä on islamin tutkimukseen perehtyneeltä professorilta hyvin omituinen kommentti, sillä alan kirjallisuudessa termejä käytetään yleisesti juuri samassa merkityksessä ja samalla tavalla kuin minäkin olen kirjassani käyttänyt. Pelkästään salafismin ja jihadismin määrittelyyn kuluu kirjasta 44 sivua, joten ehkäpä professori Juusola voisi vähän avata sitä, miten ja millä tarkuudella nämä termit hänen nähdäkseen kuuluisi määritellä? Samoin Juusolan epämääräiset viittaukset nähdäkseni varsin selkeään ja yleistajuiseen tapaani translitteroida arabiaa vaatisivat lisää avaamista.</p><p>Juusola kirjoittaa, että hänen on vaikea ymmärtää miksi esittelen esimerkkinä poliittisesta salafismista juuri Muslimiveljeskunnan. Nyt minun on puolestani pakko ihmetellä professori Juusolan lausuntoa. En millään voi uskoa hänen olevan näin tietämätön siitä erittäin merkittävästä ja kauaskantoisesta vaikutuksesta, joka Muslimiveljeskunnalla ja etenkin sen keskeisellä ajattelijalla Sayyid Qutbilla on ollut globaaliin jihad-liikkeeseen, varsinkaan kun tuon tämän yhteyden kirjassa niin selvästi esiin.</p><p>Juusolan kritiikissä päästäänkin todella mielenkiintoisen kysymyksen äärelle vasta kun hän esittää, etten selitä tai kontekstoi jihadismin kehitystä lainkaan. Se ei sinänsä pidä paikkaansa, sillä kirjani toisessa ja kolmannessa osassa nimenomaan selitän ja kontekstoin jihadismin kehityksen Juusolan mainitsemana ajanjaksona liikkeen tärkeimpien ajattelijoiden ja toimijoiden kautta. Ymmärrän kuitenkin Juusolan ajatuksen, pohdin nimittäin käsikirjoitusvaiheessa pitkään näkökulman valintaa tämän asian suhteen. Pelkoni oli se, että pyrkimällä liian laajalla taustoituksella sisällyttämään teokseen koko 1900-luvun muslimienemmistöisten yhteiskuntien sosiaalinen, taloudellinen, kolonialistinen ym. kirjo, käy teksti helposti kuivaksi ja maallikkolukijani kyllästyy. Jotenkin olisi kuitenkin ideologian kehitys kontekstoitava ilman, että tuloksena on uuvuttava tiiliskivi. Nähdäkseni se tapa, jolla asian lopulta ratkaisin, on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi, sillä varsin monet lukijani ovat kiittäneet sen avanneen heidän ymmärrystään vaikeasti lähestyttävästä asiasta. Ymmärrän hyvin sen, että asiaan syvällisesti perehtynyt islamintutkimuksen professori kokee ratkaisuni pelkistetyksi, mutta tässäkin kohtaa on jälleen syytä muistaa, etten kirjoittanut kirjaani lähtökohtaisesti hänelle.</p><p>Kirjani johdantoluvussa käsittelen yhteiskunnassamme vallitsevaa valitettavan polarisoitunutta keskustelukulttuuria perustellessani tarvetta suomenkielisen yleistajuisen jihadismia käsittelevän kirjan kirjoittamiselle. Ymmärrän professori Hannu Juusolan aiempien lausuntojen valossa hyvin sen, että hän on kokenut johdannossa maamme keskustelukulttuurin islamofiilistä ääripäätä vastaan kohdistamani kritiikin osuvan itseensä. Toivottavasti se kuitenkin saa hänet, ensiälähdyksestä toivuttuaan, tarkastelemaan kriittisesti myös omia ennakkoasenteitaan. Jos nimittäin riittävän moni ääripäähän asemoituva henkilö näin tekisi, olisi keskustelunavaukseni onnistunut ja voisimme lopultakin ryhtyä puhumaan myös vaikeista asioista suoraan, ilman turhaa kiihkoa, hyssyttelyä tai ideologista paatosta.</p><p>&nbsp;</p><p>Atte Kaleva</p><p><a href="http://www.attekaleva.fi" title="www.attekaleva.fi">www.attekaleva.fi</a></p><p>&nbsp;</p> Maaliskuussa Otavan kustantamana ilmestynyt kirjani Jihad ja terrori on herättänyt mukavasti keskustelua, mikä on oikein hyvä asia, sillä osaltaan tarkoitinkin sen keskustelunavaukseksi. Viimeisimpänä kirja-arvion tehneiden joukkoon on liittynyt Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen professori Hannu Juusola. Ehdin jo aiemmin lempeästi huomauttaa häntä siitä, että hän kovin kärkkäästi kommentoi teostani sitä lukematta, mutta nyt kirja on siis luettu, kiitokset siitä ja samoin myös arviosta! Arvostan professori Juusolaa modernin Lähi-idän yhteiskuntien tuntijana ja olen sen vuoksi luonnollisesti iloinen siitä, että hän halusi teokseni arvioida.

Olen aiemminkin ihmetellyt monien Helsingin yliopiston Kulttuurien tutkimuksen laitoksen islamintutkijoiden pontevaa intoa tutkimuskohteensa, eli islamin, epämiellyttävien puolien parhain päin selittämiseen, sillä se ei nähdäkseni mitenkään liity objektiivisen ja akateemisen tutkimuksen tekemiseen. Tällaiseen asenteeseen on tosin yliopistolla ikävä kyllä totuttu muuallakin, harvassa ovat olleet esimerkiksi sellaiset lausunnot, joissa Aleksanteri-instituutissa valtaa pitäneet Markut Kivinen ja Kangaspuro olisivat Venäjän toimia missään määrin kritisoineet.

Olin vuoden 2012 elokuussa kutsuttuna Suomen Lähi-idän instituutin yhdessä mm. Helsingin yliopiston kanssa järjestämään Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan tutkimuksen kollokvioon, jossa esittelin omaa tutkimustani. Professori Hannu Juusola kommentoi silloin esitystäni todeten, ettei sellaista tutkimusta jota minä teen oikeastaan pitäisi ollenkaan tehdä. Hämmästyin luonnollisesti tätä lausuntoa ja kysyin professorilta minkä takia ei pitäisi. Juusola vastasi syyksi sen, että tällaisessa tutkimuksessa tutkija tuo helposti esille negatiivisia asioita islamiin ja muslimeihin liittyen. Hänen mukaansa islamin tutkijoiden tehtävänä on tuoda esiin vain myönteisiä puolia, sillä ne kielteiset puolet kyllä ovat aivan riittävästi esillä median kautta. Ihmettelin kovasti tätä asennetta, sillä en tutkijana koe voivani, enkä haluavani, ruveta kirjoittamaan pamfletteja. Minun nähdäkseni akateemisen tutkijan tehtävä on päin vastoin pyrkiä objektiivisesti minimoimaan omien ennakkokäsityksiensä vaikutus tutkimukseen ja analysoida tutkittavaa ilmiötä mahdollisimman totuudenmukaisesti sellaisena kuin se ilmenee, täysin riippumatta siitä, voiko joku käsittää tuon ilmiön hyväksi tai pahaksi.

Tällainen asenteellisuus on erityisesti yliopiston tutkijoiden piirissä hyvin valitettavaa, sillä se voidaan helposti tulkita hyssyttelyksi ja islamin ongelmallisten kohtien valkopesemiseksi. Edelleen sama asenteellisuus näyttää ikävä kyllä leimaavan professori Juusolan kirjastani tekemää arvostelua. Tämä on hyvin valitettavaa, sillä se laskee väistämättä hänen lausuntonsa painoarvoa. Otan mielelläni vastaan rakentavaa kritiikkiä, mutta toivon akateemisten kritisoijien myös muistavan, että akateeminen tutkimus ja yleistajuinen tietokirja ovat kaksi eri asiaa. Kirjassani on 208 sivua, enkä mitenkään halunnut paisuttaa tekstiä enempää, muutoin vaarana olisi ollut sellaisen tiiliskiven kirjoittaminen, johon kohdeyleisöni, asiasta kiinnostuneet maallikot, eivät olisi jaksaneet edes tarttua. Valitettavan paljon asiaa oli siis pakko jättää kirjasta pois, detaljitason seikoista nyt puhumattakaan. Uskon kuitenkin vakaasti, että valitsemani lähestymistapa toimii hyvin juuri yleistajuisen tietokirjan kohdalla.

Juusolan esille nostamista asiavirheistä olen luonnollisesti hänelle kiitollinen, varsinkin niistä kahdesta, joiden kohdalla hän on oikeassa. Ottomaanien valtakunta ei tosiaan romahtanut 1924 kuten kirjassani lukee, vaan 1923. Pahoittelen lukijoilleni tätä valitettavaa kirjoitusvirhettä ja korjaan sen tuleviin painoksiin. Valitettava kirjoitusvirhe yhdessä vuosiluvussa esiintyy myös Egyptin vallankaappauksen kohdalla.

Egyptin presidentiksi vuonna 1954 noussut Gamal Abdel Nasser käytti vuoden 1952 vallankaappauksessa hyväkseen sekä Muslimiveljeskuntaa että nuorten upseerien liikkeen keulakuvana toiminutta vuoden 1948 sodan sankaria Muhammad Neguibia, jotka molemmat hän syrjäytti nopeasti. Kuten modernin Egyptin historiaan professori Juusolan tavoin perehtyneet lukijat hyvin tietävät, nousi Nasser ensimmäisen kerran presidentiksi helmikuussa 1954 pakottaessaan Neguibin eroamaan, mutta Neguib palasi vielä hetkeksi valtaan, kunnes joutui jälleen eroamaan, tällä kertaa lopullisesti, saman vuoden lokakuussa. Tämän vuoksi on täysin perusteltua sanoa, että vuonna 1952 alkanut vallankaappaus kulminoitui vasta kun Nasser oli hajottanut Muslimiveljeskunnan ja kaapannut vallan presidentiksi alkuun nostetulta Naguibilta. Sayyid Qutbia käsitelleessä luvussa näin onkin, mutta Hassan al-Banna ja Muslimiveljeskunta -luvussa tekstiin on epähuomiossa jäänyt Nasserin presidentiksi nousun vuosiluvuksi 1952, joka ei siis pidä paikkaansa, vaan pitäisi olla 1954. Tämäkin jäi jostain syystä käsikirjoitusta tarkistaessani minulta huomaamatta ja on luonnollisesti syytä korjata tuleviin painoksiin.

Muuten joudun toteamaan professori Juusolan detaljitason kritiikin ontoksi. Perustelen näkemykseni seuraavassa:

Umaijadimoskeija herättää Damaskoksen salafilaisten sunnien keskuudessa vastustusta moskeijassa olevien hautojen vuoksi. Hautojen sijaitsemista moskeijassa pidetään yleisesti shiialaisena käytänteenä, mikä ei sovi sunneille. Vielä pahemmalta näyttää haudoilla yleisesti ja äänekkäästi tapahtuva shiialainen pyhimysten palvonta. Tämän vuoksi salafistiset sunnit, ja siis myös kirjan aihepiirin kannalta keskeiset jihadistit, kokevat moskeijan shiialaiseksi ja vääräoppiseksi.

Hafez al-Assad osallistui keskeisesti Syyrian vuoden 1963 baathistiseen vallankaappaukseen, jonka tuloksena hän kaappasi vallan ja nousi myöhemmin presidentiksi. Olennaista asiassa on se, kuten tekstistäkin nähdäkseni käy ilmi, että tuolloin Muslimiveljeskunta kiellettiin.

Yleisesti suhteellisen vapaina ja demokraattisina pidettyjen Palestiinan vuoden 2006 vaalien voittajaksi nousi Hamas, joka sai 74 paikkaa yhteensä 132 paikasta. Erityisesti Gazan kaistaleella Hamasin vaalivoitto oli hyvin selvä. Vaaleja seuranneiden levottomuuksien jälkeen Hamasin ja Fatahin yhteishallitus muodostettiin vasta 8. helmikuuta 2007. ja sen alkujaankin hutera yhtenäisyys päättyi 14. kesäkuuta 2007, kun Hamas syrjäytti Gazan kaistaleella Fatahin ja ryhtyi itse käyttämään valtaa. On siis jälleen varsin perusteltua sanoa, että vaalien seurauksena Gazassa valtaa piti Hamas ja Länsirannalla Fatah.

Nämä Juusolan mainitsemat epätarkkuudet ovat juuri sellaisia detaljitason asioita, joille annetaan suuri painoarvo akateemisessa tutkimuksessa, mutta jotka eivät minun näkemykseni mukaan kuulu jihadismia käsittelevään yleistajuiseen tietokirjaan, enkä sen vuoksi kirjoittanut niitä auki. Tällaisen kirjan arvo kun on nimenomaan siinä, ettei maallikkolukijaa hukuteta sinänsä faktuaalisesti korrekteihin, mutta kirjan pääasian kannalta turhanpäiväisiin yksityiskohtiin. Juusola kritisoi minua myös siitä, etten ole hänen mielestään riittävän hyvin määritellyt käyttämiäni, kieltämättä vähän hankalasti suomennettavia termejä, kuten ’fundamentalismi’, ’jihadismi’, ’salafismi’ ja ’islamismi’. Tämä on islamin tutkimukseen perehtyneeltä professorilta hyvin omituinen kommentti, sillä alan kirjallisuudessa termejä käytetään yleisesti juuri samassa merkityksessä ja samalla tavalla kuin minäkin olen kirjassani käyttänyt. Pelkästään salafismin ja jihadismin määrittelyyn kuluu kirjasta 44 sivua, joten ehkäpä professori Juusola voisi vähän avata sitä, miten ja millä tarkuudella nämä termit hänen nähdäkseen kuuluisi määritellä? Samoin Juusolan epämääräiset viittaukset nähdäkseni varsin selkeään ja yleistajuiseen tapaani translitteroida arabiaa vaatisivat lisää avaamista.

Juusola kirjoittaa, että hänen on vaikea ymmärtää miksi esittelen esimerkkinä poliittisesta salafismista juuri Muslimiveljeskunnan. Nyt minun on puolestani pakko ihmetellä professori Juusolan lausuntoa. En millään voi uskoa hänen olevan näin tietämätön siitä erittäin merkittävästä ja kauaskantoisesta vaikutuksesta, joka Muslimiveljeskunnalla ja etenkin sen keskeisellä ajattelijalla Sayyid Qutbilla on ollut globaaliin jihad-liikkeeseen, varsinkaan kun tuon tämän yhteyden kirjassa niin selvästi esiin.

Juusolan kritiikissä päästäänkin todella mielenkiintoisen kysymyksen äärelle vasta kun hän esittää, etten selitä tai kontekstoi jihadismin kehitystä lainkaan. Se ei sinänsä pidä paikkaansa, sillä kirjani toisessa ja kolmannessa osassa nimenomaan selitän ja kontekstoin jihadismin kehityksen Juusolan mainitsemana ajanjaksona liikkeen tärkeimpien ajattelijoiden ja toimijoiden kautta. Ymmärrän kuitenkin Juusolan ajatuksen, pohdin nimittäin käsikirjoitusvaiheessa pitkään näkökulman valintaa tämän asian suhteen. Pelkoni oli se, että pyrkimällä liian laajalla taustoituksella sisällyttämään teokseen koko 1900-luvun muslimienemmistöisten yhteiskuntien sosiaalinen, taloudellinen, kolonialistinen ym. kirjo, käy teksti helposti kuivaksi ja maallikkolukijani kyllästyy. Jotenkin olisi kuitenkin ideologian kehitys kontekstoitava ilman, että tuloksena on uuvuttava tiiliskivi. Nähdäkseni se tapa, jolla asian lopulta ratkaisin, on osoittautunut hyväksi ja toimivaksi, sillä varsin monet lukijani ovat kiittäneet sen avanneen heidän ymmärrystään vaikeasti lähestyttävästä asiasta. Ymmärrän hyvin sen, että asiaan syvällisesti perehtynyt islamintutkimuksen professori kokee ratkaisuni pelkistetyksi, mutta tässäkin kohtaa on jälleen syytä muistaa, etten kirjoittanut kirjaani lähtökohtaisesti hänelle.

Kirjani johdantoluvussa käsittelen yhteiskunnassamme vallitsevaa valitettavan polarisoitunutta keskustelukulttuuria perustellessani tarvetta suomenkielisen yleistajuisen jihadismia käsittelevän kirjan kirjoittamiselle. Ymmärrän professori Hannu Juusolan aiempien lausuntojen valossa hyvin sen, että hän on kokenut johdannossa maamme keskustelukulttuurin islamofiilistä ääripäätä vastaan kohdistamani kritiikin osuvan itseensä. Toivottavasti se kuitenkin saa hänet, ensiälähdyksestä toivuttuaan, tarkastelemaan kriittisesti myös omia ennakkoasenteitaan. Jos nimittäin riittävän moni ääripäähän asemoituva henkilö näin tekisi, olisi keskustelunavaukseni onnistunut ja voisimme lopultakin ryhtyä puhumaan myös vaikeista asioista suoraan, ilman turhaa kiihkoa, hyssyttelyä tai ideologista paatosta.

 

Atte Kaleva

www.attekaleva.fi

 

]]>
91 http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254051-professori-juusolan-ontto-kritiikki#comments Ulkomaat Islam Jihad Jihad ja terrori Jihadismi Terrorismi Thu, 19 Apr 2018 08:59:37 +0000 Atte Kaleva http://attekaleva.puheenvuoro.uusisuomi.fi/254051-professori-juusolan-ontto-kritiikki
Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253937-venalaista-rahahtelya-ja-suomen-paattomat-paattajat <p>Fortum-seikkailu Venäjällä alkaa lähestyä loppuaan.</p><p>Venäjän hallituksen virallisessa Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistiin kirjoitus, jossa kerrottiin suomalaisesta energiaomistamisesta tulleen uhan Venäjän kansalliselle turvallisuudelle. &nbsp;Kirjoittajana on eräs herra <em>Mihail Deljagin</em>, joka sai nyt erityisen paljon ansiotonta arvonnousua kirjoittaessaan Fortumin uhasta. Sanasota yltyy ja Suomi-uhka kasvaa.</p><p>Kirjoittelu osoittaa sen, että jotkut isommat tahot ovat ilmeisesti iskeneet silmänsä Fortumin Venäjän investointeihin ja haaveilevat ehkä niiden haltuunotosta. Aika on sopiva. Länsi on nyt taas vihollinen ja Fortum haalii saksalaisen Uniperin osakkeita. Ehkäpä Fortumin isänmaallisesti ottaa omiin käsiin?</p><p><strong>Mutkikas asia &ndash; helppo ratkaisu - haltuunotto</strong></p><p>Tilanne on kuitenkin mutkikas.&nbsp; Saksalainen Uniper on yksi Nord Stream 2 &ndash;hankkeen rahoittajista ja Venäjällä itsellään on mittavat meneillään suuret energiainvestoinnit Hanhikiven tulevassa voimalassa. Venäjän päättävien tahojen on harkittava tarkkaan mitä tämä konfiskointi merkitsisi sen omille investoinneille Suomessa.</p><p>Itse herra Deljagin pistopuheisiin ei siksi kannata kiinnittää huomiota. Hän ei ole päättävässä asemassa ja ilmeisesti toimii nyt jonkinlaisena puhetorvena. Deljaginin tyyli on sopivan halveksivan arroganttia ja toimii myös jonkinlaisena kansallisena sielunhoitona lehden lukijoille. Se on hänelle tapa kunnostautua ja saada kannuksia.</p><p>Tärkeämpää on itse asia. Fortum kiinnitti aikoinaan Ural-kauppojen vuoksi Venäjällä kiinni 5 miljardia euroa, joista 2,5 miljardia oli kauppoihin sisältyneitä investointivelvoitteita. Kauppa ei ollut järkevä; kyse oli valtavan suuresta investoinnista, jonka piti maksaa itsensä takaisin pitkän ajan kuluessa. Siihen sisältyi poliittinen riski, josta ei saanut puhua.</p><p>Investointien maksumiehinä olimme me &ndash; suomalaiset sähkönkuluttajat. Vuosittain Fortum jakaa sijoittajille osinkoja 400-500 miljoonaa euroa. Nämäkin tulevat meiltä. Kohonneiden sähköverojen, sähkönsiirtomaksujen ja yleisten maksujen vuoksi voi hyvinkin todeta: elämmekö pelkästään sähkölaskua varten?</p><p>Ja nyt Fortumin menettäessä rahansa &ndash; kuka vastaa tästä valtavasta mene(s)tyksestä? Sen kuitenkin tiedän kuka maksaa tämän kaiken kohonneina sähkönhintoina.</p><p>Me.</p><p><strong>Mitäs minä sanoin!</strong></p><p>Fortumin kohtalo osoittaa, että investointi Venäjälle ei kannata ennen kuin siellä tapahtuu järjestelmävaihdos, joka pystyy turvaamaan yksityisen omaisuudensuojan. Sitä ennen tapahtuu &rdquo;sulttaanin armosta&rdquo;.</p><p>Fortumin tapauksessa ajateltiin hyväuskoisesti, että &rdquo;hyvä venäläinen&rdquo; kykenee turvaamaan investoinnin ja kun siihen liittyi niin messevä investointivelvoite, niin ei kai se veli venäläinen ole niin tyhmä, että tappaa lypsylehmän.</p><p>En voi sanoa muuta kuin: mitä minä sanoin!</p><p>Käsittelin Fortumin valtavaa investointia jo vuonna 2011 kirjoittaessani tutkimuksen: &rdquo; Kuka omistaa Venäjän?: Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä&rdquo; (WSOY). (<a href="https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000126387.html">https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000126387.html</a>; <a href="https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=134359">https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=134359</a>; <a href="https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1992023-arto-luukkanen-varoittaa-sijoituksista-venajalle">https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1992023-arto-luukkanen-varoittaa-sijoituksista-venajalle</a>; &nbsp;<a href="https://keskustelu.suomi24.fi/t/8476061/tutkija-varoittaa-fortumin-venaja-sijoitus">https://keskustelu.suomi24.fi/t/8476061/tutkija-varoittaa-fortumin-venaja-sijoitus</a>; &nbsp;</p><p>Silloin kirjan sanomasta keskusteltiin mutta yleisenä ajatuksena oli se, että Venäjän on muutoksessa kohti läntistä markkinataloutta eikä voi toimia &rdquo;rumasti&rdquo;. Ja että kyllä poliittisista riskeistä selvitään kunhan ollaan lähellä EU:ta &ndash; se suojelee.&nbsp;</p><p>Fortum-onnettomuus liittynee näin joukon jatkoksi pitkään sarjaan suomalaisia talouskatastrofeja, joissa yhdistyvät päätön toiveajattelu (UMTS-kaupat Saksan ilmatilassa) ja älytön hötkyily (Talvivaara). &nbsp;&nbsp;</p> Fortum-seikkailu Venäjällä alkaa lähestyä loppuaan.

Venäjän hallituksen virallisessa Rossijskaja Gazeta -lehdessä julkaistiin kirjoitus, jossa kerrottiin suomalaisesta energiaomistamisesta tulleen uhan Venäjän kansalliselle turvallisuudelle.  Kirjoittajana on eräs herra Mihail Deljagin, joka sai nyt erityisen paljon ansiotonta arvonnousua kirjoittaessaan Fortumin uhasta. Sanasota yltyy ja Suomi-uhka kasvaa.

Kirjoittelu osoittaa sen, että jotkut isommat tahot ovat ilmeisesti iskeneet silmänsä Fortumin Venäjän investointeihin ja haaveilevat ehkä niiden haltuunotosta. Aika on sopiva. Länsi on nyt taas vihollinen ja Fortum haalii saksalaisen Uniperin osakkeita. Ehkäpä Fortumin isänmaallisesti ottaa omiin käsiin?

Mutkikas asia – helppo ratkaisu - haltuunotto

Tilanne on kuitenkin mutkikas.  Saksalainen Uniper on yksi Nord Stream 2 –hankkeen rahoittajista ja Venäjällä itsellään on mittavat meneillään suuret energiainvestoinnit Hanhikiven tulevassa voimalassa. Venäjän päättävien tahojen on harkittava tarkkaan mitä tämä konfiskointi merkitsisi sen omille investoinneille Suomessa.

Itse herra Deljagin pistopuheisiin ei siksi kannata kiinnittää huomiota. Hän ei ole päättävässä asemassa ja ilmeisesti toimii nyt jonkinlaisena puhetorvena. Deljaginin tyyli on sopivan halveksivan arroganttia ja toimii myös jonkinlaisena kansallisena sielunhoitona lehden lukijoille. Se on hänelle tapa kunnostautua ja saada kannuksia.

Tärkeämpää on itse asia. Fortum kiinnitti aikoinaan Ural-kauppojen vuoksi Venäjällä kiinni 5 miljardia euroa, joista 2,5 miljardia oli kauppoihin sisältyneitä investointivelvoitteita. Kauppa ei ollut järkevä; kyse oli valtavan suuresta investoinnista, jonka piti maksaa itsensä takaisin pitkän ajan kuluessa. Siihen sisältyi poliittinen riski, josta ei saanut puhua.

Investointien maksumiehinä olimme me – suomalaiset sähkönkuluttajat. Vuosittain Fortum jakaa sijoittajille osinkoja 400-500 miljoonaa euroa. Nämäkin tulevat meiltä. Kohonneiden sähköverojen, sähkönsiirtomaksujen ja yleisten maksujen vuoksi voi hyvinkin todeta: elämmekö pelkästään sähkölaskua varten?

Ja nyt Fortumin menettäessä rahansa – kuka vastaa tästä valtavasta mene(s)tyksestä? Sen kuitenkin tiedän kuka maksaa tämän kaiken kohonneina sähkönhintoina.

Me.

Mitäs minä sanoin!

Fortumin kohtalo osoittaa, että investointi Venäjälle ei kannata ennen kuin siellä tapahtuu järjestelmävaihdos, joka pystyy turvaamaan yksityisen omaisuudensuojan. Sitä ennen tapahtuu ”sulttaanin armosta”.

Fortumin tapauksessa ajateltiin hyväuskoisesti, että ”hyvä venäläinen” kykenee turvaamaan investoinnin ja kun siihen liittyi niin messevä investointivelvoite, niin ei kai se veli venäläinen ole niin tyhmä, että tappaa lypsylehmän.

En voi sanoa muuta kuin: mitä minä sanoin!

Käsittelin Fortumin valtavaa investointia jo vuonna 2011 kirjoittaessani tutkimuksen: ” Kuka omistaa Venäjän?: Omistamisen ja vallan dynamiikka Venäjällä” (WSOY). (https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000126387.html; https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=134359; https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/1992023-arto-luukkanen-varoittaa-sijoituksista-venajalle;  https://keskustelu.suomi24.fi/t/8476061/tutkija-varoittaa-fortumin-venaja-sijoitus;  

Silloin kirjan sanomasta keskusteltiin mutta yleisenä ajatuksena oli se, että Venäjän on muutoksessa kohti läntistä markkinataloutta eikä voi toimia ”rumasti”. Ja että kyllä poliittisista riskeistä selvitään kunhan ollaan lähellä EU:ta – se suojelee. 

Fortum-onnettomuus liittynee näin joukon jatkoksi pitkään sarjaan suomalaisia talouskatastrofeja, joissa yhdistyvät päätön toiveajattelu (UMTS-kaupat Saksan ilmatilassa) ja älytön hötkyily (Talvivaara).   

]]>
53 http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253937-venalaista-rahahtelya-ja-suomen-paattomat-paattajat#comments Ulkomaat Fortumin sijoitukset Venäjällä Hanhikivi Talvivaara Umts Tue, 17 Apr 2018 14:55:53 +0000 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253937-venalaista-rahahtelya-ja-suomen-paattomat-paattajat
Kommunistinen tasa-arvo http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253873-kommunistinen-tasa-arvo <p>Kommunismia pidetään tasa-arvon aatteena. Oletuksena on, että päästään kommunismiin, kaikki ihmiset ovat yhtäkkiä tasa-arvoisia ja ystäviä keskenään. Tämä oli osa neuvostopropagandan ydinsanomaa, joka puri &rdquo;hyödyllisiin idiootteihin&rdquo;. Teoriassa Neuvostoliitossa vallitsi tasa-arvo ja demokratia, käytännössä harvainvalta ja poliisivaltio. Se, että propaganda sanoo kaikkien olevan tasa-arvoisia, ei käytännön tasolla merkitse mitään.</p><p>&nbsp;</p><p>Yksikään kommunistinen yhteiskunta ei ole ollut tähän mennessä tasa-arvoinen, vaan vahvasti patriarkaalinen. Naisia ei juurikaan kommunististen maiden valtaelimiin noussut. &nbsp;Kommunistisissa maissa hallitus oli toteuttava porras, kun taas puolueen johdossa tehtiin kaikki tärkeät päätökset, joita ministerit ja muut viskaalit toteuttivat. Puoluetta johti puoluesihteeri ja sen johtoryhmänä toimi politbyro. Neuvostoliitossa politbyron jäseninä oli kautta aikain ainoastaan kolme naista (eri aikoina). Heistä <a href="https://fi.wikipedia.org/wiki/Jekaterina_Furtseva">Jekaterina Furtseva</a> toimi myöhemmin myös kulttuuriministerinä. Hän jäi Neuvostoliiton ainoaksi naisministeriksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Illuusiota tasa-arvosta sai toki hieman luotua nepotismin avulla. Romaniassa diktaattorin puoliso oli eduskunnan puhemies ja tiedeakatemian presidentti. Erich Honecker johti pitkään Itä-Saksaa. Hänen vaimonsa oli kulttuuriministeri. Nepotismi ei tietenkään rajoittunut naisiin, esimerkiksi Brezhnevin poika oli pitkään varaulkomaankauppaministerinä Moskovassa.</p><p>&nbsp;</p><p>Naisten osuus työelämässä oli Neuvostoliitossa ja Itä-blokin maissa suuri, jota propagandassa käytettiin osoituksena tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Tästä johtuen myytti Neuvostoliitosta tasa-arvon kultamaana elää edelleen etenkin kommunismin fanaattisten vastustajien että puolustajien joukossa. Tasa-arvo oli kuitenkin vain näennäistä. Naisille maksettiin samoista töistä vähemmän palkkaa. Abortit olivat laittomia. Monissa tapauksissa, mm. alkoholista johtuen, miesten elinodote oli erittäin lyhyt, jolloin naisten osuus oli yhteiskunnassa väistämättä suurempi.</p><p>&nbsp;</p><p>Naiset toimivat lopulta yhteiskunnan muutoksen katalyyttina. Perestroika sai alkunsa jo ennen Gorbatšovin valtaantuloa niin sanotusta Novosibirskin manifestista. Tämä Neuvostoliiton maatalouden ongelmia realistisesti kuvannut raportti oli <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Tatyana_Zaslavskaya">Tatjana Zaslavskajan </a>käsialaa. Zaslavskaja, aikansa ehdottomasti lahjakkain yhteiskuntatieteilijä, oli taloussosiologi. Hän tarkasteli yhteiskuntaa poikkitieteellisesti, paljon laajemmin kuin pelkän taloustieteen kannalta. Zaslavskaja julkaisi myös mm. raportin Brezhnevin ajan pysähtyneisyydestä, ts. siitä miten neuvostotalous 1980-luvun puolivälissä tarvitsi täydellisen hevoskuurin piristyäkseen. Gorbatšovin kaudella realistiset yhteiskuntatieteilijät pääsivät ääneen, Zaslavskajan johdolla. Gorbatšov oli kuitenkin konservatiivien panttivanki ja häneltä puuttui rohkeus viedä läpi talousuudistukset radikaalissa muodossaan.</p><p>&nbsp;</p><p>Zaslavskajan tutkimuksia käännettiin ja julkaistiin myös ulkomailla. On juuri Zaslavskajan ansiota, että veikkasin oikein systeemin perikadon. Saksaksi ilmestynyt &rdquo;Die Gorbatshov Strategie&rdquo; (Orac Verlag, Wien, 1989) kuvailee erittäin tarkasti talousuudistusten kannattajia ja vastustajia. Jälkimäiseen ryhmään kuuluivat Neuvostoliiton johtava, taantumuksellinen eliitti, joka halusi kynsin ja hampain pitää kiinni omista eduistaan. Lopulta tämä ryhmä yritti vallankaappausta 1991.</p><p>&nbsp;</p><p>Idealistinen ajatus, että kun julistetaan kaikkien olevan tasa-arvoisia, kaikki ovat yhtäkkiä tasa-arvoisia keskenään, on pelkkää potaskaa. Ihmisten ennakkoluulot, opitut käyttäytymismallit, rasismi, syrjintä, naisviha, jne. eivät katoa pelkällä julistuksella ja yhteiskuntamallin muutoksella. Tasa-arvo on jotain, jonka eteen tarvitsee tehdä jatkuvasti työtä, muuten se unohtuu. Ei ole olemassa mitään oikoreittiä onneen.</p><p>&nbsp;</p><p>Irrationaalinen pelko siitä, että tasa-arvo johtaa Neuvostoliittoon on täysin turha. Neuvostoliittolainen tasa-arvo on käsitteenä samanlainen kuin &quot;vaihtoehtoisen oikeiston&quot; ajama sananvapaus. Sitä ei ole.</p><p>&nbsp;</p> Kommunismia pidetään tasa-arvon aatteena. Oletuksena on, että päästään kommunismiin, kaikki ihmiset ovat yhtäkkiä tasa-arvoisia ja ystäviä keskenään. Tämä oli osa neuvostopropagandan ydinsanomaa, joka puri ”hyödyllisiin idiootteihin”. Teoriassa Neuvostoliitossa vallitsi tasa-arvo ja demokratia, käytännössä harvainvalta ja poliisivaltio. Se, että propaganda sanoo kaikkien olevan tasa-arvoisia, ei käytännön tasolla merkitse mitään.

 

Yksikään kommunistinen yhteiskunta ei ole ollut tähän mennessä tasa-arvoinen, vaan vahvasti patriarkaalinen. Naisia ei juurikaan kommunististen maiden valtaelimiin noussut.  Kommunistisissa maissa hallitus oli toteuttava porras, kun taas puolueen johdossa tehtiin kaikki tärkeät päätökset, joita ministerit ja muut viskaalit toteuttivat. Puoluetta johti puoluesihteeri ja sen johtoryhmänä toimi politbyro. Neuvostoliitossa politbyron jäseninä oli kautta aikain ainoastaan kolme naista (eri aikoina). Heistä Jekaterina Furtseva toimi myöhemmin myös kulttuuriministerinä. Hän jäi Neuvostoliiton ainoaksi naisministeriksi.

 

Illuusiota tasa-arvosta sai toki hieman luotua nepotismin avulla. Romaniassa diktaattorin puoliso oli eduskunnan puhemies ja tiedeakatemian presidentti. Erich Honecker johti pitkään Itä-Saksaa. Hänen vaimonsa oli kulttuuriministeri. Nepotismi ei tietenkään rajoittunut naisiin, esimerkiksi Brezhnevin poika oli pitkään varaulkomaankauppaministerinä Moskovassa.

 

Naisten osuus työelämässä oli Neuvostoliitossa ja Itä-blokin maissa suuri, jota propagandassa käytettiin osoituksena tasa-arvoisesta yhteiskunnasta. Tästä johtuen myytti Neuvostoliitosta tasa-arvon kultamaana elää edelleen etenkin kommunismin fanaattisten vastustajien että puolustajien joukossa. Tasa-arvo oli kuitenkin vain näennäistä. Naisille maksettiin samoista töistä vähemmän palkkaa. Abortit olivat laittomia. Monissa tapauksissa, mm. alkoholista johtuen, miesten elinodote oli erittäin lyhyt, jolloin naisten osuus oli yhteiskunnassa väistämättä suurempi.

 

Naiset toimivat lopulta yhteiskunnan muutoksen katalyyttina. Perestroika sai alkunsa jo ennen Gorbatšovin valtaantuloa niin sanotusta Novosibirskin manifestista. Tämä Neuvostoliiton maatalouden ongelmia realistisesti kuvannut raportti oli Tatjana Zaslavskajan käsialaa. Zaslavskaja, aikansa ehdottomasti lahjakkain yhteiskuntatieteilijä, oli taloussosiologi. Hän tarkasteli yhteiskuntaa poikkitieteellisesti, paljon laajemmin kuin pelkän taloustieteen kannalta. Zaslavskaja julkaisi myös mm. raportin Brezhnevin ajan pysähtyneisyydestä, ts. siitä miten neuvostotalous 1980-luvun puolivälissä tarvitsi täydellisen hevoskuurin piristyäkseen. Gorbatšovin kaudella realistiset yhteiskuntatieteilijät pääsivät ääneen, Zaslavskajan johdolla. Gorbatšov oli kuitenkin konservatiivien panttivanki ja häneltä puuttui rohkeus viedä läpi talousuudistukset radikaalissa muodossaan.

 

Zaslavskajan tutkimuksia käännettiin ja julkaistiin myös ulkomailla. On juuri Zaslavskajan ansiota, että veikkasin oikein systeemin perikadon. Saksaksi ilmestynyt ”Die Gorbatshov Strategie” (Orac Verlag, Wien, 1989) kuvailee erittäin tarkasti talousuudistusten kannattajia ja vastustajia. Jälkimäiseen ryhmään kuuluivat Neuvostoliiton johtava, taantumuksellinen eliitti, joka halusi kynsin ja hampain pitää kiinni omista eduistaan. Lopulta tämä ryhmä yritti vallankaappausta 1991.

 

Idealistinen ajatus, että kun julistetaan kaikkien olevan tasa-arvoisia, kaikki ovat yhtäkkiä tasa-arvoisia keskenään, on pelkkää potaskaa. Ihmisten ennakkoluulot, opitut käyttäytymismallit, rasismi, syrjintä, naisviha, jne. eivät katoa pelkällä julistuksella ja yhteiskuntamallin muutoksella. Tasa-arvo on jotain, jonka eteen tarvitsee tehdä jatkuvasti työtä, muuten se unohtuu. Ei ole olemassa mitään oikoreittiä onneen.

 

Irrationaalinen pelko siitä, että tasa-arvo johtaa Neuvostoliittoon on täysin turha. Neuvostoliittolainen tasa-arvo on käsitteenä samanlainen kuin "vaihtoehtoisen oikeiston" ajama sananvapaus. Sitä ei ole.

 

]]>
37 http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253873-kommunistinen-tasa-arvo#comments Ulkomaat Kommunismi Tasa-arvo Mon, 16 Apr 2018 05:53:46 +0000 Tauno Tiusanen http://taunotiusanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253873-kommunistinen-tasa-arvo
Syyrian linja http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253863-syyrian-linja <p>Mikä on Syyrian tulevaisuus? Minkä puolesta kapinalliset taistelevat. Onko siellä mitään minkä vuoksi enää taistella?</p><p>Venäjä hallitsee Syyria uutisointia. Tuntuu kuin Venäjä olisi siellä äänitorvi ja al-Assad vain pieni partiolainen jota kapinalliset yrittävät kaataa.</p><p>Hyvin vähän Suomessa asuvia syyrialaisia on mediaan otettu mielipiteitään antamaan. Median mielipide on kaupallinen, eli mitä koukeroisempaa kirjoittelua sitä vaikeampi on saada totuutta esille. Koska totuus ei ole selvillä kaikki kirjoitukset käyvät kaupaksi ja media kylpee rahassa.</p><p>Tulevaisuus Syyriassa on pimennossa, eikä kukaan haluakkaan tietää mitä syyrialaisille lopulta tapahtuu, vaan tärkeintä on mediassa pyörivät spekulaatiot.</p><p>Vladimir Putin on ottanut itselleen roolia sodassa, vaikka pitäytyykin konfliktin ulkopuolella. Putin lupaa ampvansa kaikki jenkkien ohjukset alas, mutta ei kuitenkaan ammu. Putin lupaa kostaa jenkkien väliintulon, mutta ei kutenkaan kosta. Silti Trumppia pidetään heikkona.</p><p>Media määrittelee mitä haluaa ja totuudella ei ole merkitystä.</p><p>Alkujaan al-Assadia vastaan nousi kapinaliike. Kapinaliikkeeseen liittyi ISIS omien interssiensä kautta. Nyt ei enää kukaan tiedä kummalla puolella hyvät ovat.</p><p>Al-Assad on kuullemma paha, mutta niin ovat fundamentalistitkin. Pahat taistelevat Syyriassa pahaa vastaan, eikä ketään kiinnosta.</p><p>Syyrialaiset ovat kuitenkin kaikki ihmisiä, Putinista en ole enää niin varma onko hän ihminen vaiko kaiken pahan kulminoituma? Putin siis haluaa diktaattorin jatkavan kansansa sortamista ja perustelee sitä aseveljeydellä.</p><p>Muuttuuko paha hyväksi jos pahalla on voimakas aseveli? Matematiikassa kaksi miinusta on vähennyslaskussa plusmerkkinen, eli ei Putin väärässä ole. Jos al-Assadin töista vähennetään Putinin ikävät työt on tuloksena positiivisempi maailma.</p><p>Mutta kuka on oikeassa?</p><p>Trump on väärässä, Putin on väärässä ja al-Assad on väärässä, mutta kuka on oikeassa?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mikä on Syyrian tulevaisuus? Minkä puolesta kapinalliset taistelevat. Onko siellä mitään minkä vuoksi enää taistella?

Venäjä hallitsee Syyria uutisointia. Tuntuu kuin Venäjä olisi siellä äänitorvi ja al-Assad vain pieni partiolainen jota kapinalliset yrittävät kaataa.

Hyvin vähän Suomessa asuvia syyrialaisia on mediaan otettu mielipiteitään antamaan. Median mielipide on kaupallinen, eli mitä koukeroisempaa kirjoittelua sitä vaikeampi on saada totuutta esille. Koska totuus ei ole selvillä kaikki kirjoitukset käyvät kaupaksi ja media kylpee rahassa.

Tulevaisuus Syyriassa on pimennossa, eikä kukaan haluakkaan tietää mitä syyrialaisille lopulta tapahtuu, vaan tärkeintä on mediassa pyörivät spekulaatiot.

Vladimir Putin on ottanut itselleen roolia sodassa, vaikka pitäytyykin konfliktin ulkopuolella. Putin lupaa ampvansa kaikki jenkkien ohjukset alas, mutta ei kuitenkaan ammu. Putin lupaa kostaa jenkkien väliintulon, mutta ei kutenkaan kosta. Silti Trumppia pidetään heikkona.

Media määrittelee mitä haluaa ja totuudella ei ole merkitystä.

Alkujaan al-Assadia vastaan nousi kapinaliike. Kapinaliikkeeseen liittyi ISIS omien interssiensä kautta. Nyt ei enää kukaan tiedä kummalla puolella hyvät ovat.

Al-Assad on kuullemma paha, mutta niin ovat fundamentalistitkin. Pahat taistelevat Syyriassa pahaa vastaan, eikä ketään kiinnosta.

Syyrialaiset ovat kuitenkin kaikki ihmisiä, Putinista en ole enää niin varma onko hän ihminen vaiko kaiken pahan kulminoituma? Putin siis haluaa diktaattorin jatkavan kansansa sortamista ja perustelee sitä aseveljeydellä.

Muuttuuko paha hyväksi jos pahalla on voimakas aseveli? Matematiikassa kaksi miinusta on vähennyslaskussa plusmerkkinen, eli ei Putin väärässä ole. Jos al-Assadin töista vähennetään Putinin ikävät työt on tuloksena positiivisempi maailma.

Mutta kuka on oikeassa?

Trump on väärässä, Putin on väärässä ja al-Assad on väärässä, mutta kuka on oikeassa?

]]>
78 http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253863-syyrian-linja#comments Ulkomaat Syyria Sun, 15 Apr 2018 16:11:02 +0000 Ari Alsio http://arialsio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253863-syyrian-linja
Ohjusiskun jälkeen http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253836-ohjusiskun-jalkeen <p>Arvuuttelu lännen reaktioista Syyrian myrkkykaasuhyökkäykseen päättyi viime yön uutisiin tarkkaan kohdennetuista ohjusiskuista muutamiin välittömästi kaasuaseen kanssa tekemisissä oleviin kohteisiin. Jäljelle jää kysymys siitä, miten iskut vaikuttavat suurvaltasuhteisiin ja Syyrian kriisin seuraaviin vaiheisiin.</p><p>Donald Trump olisi ehkä ollut mieluiten ärsyttämästä Putinia, mutta paineet nousivat liian suuriksi kaasuiskun synnyttämän suuttumuksen ja Venäjän muuallakin osoittaman omavaltaisuuden vuoksi. Trump ei halunnut joutua samaistetuksi edeltäjäänsä, joka laisti vuonna 2013 julistamastaan punaisesta viivasta. Erityisen vaikeaa Valkoisen talon olisi ollut asettua jarrumieheksi sen jälkeen, kun Ranska ja Iso-Britannia olivat ilmaisseet halunsa osallistua al Assadin hallintoa vastaan suunnattuihin rankaisutoimiin.</p><p>Iskun onnistunut toteuttaminen varmasti vahvistaa lännen välillä jo aika ohueksi hiipunutta yhtenäisyyttä ja rohkaisee määrätietoisempaan toimintaan myös muissa yhteyksissä. Samalla tapahtunut oli kolaus Putinin arvovallalle jo sen vuoksi, että isku kyettiin saattamaan menestyksellisesti perille Venäjän Syyrialle toimittamasta ilmatorjunta-aseistuksesta huolimatta. Juuri kukaan ei ota todesta venäläisen propagandakoneiston väitteitä myrkkykaasuiskusta pelkkänä lavastuksena, jonka länsi olisi muka järjestänyt oikeuttaakseen nyt toteutetun ohjushyökkäyksen.</p><p>Kuvaavaa tilanteelle on, että esimerkiksi Saudi-Arabia, Bahrein ja Turkki ovat tänään antaneet tukensa Yhdysvaltain johdolla suoritetulle operaatiolle. Unkarin Viktor Orbánin ja meidän Laura Huhtasaaremme kaltaisten läntisten Putin-fanienkin on vaikea iskun jälkeen toistella Kremlin valheita ja vuodattaa krokotiilinkyyneliä Bashar al-Assadin puolesta.</p><p>Seuraavaksi joudumme odottamaan Venäjän reaktiota länsimaiden suorittamaan operaatioon. Venäjä on jo ennättänyt vaatia YK:n turvallisuusneuvostoa koolle ja ilmoittaa harkitsevansa S 300 -ohjusten toimittamista Syyriaa hallitsevan juntan käyttöön. Paljon tätä vahvempiin reaktioihin Venäjä ei ehkä haluakaan ryhtyä sekä oman sotilaallisen voimansa rajoittuneisuuden vuoksi että myös siksi, että maan talous on uusien talouspakotteiden käyttöönoton jäljiltä hyvin herkässä vaiheessa. Kolmantena syynä on se, että Kreml ei halua vaarantaa Venäjällä kahden kuukauden kuluttua alkavia jalkapallon MM-kisoja.</p><p>Entä miten tilanne tulee kehittymään Syyriassa? Huonoin vaihtoehto tietenkin olisi se, että al Assad tukijoineen kostaisi lännen iskun hyökkäämällä entistä raaemmin vielä jäljellä olevien hallinnon vastustajien kimppuun &ndash; ehkä jopa vielä uudemman kerran kemiallisia aseita käyttäen. Todennäköisempää kuitenkin on, että Venäjä suojatteineen joutuvat jatkossa operoimaan hieman aiempaa varovammin tietäessään lännen valvovan tilannetta ja tarvittaessa reagoivan heidän toimiinsa. Länsi tullee myös aktiivisemmin mukaan alueen tulevaisuutta koskeviin neuvotteluihin, jolloin pelikenttä ei jää enää vain Venäjän hallintaan siten kuin se oli vielä vähän aikaa sitten.</p><p>Tahtoa konstruktiivisten ratkaisujen löytämiseen lisää se, että sen paremmin Turkki, Libanon kuin EU:kaan eivät halua enää uusia isoja pakolaisvirtoja alueelta, vaan pikemminkin tavoitellaan tilanteen rauhoittumista ja kaikkien alueen väestöryhmien aseman ja oikeuksien palauttamista niin, että pakoon lähteneet ihmiset voivat ryhtyä jälleen palailemaan kotiseuduilleen. Tämä kuitenkin edellyttää aivan toisenlaista hallintoa ja vallan jakamista kuin mitä Venäjän tukema al Assadin verinen tyrannia edustaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Arvuuttelu lännen reaktioista Syyrian myrkkykaasuhyökkäykseen päättyi viime yön uutisiin tarkkaan kohdennetuista ohjusiskuista muutamiin välittömästi kaasuaseen kanssa tekemisissä oleviin kohteisiin. Jäljelle jää kysymys siitä, miten iskut vaikuttavat suurvaltasuhteisiin ja Syyrian kriisin seuraaviin vaiheisiin.

Donald Trump olisi ehkä ollut mieluiten ärsyttämästä Putinia, mutta paineet nousivat liian suuriksi kaasuiskun synnyttämän suuttumuksen ja Venäjän muuallakin osoittaman omavaltaisuuden vuoksi. Trump ei halunnut joutua samaistetuksi edeltäjäänsä, joka laisti vuonna 2013 julistamastaan punaisesta viivasta. Erityisen vaikeaa Valkoisen talon olisi ollut asettua jarrumieheksi sen jälkeen, kun Ranska ja Iso-Britannia olivat ilmaisseet halunsa osallistua al Assadin hallintoa vastaan suunnattuihin rankaisutoimiin.

Iskun onnistunut toteuttaminen varmasti vahvistaa lännen välillä jo aika ohueksi hiipunutta yhtenäisyyttä ja rohkaisee määrätietoisempaan toimintaan myös muissa yhteyksissä. Samalla tapahtunut oli kolaus Putinin arvovallalle jo sen vuoksi, että isku kyettiin saattamaan menestyksellisesti perille Venäjän Syyrialle toimittamasta ilmatorjunta-aseistuksesta huolimatta. Juuri kukaan ei ota todesta venäläisen propagandakoneiston väitteitä myrkkykaasuiskusta pelkkänä lavastuksena, jonka länsi olisi muka järjestänyt oikeuttaakseen nyt toteutetun ohjushyökkäyksen.

Kuvaavaa tilanteelle on, että esimerkiksi Saudi-Arabia, Bahrein ja Turkki ovat tänään antaneet tukensa Yhdysvaltain johdolla suoritetulle operaatiolle. Unkarin Viktor Orbánin ja meidän Laura Huhtasaaremme kaltaisten läntisten Putin-fanienkin on vaikea iskun jälkeen toistella Kremlin valheita ja vuodattaa krokotiilinkyyneliä Bashar al-Assadin puolesta.

Seuraavaksi joudumme odottamaan Venäjän reaktiota länsimaiden suorittamaan operaatioon. Venäjä on jo ennättänyt vaatia YK:n turvallisuusneuvostoa koolle ja ilmoittaa harkitsevansa S 300 -ohjusten toimittamista Syyriaa hallitsevan juntan käyttöön. Paljon tätä vahvempiin reaktioihin Venäjä ei ehkä haluakaan ryhtyä sekä oman sotilaallisen voimansa rajoittuneisuuden vuoksi että myös siksi, että maan talous on uusien talouspakotteiden käyttöönoton jäljiltä hyvin herkässä vaiheessa. Kolmantena syynä on se, että Kreml ei halua vaarantaa Venäjällä kahden kuukauden kuluttua alkavia jalkapallon MM-kisoja.

Entä miten tilanne tulee kehittymään Syyriassa? Huonoin vaihtoehto tietenkin olisi se, että al Assad tukijoineen kostaisi lännen iskun hyökkäämällä entistä raaemmin vielä jäljellä olevien hallinnon vastustajien kimppuun – ehkä jopa vielä uudemman kerran kemiallisia aseita käyttäen. Todennäköisempää kuitenkin on, että Venäjä suojatteineen joutuvat jatkossa operoimaan hieman aiempaa varovammin tietäessään lännen valvovan tilannetta ja tarvittaessa reagoivan heidän toimiinsa. Länsi tullee myös aktiivisemmin mukaan alueen tulevaisuutta koskeviin neuvotteluihin, jolloin pelikenttä ei jää enää vain Venäjän hallintaan siten kuin se oli vielä vähän aikaa sitten.

Tahtoa konstruktiivisten ratkaisujen löytämiseen lisää se, että sen paremmin Turkki, Libanon kuin EU:kaan eivät halua enää uusia isoja pakolaisvirtoja alueelta, vaan pikemminkin tavoitellaan tilanteen rauhoittumista ja kaikkien alueen väestöryhmien aseman ja oikeuksien palauttamista niin, että pakoon lähteneet ihmiset voivat ryhtyä jälleen palailemaan kotiseuduilleen. Tämä kuitenkin edellyttää aivan toisenlaista hallintoa ja vallan jakamista kuin mitä Venäjän tukema al Assadin verinen tyrannia edustaa.

]]>
15 http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253836-ohjusiskun-jalkeen#comments Ulkomaat Lännen ohjusisku Syyrian sota Sat, 14 Apr 2018 17:24:46 +0000 Antti Kasvio http://anttijuhanikasvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253836-ohjusiskun-jalkeen
Meneekö viesti perille? http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253811-meneeko-viesti-perille <p>Yhdysvaltain, Yhdistyneiden Kuningaskuntien ja Ranskan ohjusiskujen tarkoituksena oli niiden oman ilmoituksen mukaan lähettää viesti, ettei kiellettyjä kaasuaseita tule käyttää. Mutta meneekö viesti perille?</p><p>&nbsp;</p><p>Se että, isot länsimaat ovat valmiita tekemään jotain, kun kaasuhyökkäyksiä tehdään, on enemmänkin viesti niiden omalle yleisölle hallitusten päättäväisyydestä kuin mitään muuta.</p><p>&nbsp;</p><p>Ohjusten käytöllä tarkoin rajattuihin kohteisiin viestiään, että tarkoissa aseissa löytyy. Pian kuulemme tuloksista.</p><p>&nbsp;</p><p>Vaikutettiinko viestillä Assadin hallinnon, Venäjän tai Iranin toimiin Syyriassa, niin tuskin. Ohjusten uhreiksi joutuneet sotilaat ja materiaali ovat korvattavissa. Assad tuskin näistä tappioista välittää. Kaasun käytön rangaistus, tässä muodossa, on varmasti sen käyttäjälle siedettävissä.</p><p>&nbsp;</p><p>Miten Venäjä reagoi? Puheissa on ollut yhdysvaltalaisten tuotteiden tuontikieltoja, ne voivat osua omaan nilkkaan, mutta todennäköisenpää on propaganda sodan kiihdyttäminen lännen vapaissa viestintä välineissä.</p><p>&nbsp;</p><p>Mihin Syyriassa olla menossa? Maa todennäköisesti jakautuu tosiasiallisesti kahteen ehkä kolmeen osaan. Joilla jokaisella on omat taustatukijansa. Syntyy jälleen yksi uusi jäätynyt konflikti, jolle nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa tuskin ratkaisua löytyy, kun isoimmat pelaajat eivät halua menettää kasvojaan.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yhdysvaltain, Yhdistyneiden Kuningaskuntien ja Ranskan ohjusiskujen tarkoituksena oli niiden oman ilmoituksen mukaan lähettää viesti, ettei kiellettyjä kaasuaseita tule käyttää. Mutta meneekö viesti perille?

 

Se että, isot länsimaat ovat valmiita tekemään jotain, kun kaasuhyökkäyksiä tehdään, on enemmänkin viesti niiden omalle yleisölle hallitusten päättäväisyydestä kuin mitään muuta.

 

Ohjusten käytöllä tarkoin rajattuihin kohteisiin viestiään, että tarkoissa aseissa löytyy. Pian kuulemme tuloksista.

 

Vaikutettiinko viestillä Assadin hallinnon, Venäjän tai Iranin toimiin Syyriassa, niin tuskin. Ohjusten uhreiksi joutuneet sotilaat ja materiaali ovat korvattavissa. Assad tuskin näistä tappioista välittää. Kaasun käytön rangaistus, tässä muodossa, on varmasti sen käyttäjälle siedettävissä.

 

Miten Venäjä reagoi? Puheissa on ollut yhdysvaltalaisten tuotteiden tuontikieltoja, ne voivat osua omaan nilkkaan, mutta todennäköisenpää on propaganda sodan kiihdyttäminen lännen vapaissa viestintä välineissä.

 

Mihin Syyriassa olla menossa? Maa todennäköisesti jakautuu tosiasiallisesti kahteen ehkä kolmeen osaan. Joilla jokaisella on omat taustatukijansa. Syntyy jälleen yksi uusi jäätynyt konflikti, jolle nykyisessä kansainvälisessä tilanteessa tuskin ratkaisua löytyy, kun isoimmat pelaajat eivät halua menettää kasvojaan.

]]>
20 http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253811-meneeko-viesti-perille#comments Ulkomaat Sat, 14 Apr 2018 05:32:26 +0000 Lars-Erik Wilskman http://jaga.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253811-meneeko-viesti-perille
Venäjän sotilaallinen uhkailu haastaa nyt Yhdysvallat vahvemmin kuin koskaan http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253770-venajan-sotilaallinen-uhkailu-haastaa-nyt-yhdysvallat-vahvemmin-kuin-koskaan <p>Venäjän asukasluku vuonna 2016 oli noin 142 miljoonaa, Yhdysvaltojen noin 324 miljoonaa. Venäjän bruttokansantuote tuoreimmissa tilastoissa on noin 1 283 miljardia dollaria, Yhdysvaltojen noin 18&nbsp;570 miljardia dollaria. Voimasuhteet näiden kahden valtion välillä ovat siis varsin selvät. Maat painivat eri sarjoissa.</p><p>Venäjä ei kykene haastamaan Yhdysvaltojen eikä Euroopan EU- ja Nato-maita taloudellisella voimallaan eikä asukasluvullaan. Asukasmäärä on keskeisin väline valtion taloudellisen voiman luomiselle. Jos länsimaat haluaisivat todella horjuttaa Venäjää, horjuttamisen olisi parasta tapahtua talouden saralla. Venäjän talouden horjuttamiseen ei tarvita paljon, sen ovat viime päivätkin osoittaneet taas kerran. Jos tarpeen, maa pitää haastaa sen heikoimmassa kyvykkyydessä. Venäjän heikoin kyvykkyys on talous.</p><p>Venäjä mittaa nyt sotilaallisesti toden teolla Yhdysvaltoja ja samalla koko länttä. Venäjä on kuin pieni terrieri, joka haastaa isompiaan uhmakkaasti. Venäjä kokeilee rajoja, mihin länsimaat ovat valmiit.</p><p>Presidentti Trumpin lausunnot Syyrian osalta ovat olleet harkitsemattomia. Venäjä ulosmittaa nyt juuri noita Trumpin lausuntoja oikein urakalla. Yhdysvallat ei voi enää perääntyä sotilaallisesta interventiosta Syyriassa menettämättä kasvojaan. Yhdysvalloilla ei enää ole jäljellä diplomaattista ratkaisua. Yhdysvalloilla on enää jäljellä sotilaallinen ratkaisu, mikäli haluaa säilyttää arvovaltansa. Venäjä on pelannut itsensä kannalta syntyneen konfliktitilanteen hyvin.</p><p>Yhdysvallat olisi jo tehnyt ohjusiskun Syyriaan, jos sillä olisi alueella tarpeeksi sotavoimaa suhteessa Venäjän sotavoimaan. Venäjä ei haastaisi näin uhmakkaasti Yhdysvaltoja, jollei Venäjällä olisi riittävästi sotavoimaa Syyriassa ja itäisellä Välimerellä.</p><p>Yhdysvalloilla on Välimerellä Italian tukikohdassa 6. laivasto sekä ne ilmavoimat Syyrian läheisyydessä, joilla se on pommittanut Isisiä mm. Turkista. Sallisiko Turkki Yhdysvalloille käyttää Incirlikin sotilastukikohtaa sotatoimiin, jotka saattaisivat kohdistua myös Venäjään?</p><p>Yhdysvaltain 6. laivastossa Italiassa on vain viisi pinta-alusta (USS Mount Whitney, USS Ross, USS Carney, USS Donald Cook ja USS Porter). Sukellusveneittensä lukumäärää ja sijainteja Välimerellä Yhdysvallat ei kerro.</p><p>Yhdysvaltain 6. laivastosta USS Ross ja USS Porter olivat viime vuonna ne alukset, jotka laukaisivat 59 Tomahawk-ohjusta Syyriaan torstaina 6.4.2017.</p><p>Sotilaallinen tilanne on muuttunut paljonkin viimevuotisen ohjusiskun ajankohdasta itäisellä Välimerellä ja Syyriassa.</p><p>Venäjä on voinut varautua uuteen mahdolliseen ohjusiskuun vuoden ajan ja hyvin onkin varautunut sotilaallisesti. Venäjällä on nyt kyvykkyyttä reagoida eri tavoin kuin vuosi sitten, mikä kuuluu nyt Venäjän puheissa uhmakkuutena.</p><p>En pitäisi mahdottomana, että kemialliseen aseen käyttö Syyriassa on Venäjän tietoista politiikkaa haastaa Yhdysvallat sotilaallisesti alueella, jossa Yhdysvaltain sotilaallinen voima on vielä tällä hetkellä rajallista.</p><p>Viime huhtikuussa Venäjän ilmatorjuntaohjusjärjestelmät eivät toimineet Syyriassa estäen Yhdysvaltain risteilyohjushyökkäyksen ohjustuhoamisella. Käsittelin Venäjän epäonnista ilmatorjuntaa vuosi sitten kirjoituksessa otsikolla &rdquo;<em>Yhdysvaltain Tomahawk-ohjukset läpäisivät Venäjän puolustusjärjestelmät helposti</em>&rdquo; (<a href="http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/235279-yhdysvaltain-tomahawk-ohjukset-lapaisivat-venajan-puolustusjarjestelmat-helposti"><u>US-blogi 7.4.2017</u></a>).</p><p>Venäjä on ottanut Yhdysvaltain risteilyohjukset haasteena ja kehittänyt ilmapuolustusjärjestelmiin Syyriassa niin tehokkaaksi, kuin mihin se kykenee. Venäjällä on Syyriassa sen kaikkein kehittyneemmät ilmatorjuntaohjusjärjestelmät. Venäjä katsoo voivansa nyt haastaa Yhdysvallat, mitä se parhaillaan tekeekin.</p><p>Juuri tällä hetkellä Yhdysvalloilla ei siis ehkä ole sitä sotavoimaa alueella, että se uskaltaisi tehdä hyökkäystoimia Syyriaan. Venäjä on nyt ottanut sen linjan, että se puolustaa Syyriaa ja sen johtajaa al-Assadia sotilaallisesti ehkäpä viimeiseen asti. Ainakin Venäjä uhkailee uskottavasti.</p><p>Sotavoiman suuruus ratkaisee aina, mihin kukin valtio on valmis ja milloin valtion pitää olla valmis perääntymään. Juuri tällä hetkellä Yhdysvallat on perääntymässä, mikäli ei tee sotilaallista interventiota Syyriaan.</p><p>Vastaavalla tavalla kuin nyt Syyriassa, Venäjä ei ole haastanut Yhdysvaltoja kertaakaan kylmän sodan päättymisen jälkeen eikä itse asiassa kylmän sodan aikanakaan. Poikkeuksellista on, että Venäjän haaste tulee nyt suoraan Yhdysvalloille ilman välikäsiä.</p><p>Läntistä sotavoimaa sekä Kiina ja että Venäjä ovat haastaneet pikkuhiljaa hivuttautumalla niin Aasiassa Etelä-Kiinan merellä kuin Euroopassa Georgiassa, Krimin niemimaalla, Itä-Ukrainassa sekä muissa jäätyneissä konflikteissa. Venäjä on haastanut Yhdysvaltoja myös Itämerellä. Kun noissa haasteissa on onnistuttu, ruokahalu on kasvanut syödessä.</p><p>Jos Yhdysvallat ei kykene nyt vastaamaan Venäjän luomaan haasteeseen Syyriassa, se menettää sen arvovallan maailman johtajana, joka sillä on ollut ylivertaisen sotilaallisen voiman muodossa.</p><p>Elämme monella tapaa kohtalon hetkiä. Murtuuko se ylivoima ja hegemonia, joka lännellä on ollut kylmän sodan päättymisen jälkeen. Syyrialla on nyt suuri symbolinen merkitys. Itseasiassa ratkaiseva.</p><p>Yhdysvaltain sotilasiskua odotellessa.</p> Venäjän asukasluku vuonna 2016 oli noin 142 miljoonaa, Yhdysvaltojen noin 324 miljoonaa. Venäjän bruttokansantuote tuoreimmissa tilastoissa on noin 1 283 miljardia dollaria, Yhdysvaltojen noin 18 570 miljardia dollaria. Voimasuhteet näiden kahden valtion välillä ovat siis varsin selvät. Maat painivat eri sarjoissa.

Venäjä ei kykene haastamaan Yhdysvaltojen eikä Euroopan EU- ja Nato-maita taloudellisella voimallaan eikä asukasluvullaan. Asukasmäärä on keskeisin väline valtion taloudellisen voiman luomiselle. Jos länsimaat haluaisivat todella horjuttaa Venäjää, horjuttamisen olisi parasta tapahtua talouden saralla. Venäjän talouden horjuttamiseen ei tarvita paljon, sen ovat viime päivätkin osoittaneet taas kerran. Jos tarpeen, maa pitää haastaa sen heikoimmassa kyvykkyydessä. Venäjän heikoin kyvykkyys on talous.

Venäjä mittaa nyt sotilaallisesti toden teolla Yhdysvaltoja ja samalla koko länttä. Venäjä on kuin pieni terrieri, joka haastaa isompiaan uhmakkaasti. Venäjä kokeilee rajoja, mihin länsimaat ovat valmiit.

Presidentti Trumpin lausunnot Syyrian osalta ovat olleet harkitsemattomia. Venäjä ulosmittaa nyt juuri noita Trumpin lausuntoja oikein urakalla. Yhdysvallat ei voi enää perääntyä sotilaallisesta interventiosta Syyriassa menettämättä kasvojaan. Yhdysvalloilla ei enää ole jäljellä diplomaattista ratkaisua. Yhdysvalloilla on enää jäljellä sotilaallinen ratkaisu, mikäli haluaa säilyttää arvovaltansa. Venäjä on pelannut itsensä kannalta syntyneen konfliktitilanteen hyvin.

Yhdysvallat olisi jo tehnyt ohjusiskun Syyriaan, jos sillä olisi alueella tarpeeksi sotavoimaa suhteessa Venäjän sotavoimaan. Venäjä ei haastaisi näin uhmakkaasti Yhdysvaltoja, jollei Venäjällä olisi riittävästi sotavoimaa Syyriassa ja itäisellä Välimerellä.

Yhdysvalloilla on Välimerellä Italian tukikohdassa 6. laivasto sekä ne ilmavoimat Syyrian läheisyydessä, joilla se on pommittanut Isisiä mm. Turkista. Sallisiko Turkki Yhdysvalloille käyttää Incirlikin sotilastukikohtaa sotatoimiin, jotka saattaisivat kohdistua myös Venäjään?

Yhdysvaltain 6. laivastossa Italiassa on vain viisi pinta-alusta (USS Mount Whitney, USS Ross, USS Carney, USS Donald Cook ja USS Porter). Sukellusveneittensä lukumäärää ja sijainteja Välimerellä Yhdysvallat ei kerro.

Yhdysvaltain 6. laivastosta USS Ross ja USS Porter olivat viime vuonna ne alukset, jotka laukaisivat 59 Tomahawk-ohjusta Syyriaan torstaina 6.4.2017.

Sotilaallinen tilanne on muuttunut paljonkin viimevuotisen ohjusiskun ajankohdasta itäisellä Välimerellä ja Syyriassa.

Venäjä on voinut varautua uuteen mahdolliseen ohjusiskuun vuoden ajan ja hyvin onkin varautunut sotilaallisesti. Venäjällä on nyt kyvykkyyttä reagoida eri tavoin kuin vuosi sitten, mikä kuuluu nyt Venäjän puheissa uhmakkuutena.

En pitäisi mahdottomana, että kemialliseen aseen käyttö Syyriassa on Venäjän tietoista politiikkaa haastaa Yhdysvallat sotilaallisesti alueella, jossa Yhdysvaltain sotilaallinen voima on vielä tällä hetkellä rajallista.

Viime huhtikuussa Venäjän ilmatorjuntaohjusjärjestelmät eivät toimineet Syyriassa estäen Yhdysvaltain risteilyohjushyökkäyksen ohjustuhoamisella. Käsittelin Venäjän epäonnista ilmatorjuntaa vuosi sitten kirjoituksessa otsikolla ”Yhdysvaltain Tomahawk-ohjukset läpäisivät Venäjän puolustusjärjestelmät helposti” (US-blogi 7.4.2017).

Venäjä on ottanut Yhdysvaltain risteilyohjukset haasteena ja kehittänyt ilmapuolustusjärjestelmiin Syyriassa niin tehokkaaksi, kuin mihin se kykenee. Venäjällä on Syyriassa sen kaikkein kehittyneemmät ilmatorjuntaohjusjärjestelmät. Venäjä katsoo voivansa nyt haastaa Yhdysvallat, mitä se parhaillaan tekeekin.

Juuri tällä hetkellä Yhdysvalloilla ei siis ehkä ole sitä sotavoimaa alueella, että se uskaltaisi tehdä hyökkäystoimia Syyriaan. Venäjä on nyt ottanut sen linjan, että se puolustaa Syyriaa ja sen johtajaa al-Assadia sotilaallisesti ehkäpä viimeiseen asti. Ainakin Venäjä uhkailee uskottavasti.

Sotavoiman suuruus ratkaisee aina, mihin kukin valtio on valmis ja milloin valtion pitää olla valmis perääntymään. Juuri tällä hetkellä Yhdysvallat on perääntymässä, mikäli ei tee sotilaallista interventiota Syyriaan.

Vastaavalla tavalla kuin nyt Syyriassa, Venäjä ei ole haastanut Yhdysvaltoja kertaakaan kylmän sodan päättymisen jälkeen eikä itse asiassa kylmän sodan aikanakaan. Poikkeuksellista on, että Venäjän haaste tulee nyt suoraan Yhdysvalloille ilman välikäsiä.

Läntistä sotavoimaa sekä Kiina ja että Venäjä ovat haastaneet pikkuhiljaa hivuttautumalla niin Aasiassa Etelä-Kiinan merellä kuin Euroopassa Georgiassa, Krimin niemimaalla, Itä-Ukrainassa sekä muissa jäätyneissä konflikteissa. Venäjä on haastanut Yhdysvaltoja myös Itämerellä. Kun noissa haasteissa on onnistuttu, ruokahalu on kasvanut syödessä.

Jos Yhdysvallat ei kykene nyt vastaamaan Venäjän luomaan haasteeseen Syyriassa, se menettää sen arvovallan maailman johtajana, joka sillä on ollut ylivertaisen sotilaallisen voiman muodossa.

Elämme monella tapaa kohtalon hetkiä. Murtuuko se ylivoima ja hegemonia, joka lännellä on ollut kylmän sodan päättymisen jälkeen. Syyrialla on nyt suuri symbolinen merkitys. Itseasiassa ratkaiseva.

Yhdysvaltain sotilasiskua odotellessa.

]]>
121 http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253770-venajan-sotilaallinen-uhkailu-haastaa-nyt-yhdysvallat-vahvemmin-kuin-koskaan#comments Ulkomaat Kemialliset aseet Nato Syyrian sota Turpo Venäjän uhka Fri, 13 Apr 2018 10:21:19 +0000 Ari Pesonen http://aripesonen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253770-venajan-sotilaallinen-uhkailu-haastaa-nyt-yhdysvallat-vahvemmin-kuin-koskaan
Missä on Julia Skripal? http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253653-missa-on-julia-skripal <p>Hermomyrkyllä myrkytetty Julia Skripal on lähtenyt sairaalasta Salisburystä, mutta hänen sen jälkeisestä olinpaikastaan liikkuu ristiriitaisia tietoja. Roskalehti the Sun väittää, että hän on &quot;sotilastukikohdassa,&quot; ja tätä tietoa levittää esimerkiksi kirjailija Marcel H. van Herpen Twitterissä. The Times kirjoittaa puolestaan tänään, että Julia Skripal olisi viety sairaalasta &quot;hyvin vartioituun taloon maaseudulla.&quot;</p><p>Näyttää siltä, että tiedustelupalvelut ovat ottaneet Julia Skripalin vastuulleen. Lehdissä on kirjoitettu, että MI6 ja CIA suunnittelevat Julian ja hänen isänsä Sergei Skripalin asuttamista Yhdysvaltoihin valehenkilöllisyyksien turvin. Venäjän Lontoon suurlähetystö ei ole päässyt pyynnöistään huolimatta tapaamaan Juliaa ja väittää nyt, että hänet olisi &quot;kaapattu&quot; vasten tahtoaan.</p><p>Jos Skripalit todella häviävät maan alle, jäljelle jää paljon inhottavia kysymyksiä. Venäjän erilaiset salaliittoteoriat saisivat siitä pontta. Siksi olisi kohtuullista, että Venäjän lähetystön virkailijat pääsisivät tapaamaan Juliaa, vaikka hän ei olisi konsuliavun tarpeessa, kuten The Times tietää kertoa. Jos Skripalien murhayritys aiotaan koskaan selvittää, se vaatii vähintään joidenkin Venäjän viranomaisten myötävaikutusta. Siltä ainakin nyt näyttää.</p><p><a href="https://www.thetimes.co.uk/edition/news/spy-poisoning-russia-accuses-britain-of-abducting-yulia-and-sergei-skripal-8ptfc9kxh" title="https://www.thetimes.co.uk/edition/news/spy-poisoning-russia-accuses-britain-of-abducting-yulia-and-sergei-skripal-8ptfc9kxh">https://www.thetimes.co.uk/edition/news/spy-poisoning-russia-accuses-bri...</a></p> Hermomyrkyllä myrkytetty Julia Skripal on lähtenyt sairaalasta Salisburystä, mutta hänen sen jälkeisestä olinpaikastaan liikkuu ristiriitaisia tietoja. Roskalehti the Sun väittää, että hän on "sotilastukikohdassa," ja tätä tietoa levittää esimerkiksi kirjailija Marcel H. van Herpen Twitterissä. The Times kirjoittaa puolestaan tänään, että Julia Skripal olisi viety sairaalasta "hyvin vartioituun taloon maaseudulla."

Näyttää siltä, että tiedustelupalvelut ovat ottaneet Julia Skripalin vastuulleen. Lehdissä on kirjoitettu, että MI6 ja CIA suunnittelevat Julian ja hänen isänsä Sergei Skripalin asuttamista Yhdysvaltoihin valehenkilöllisyyksien turvin. Venäjän Lontoon suurlähetystö ei ole päässyt pyynnöistään huolimatta tapaamaan Juliaa ja väittää nyt, että hänet olisi "kaapattu" vasten tahtoaan.

Jos Skripalit todella häviävät maan alle, jäljelle jää paljon inhottavia kysymyksiä. Venäjän erilaiset salaliittoteoriat saisivat siitä pontta. Siksi olisi kohtuullista, että Venäjän lähetystön virkailijat pääsisivät tapaamaan Juliaa, vaikka hän ei olisi konsuliavun tarpeessa, kuten The Times tietää kertoa. Jos Skripalien murhayritys aiotaan koskaan selvittää, se vaatii vähintään joidenkin Venäjän viranomaisten myötävaikutusta. Siltä ainakin nyt näyttää.

https://www.thetimes.co.uk/edition/news/spy-poisoning-russia-accuses-britain-of-abducting-yulia-and-sergei-skripal-8ptfc9kxh

]]>
223 http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253653-missa-on-julia-skripal#comments Ulkomaat Hermomyrkkykiista Wed, 11 Apr 2018 08:35:32 +0000 Jouni Snellman http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253653-missa-on-julia-skripal
Unkarin "väärät" vaalitulokset http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253498-unkarin-vaarat-vaalitulokset <p>Tänään sunnuntaina &ndash; 8 pnä huhtikuuta - pidetään Unkarissa parlamenttivaalit.</p><p>Ennakkokyselyiden mukaan tulevien vaalien ylivoimainen voittaja on <em>Viktor Orb</em><em>ánin</em>&rdquo; Fidesz&rdquo; puolue. Orbán on &rdquo;Fidesz&rdquo; puolueen puheenjohtaja ja nykyinen pääministeri. Fidesz tarkoittaa suomeksi sanaa: &rdquo;Uskomme&rdquo; ja sen toinen nimi on Unkarin kansalaisliitto.</p><p><strong>Suuren enemmistön ongelma</strong></p><p>Viktor Orbán nousi valtaan vuonna saatuaan vuoden 2010 vaaleissa murskavoiton 52 prosentin äänisaaliilla yhteislistalla pienen Kristillisdemokraattisen kansanpuolueen kanssa. Vuoden 2014 vaaleissa sen äänimäärä laski hieman 45 prosenttiin äänistä mutta silti se sai 2/3 parlamenttipaikoista.</p><p>Fideszin ja koalitiohallitus kärsi skandaaleista ja poliittisesta vastatuulesta vuoden 2014 vaalien jälkeen mutta vuoden 2015 migraatiokriisi käänsi tilanteen.</p><p>Hallituksen asema lujittui taas karhunvahvaksi kun pääministeri Viktor Orbán ilmoitti, että se rakentaa etelärajalleen 4 metrisen aidan. Orbán myös arvosteli kärkevästi EU:ta ja erityisesti Saksaa siitä, että ne eivät kyenneet estämään ihmistulvaa mailleen eivätkä noudattaneet omia lakeja ja asetuksiaan.</p><p><strong>Kansalaiset pitivät päätöstä oikeana</strong></p><p>Aita osoittautui onnistuneeksi Orbánin kannalta. Tulijoiden tulva Unkariin loppui ja turvapaikanhakijat kääntyivät ensin käyttämään Slovenian reittiä, joka sekin myöhemmin tukittiin. Hallituksen suosio nousi välittömästi tämän politiikan jälkeen. Kun kesäkuussa 2015 Fidesz in suosio oli 41% tienoilla, niin esimerkiksi vuoden 2017 joulukuussa sen kannatus oli jo 57%&nbsp; korkeuksissa. Vuoden 2015 kesän jälkeen Fidesz kannatus on ollut yleensä noin 50% tienoilla. &nbsp;</p><p>Tämän päivän vaaleissa Orbán näyttää tulevissa vaaleissa saavan uuden &rdquo;superenemmistön&rdquo; parlamenttiin. Viimeisten kyselyiden mukaan Fidesz voisi tällä tavalla muodostaa oman hallituksensa jopa ilman liittolaisiaan kristillisdemokraatteja. Superenemmistö antaisi sille mahdollisuuden yksinään muokata perustuslakia samalla kun se voisi turvautua hyvinkin radikaalisiin otteisiin esimerkiksi talouspolitiikassa.</p><p><strong>Heikot haastajat</strong></p><p>Orbánin poliittiset vastustajat ovat arvostelleet häntä vallanhimosta ja siitä, että hän aikoo enemmistönsä turvin hiljentää opposition ja demokraattiset instituutiot, peukaloida perustuslakia ja turvautua ns. enemmistön mielivaltaan.</p><p>Ehkä tärkein haastajista on Unkarin sosialistipuolueen pääministeriehdokas <em>Gergely Karácsony</em>, &nbsp;joka edustaa vuonna 2010 valtansa menettänyttä vasemmistoa, entistä Neuvosto-Unkarin kommunistista puoluetta. Tämän puolueen alamäki alkoi globaalin laman myötä vuonna 2008. Vuonna 2010 se sai vain 19% äänistä ja siitä tuli pääoppositiopuolue.</p><p>Vasemmisto hajosi tämän jälkeen edelleen eikä Gergely Karácsony saanut taakseen tarpeeksi väkeä omalle uudistavalle linjalleen. Tärkein sosialisteista eronnut ryhmä on entisen pääministeri <em>Ferenc Gyurcsányn</em> vuonna 2011 perustama ja sittemmin johtama Demokraattinen koalitio.</p><p><strong>Yksityistäjät eivät saaneet kannatusta</strong></p><p>Vuoden 2010 vaaleissa kansalaiset saivat tarpeekseen Gyurcsányn massiivisista yksityistämisistä ulkomaisten sijoittajien hyväksi sekä kohonneesta työttömyydestä. Sosialistit ottivat käyttöön mm. yliopistojen lukukausimaksut ja terveyskeskusmaksut, jolloin opposition Fidesz keräsi allekirjoitukset kansanäänestyksen järjestämisestä niiden kumoamiseksi ja sai näin kannatusta. Fideszin julistus, että kommunismi ja riistokapitalismi ovat sama systeemi eri vaatteissa, upposi kansaan.</p><p>Näiden vanhojen poliitikkojen rinnalle on noussut vaihtoehtopuolue: <em>Lehet Más a Politika</em> &ndash; Politiikka voi olla erilaista, jonka pääministeriehdokas <em>Bernadett Szél</em>, joka on toiminut ihmisoikeuksien puolustajana ja ollut aktiivi politiikassa tätä ennen talousliberaalin Humanistisen puolueen jäsenenä. Talouslibe</p><p>Toinen mielenkiintoinen hahmo on <em>András Fekete-Győr</em> lakimies ja Momentum- puolueen johtaja, joka vastustaa olympiahanketta Budapestissa 2024. Nämä haastajat saavat kyselyiden mukaan alle 10% äänistä.</p><p><strong>Jobbikin rietas metamorfoosi</strong></p><p>Tulevien vaalien suurin yllätysmomentti on äärioikeiston Jobbik-puolueen johtajan <em>G</em><em>ábor Vonan</em> kohtalo. Tämä hyvin räyhäkkään nationalistisen kannan omaksuneen poliitikon on kerrottu nyt siirtyneen keskustaan ja jopa lähelle liberaaleja.</p><p>Ennen vuoden 2014 vaaleja Vona halusi rakentaa puolueestaan &rdquo;aikuisemman&rdquo; ja puhunut siitä miten puolue on nyt kasvanut aikuiseksi. &nbsp;Samalla hän on halunnut luoda yhteisen oppositioliiton sosialistien ja markkinaliberaalien kanssa. Erikoista kyllä on länsi-Euroopassa Jobbik herättänyt hyvin vähän tuomitsevia lausuntoja, kun taas perusporvarilliselle Fidesz puolueelle on koetettu sovittaa äärioikeistolaista viittaa.</p><p>Halutessaan päästä lähemmäksi keskustaa ja saadakseen hyväksyntää Vona on hylännyt vaatimuksen erosta Euroopan Unionista. Vonan metamorfoosi äärioikealta lähelle keskustaa on tietenkin vienyt häneltä uskottavuutta äänestäjien keskuudessa, mutta lieneeselvää, että Jobbik kuitenkin tulee saamaan noin 10 % osuuden äänistä. Tuleeko sosialistis-liberaalis-oikeistolainen liitto vakiintumaan on sen sijaan epäselvää.</p><p><strong>Miksi Fidesz menestyy?</strong></p><p>Tulevien vaalien tärkein kysymys liittyy Orbanin tarjoamaan stabiliteettiin ja taloudelliseen menestykseen. Valitsijat miettivät epäilemättä seuraavia kysymyksiä: miten hallitsevan puolueen taloudellinen menestys - ns. &rdquo;Orbanomics&rdquo; on toiminut?&nbsp; Hän on uudistanut ja muovannut Unkarin poliittista järjestelmää ja maan instituutioita mutta se ei ole haitannut äänestäjiä, jotka arvostavat talouden saavutuksia ja politiikan ennustettavuutta.</p><p>Maan bruttokansantuote on kasvanut ja sen kansainvälinen luottoluokitus on parantunut. Samoin budjettialijäämä on puolittunut. Palkat ovat nousseet noin 10 % ja työttömyys on laskenut. Jännittävintä oli se, että Orbánin ennustus osoittautui aivan oikeaksi: mittavat väliaikaiset erikoisverot suuryrityksille eivät johtaneet niiden muuttoon pois Unkarista. Puolitetutkin suurvoitot ovat voittoja, joita ei jätetä käyttämättä vaan ainoastaan maristaan niistä.</p><p>Vastustajien mukaan tämä on taas näköharhaa ja saavutukset näennäisiä. He ovat myös syyttäneet hallitsevaan puoluetta ja pääministerin lähipiiriä korruptiosta. Myös työttömyyden lasku on arvostelijoiden mukaan näköharhaa sillä unkarilaisia on lähtenyt töihin muihin maihin noin 350&nbsp;000. Toisaalta tämä on prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin useimmissa muissa Itä-Euroopan tai Baltian maissa.</p><p>Oppositio on myös syytellyt Orbania Putinin Venäjän kaltaisista hyökkäyksistä riippumattomia kansalaisjärjestöjä vastaan.</p><p><strong>Väärin voitettu?</strong></p><p>Tilastot eivät kuitenkaan valehtele.</p><p>Unkarista on tullut eurooppalaisessa mittakaavassa houkutteleva sijoituskohde. Siellä on halpaa energiaa, koulutettua työväkeä, toimiva infrastruktuuri ja edullinen verotus. &nbsp;Samalla minimipalkkalait ovat tiukat. Juuri Unkarissa on myös toteutettu eurooppalaisen vasemmiston tyhjäksi jäänyt hanke keinottelua rajoittavasta Tobias-verosta. Orbanin hallinto on myös vedonnut varmuudellaan sijoittajiin, jotka ovat huolestuneet alueen politiikasta. &nbsp;</p><p>Äänestäjien suuri joukko on myös viehättynyt Orbanin kansallisesta linjasta. Hänen vastustajiensa mukaan hän käyttää häpeilemättä iskulausetta &rdquo;Orban vai Turban&rdquo; &ndash; Orban vai Turbaani ts. pääministeri vai Islam. Unkarin historian tuntien tämä tulee olemaan tehokas iskulause.</p><p>Suhteessaan Euroopan Unioniin Orban on korostanut koko ajan kansallista itsemääräämisoikeutta ja Unkarin suvereenisuutta. Unkari aikoo EU:n lainsäädäntöä tarkasti noudattaen käyttää edelleen omaa pelivaraansa suhteessa Brysselin määräyksiin turvapaikan hakijoista.</p><p>Eräänä merkkinä politiikkansa menestyksestä Orban on myös tuonut esille demografiakehityksen Unkarissa &ndash; syntyvyys on lähtenyt kasvuun. Toisin kuin Länsi-Euroopassa.</p><p><strong>Miksi Orban on niin suosittu?</strong></p><p>Se johtuu siitä, että hän toteuttaa äänestäjille mieluisaa politiikkaa. Noin 85% väestöstä vastustaa EU:n ehdottamaa kiintiöpakolaisjärjestelmää. Samoin 67% väestöstä kannattaa kyselyjen mukaan hallituksen ajamaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. EU ei voi myöskään kiristää Unkaria sillä sen läheiset naapurit Saksaa lukuunottamatta ovat sen kannalla näissä asioissa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin, että unkarilaiset eivät usko ulkoa työnnettyjen talousjärjestelmien autuaaksitekevyyteen vaan hyväksyvät vain ihmiskasvoisen kapitalismin.</p><p><strong>EU:n pahis ja EU hyvän median hirvitys</strong></p><p>Euroopan Unionin saksalais-ranskalaiselle johtokaksikolle Keskinen Eurooppa on murheenkryyni! Nämä ns. &rdquo;<em>Visegrad-maat&rdquo;</em> eli Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari ovat EU:n sisäisessä äänimäärissä yhtä painavat kuin Ranska ja haluavat tietysti maksimoida oman vaikutuksensa. Taloudellisen yhteistyön lisäksi ne ovat ryhmittyneet EU:n sisäisissä kiistoissa lähelle toisiaan ja tässä maahanmuuttoasiassa niillä on varsin samanlaiset mielipiteet.</p><p>Oppositio näyttää vaaleissa olevan toivottomassa tilanteessa. Se pelkää sitä, että Orbanin puolue kostaa sille vaalien jälkeen ja käy sen kimppuun parlamenttienemmistönsä turvin. Oppositio näyttää hyvin hajanaiselta ja sen uskottavuus on rapistunut kun se ei ole kuitenkaan kyennyt aidosti yhdistymään eikä edes tekemään yhteisiä kannanottoja. &nbsp;</p><p><strong>Soros &ndash; hallituksen kauhu?</strong></p><p>Hallitseva puolue onkin kääntänyt katseensa sitä vastustavaan ulkomaalaiseen tahoon: unkarilaisperäiseen <em>George Sorosiin.</em> Mielenkiintoista kyllä Sorosin omaa säätiö rahoitti aikoinaan Orbanin yliopisto-opinnot Oxfordissa. Tämä miljardööri on pyrkinyt omalla tuellaan auttamaan oppositiota ja antanut sille moraalista ja mediatukea &nbsp;niin Unkarissa kuin sen ulkopuolellakin.</p><p>Orbanille Soros on punainen vaate, peräti epäilyttävä hahmo, joka pyrkii vallanvaihtoon ja muodostaa ns. &rdquo;ulkoisen poliittisen uhan&rdquo;.&nbsp; Orban onkin maalaillut Sorosista diaboolista hahmoa, joka aikoo muuttaa Euroopan kasvoja ja potkia sen &rdquo;ovet hajalle&rdquo;, repiä aidan ja tuhota Unkarin. Orban on syytellyt miltei kaikesta; hänen mukaansa Soros on vastuussa slovakialaisen lehtimiehen Jan Kuciak&rsquo;n murhasta. Hallituksen &rdquo;Stop Soros&rdquo; kampanja on ollut näkyvästi esillä ennen vaaleja. Rikas miljardööri on tietysti myös hyvä populismin maali. Se onko Soros todellinen uhka vai ainoastaan poliittisesti sopiva maalitaulu on tietysti asia josta voidaan keskustella.</p><p><strong>Tolokun politiikkaa?</strong></p><p>Tavalliselle unkarilaiselle Orban haluaa olla vaihtoehto, joka tarjoaa taloudellista turvaa ja puolustaa sen kansallisia etuja EU:ssa. Toisaalta, Orban vakuuttaa, että hän on kuitenkin Eurooppa-myönteinen ja vain vastustaa Brysselin ja&nbsp; ennen kaikkea Berliinin ylivaltaa. Monille kansallisille puolueille Orban onkin tavoittelemisen arvoinen esimerkki ja kertoo myös siitä, että on mahdollista päästä valtaan &ndash; yli 50 % kannatuksella. Mikäli toteuttaa kansan enemmistön haluamaa politiikkaa.</p><p>Meillä media on äärimmäisen hapan Fideszin tulevalle vaalivoitolle. Kansan suosio on saatu väärin, vaalijärjestelmää on rukattu, YK on arvostellut ja kaikki on ollut vähän huonolla tolalla kun väärä &rdquo;tolokun&rdquo; puolue voittaa (<a href="https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005632929.html">https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005632929.html</a>, <a href="https://www.verkkouutiset.fi/unkarin-vaaleissa-asetelmana-viktor-orban-vastaan-muut/">https://www.verkkouutiset.fi/unkarin-vaaleissa-asetelmana-viktor-orban-vastaan-muut/</a>, <a href="http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804082200863138_ul.shtml">http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804082200863138_ul.shtml</a>).</p><p>Euroopan Unionin liittovaltiolinjalle Orban on kiusallinen ja vahingollinen esimerkki. Hän on liian vahva eikä häntä saa horjutetuksi Unkarin sisällä mediakampanjoilla. Orban sanoo kyllä: &rdquo;Isänmaitten Euroopalle&rdquo; ja se on myrkkyä EU:lle.</p><p>Iso kysymys on: luotammeko demokratiaan ja Unkarin kansaan, että se osaa tehdä itselleen oikean valinnan vain haluammeko mestaroida sitä. Ja lopuksi: mikä on demokratiassa kansalaisten enemmistön merkitys? Onko niin, että enemmistö tarvitsee tuekseen vielä jonkinlaisen henkisen siunauksen joiltain tahoilta? Vai riittävätkö kansalaisten vaaliliput? Pitääkö vaalituloksen olla jotenkin ylempien tahojen hyväksymä?</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tänään sunnuntaina – 8 pnä huhtikuuta - pidetään Unkarissa parlamenttivaalit.

Ennakkokyselyiden mukaan tulevien vaalien ylivoimainen voittaja on Viktor Orbánin” Fidesz” puolue. Orbán on ”Fidesz” puolueen puheenjohtaja ja nykyinen pääministeri. Fidesz tarkoittaa suomeksi sanaa: ”Uskomme” ja sen toinen nimi on Unkarin kansalaisliitto.

Suuren enemmistön ongelma

Viktor Orbán nousi valtaan vuonna saatuaan vuoden 2010 vaaleissa murskavoiton 52 prosentin äänisaaliilla yhteislistalla pienen Kristillisdemokraattisen kansanpuolueen kanssa. Vuoden 2014 vaaleissa sen äänimäärä laski hieman 45 prosenttiin äänistä mutta silti se sai 2/3 parlamenttipaikoista.

Fideszin ja koalitiohallitus kärsi skandaaleista ja poliittisesta vastatuulesta vuoden 2014 vaalien jälkeen mutta vuoden 2015 migraatiokriisi käänsi tilanteen.

Hallituksen asema lujittui taas karhunvahvaksi kun pääministeri Viktor Orbán ilmoitti, että se rakentaa etelärajalleen 4 metrisen aidan. Orbán myös arvosteli kärkevästi EU:ta ja erityisesti Saksaa siitä, että ne eivät kyenneet estämään ihmistulvaa mailleen eivätkä noudattaneet omia lakeja ja asetuksiaan.

Kansalaiset pitivät päätöstä oikeana

Aita osoittautui onnistuneeksi Orbánin kannalta. Tulijoiden tulva Unkariin loppui ja turvapaikanhakijat kääntyivät ensin käyttämään Slovenian reittiä, joka sekin myöhemmin tukittiin. Hallituksen suosio nousi välittömästi tämän politiikan jälkeen. Kun kesäkuussa 2015 Fidesz in suosio oli 41% tienoilla, niin esimerkiksi vuoden 2017 joulukuussa sen kannatus oli jo 57%  korkeuksissa. Vuoden 2015 kesän jälkeen Fidesz kannatus on ollut yleensä noin 50% tienoilla.  

Tämän päivän vaaleissa Orbán näyttää tulevissa vaaleissa saavan uuden ”superenemmistön” parlamenttiin. Viimeisten kyselyiden mukaan Fidesz voisi tällä tavalla muodostaa oman hallituksensa jopa ilman liittolaisiaan kristillisdemokraatteja. Superenemmistö antaisi sille mahdollisuuden yksinään muokata perustuslakia samalla kun se voisi turvautua hyvinkin radikaalisiin otteisiin esimerkiksi talouspolitiikassa.

Heikot haastajat

Orbánin poliittiset vastustajat ovat arvostelleet häntä vallanhimosta ja siitä, että hän aikoo enemmistönsä turvin hiljentää opposition ja demokraattiset instituutiot, peukaloida perustuslakia ja turvautua ns. enemmistön mielivaltaan.

Ehkä tärkein haastajista on Unkarin sosialistipuolueen pääministeriehdokas Gergely Karácsony,  joka edustaa vuonna 2010 valtansa menettänyttä vasemmistoa, entistä Neuvosto-Unkarin kommunistista puoluetta. Tämän puolueen alamäki alkoi globaalin laman myötä vuonna 2008. Vuonna 2010 se sai vain 19% äänistä ja siitä tuli pääoppositiopuolue.

Vasemmisto hajosi tämän jälkeen edelleen eikä Gergely Karácsony saanut taakseen tarpeeksi väkeä omalle uudistavalle linjalleen. Tärkein sosialisteista eronnut ryhmä on entisen pääministeri Ferenc Gyurcsányn vuonna 2011 perustama ja sittemmin johtama Demokraattinen koalitio.

Yksityistäjät eivät saaneet kannatusta

Vuoden 2010 vaaleissa kansalaiset saivat tarpeekseen Gyurcsányn massiivisista yksityistämisistä ulkomaisten sijoittajien hyväksi sekä kohonneesta työttömyydestä. Sosialistit ottivat käyttöön mm. yliopistojen lukukausimaksut ja terveyskeskusmaksut, jolloin opposition Fidesz keräsi allekirjoitukset kansanäänestyksen järjestämisestä niiden kumoamiseksi ja sai näin kannatusta. Fideszin julistus, että kommunismi ja riistokapitalismi ovat sama systeemi eri vaatteissa, upposi kansaan.

Näiden vanhojen poliitikkojen rinnalle on noussut vaihtoehtopuolue: Lehet Más a Politika – Politiikka voi olla erilaista, jonka pääministeriehdokas Bernadett Szél, joka on toiminut ihmisoikeuksien puolustajana ja ollut aktiivi politiikassa tätä ennen talousliberaalin Humanistisen puolueen jäsenenä. Talouslibe

Toinen mielenkiintoinen hahmo on András Fekete-Győr lakimies ja Momentum- puolueen johtaja, joka vastustaa olympiahanketta Budapestissa 2024. Nämä haastajat saavat kyselyiden mukaan alle 10% äänistä.

Jobbikin rietas metamorfoosi

Tulevien vaalien suurin yllätysmomentti on äärioikeiston Jobbik-puolueen johtajan Gábor Vonan kohtalo. Tämä hyvin räyhäkkään nationalistisen kannan omaksuneen poliitikon on kerrottu nyt siirtyneen keskustaan ja jopa lähelle liberaaleja.

Ennen vuoden 2014 vaaleja Vona halusi rakentaa puolueestaan ”aikuisemman” ja puhunut siitä miten puolue on nyt kasvanut aikuiseksi.  Samalla hän on halunnut luoda yhteisen oppositioliiton sosialistien ja markkinaliberaalien kanssa. Erikoista kyllä on länsi-Euroopassa Jobbik herättänyt hyvin vähän tuomitsevia lausuntoja, kun taas perusporvarilliselle Fidesz puolueelle on koetettu sovittaa äärioikeistolaista viittaa.

Halutessaan päästä lähemmäksi keskustaa ja saadakseen hyväksyntää Vona on hylännyt vaatimuksen erosta Euroopan Unionista. Vonan metamorfoosi äärioikealta lähelle keskustaa on tietenkin vienyt häneltä uskottavuutta äänestäjien keskuudessa, mutta lieneeselvää, että Jobbik kuitenkin tulee saamaan noin 10 % osuuden äänistä. Tuleeko sosialistis-liberaalis-oikeistolainen liitto vakiintumaan on sen sijaan epäselvää.

Miksi Fidesz menestyy?

Tulevien vaalien tärkein kysymys liittyy Orbanin tarjoamaan stabiliteettiin ja taloudelliseen menestykseen. Valitsijat miettivät epäilemättä seuraavia kysymyksiä: miten hallitsevan puolueen taloudellinen menestys - ns. ”Orbanomics” on toiminut?  Hän on uudistanut ja muovannut Unkarin poliittista järjestelmää ja maan instituutioita mutta se ei ole haitannut äänestäjiä, jotka arvostavat talouden saavutuksia ja politiikan ennustettavuutta.

Maan bruttokansantuote on kasvanut ja sen kansainvälinen luottoluokitus on parantunut. Samoin budjettialijäämä on puolittunut. Palkat ovat nousseet noin 10 % ja työttömyys on laskenut. Jännittävintä oli se, että Orbánin ennustus osoittautui aivan oikeaksi: mittavat väliaikaiset erikoisverot suuryrityksille eivät johtaneet niiden muuttoon pois Unkarista. Puolitetutkin suurvoitot ovat voittoja, joita ei jätetä käyttämättä vaan ainoastaan maristaan niistä.

Vastustajien mukaan tämä on taas näköharhaa ja saavutukset näennäisiä. He ovat myös syyttäneet hallitsevaan puoluetta ja pääministerin lähipiiriä korruptiosta. Myös työttömyyden lasku on arvostelijoiden mukaan näköharhaa sillä unkarilaisia on lähtenyt töihin muihin maihin noin 350 000. Toisaalta tämä on prosentuaalisesti paljon vähemmän kuin useimmissa muissa Itä-Euroopan tai Baltian maissa.

Oppositio on myös syytellyt Orbania Putinin Venäjän kaltaisista hyökkäyksistä riippumattomia kansalaisjärjestöjä vastaan.

Väärin voitettu?

Tilastot eivät kuitenkaan valehtele.

Unkarista on tullut eurooppalaisessa mittakaavassa houkutteleva sijoituskohde. Siellä on halpaa energiaa, koulutettua työväkeä, toimiva infrastruktuuri ja edullinen verotus.  Samalla minimipalkkalait ovat tiukat. Juuri Unkarissa on myös toteutettu eurooppalaisen vasemmiston tyhjäksi jäänyt hanke keinottelua rajoittavasta Tobias-verosta. Orbanin hallinto on myös vedonnut varmuudellaan sijoittajiin, jotka ovat huolestuneet alueen politiikasta.  

Äänestäjien suuri joukko on myös viehättynyt Orbanin kansallisesta linjasta. Hänen vastustajiensa mukaan hän käyttää häpeilemättä iskulausetta ”Orban vai Turban” – Orban vai Turbaani ts. pääministeri vai Islam. Unkarin historian tuntien tämä tulee olemaan tehokas iskulause.

Suhteessaan Euroopan Unioniin Orban on korostanut koko ajan kansallista itsemääräämisoikeutta ja Unkarin suvereenisuutta. Unkari aikoo EU:n lainsäädäntöä tarkasti noudattaen käyttää edelleen omaa pelivaraansa suhteessa Brysselin määräyksiin turvapaikan hakijoista.

Eräänä merkkinä politiikkansa menestyksestä Orban on myös tuonut esille demografiakehityksen Unkarissa – syntyvyys on lähtenyt kasvuun. Toisin kuin Länsi-Euroopassa.

Miksi Orban on niin suosittu?

Se johtuu siitä, että hän toteuttaa äänestäjille mieluisaa politiikkaa. Noin 85% väestöstä vastustaa EU:n ehdottamaa kiintiöpakolaisjärjestelmää. Samoin 67% väestöstä kannattaa kyselyjen mukaan hallituksen ajamaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa. EU ei voi myöskään kiristää Unkaria sillä sen läheiset naapurit Saksaa lukuunottamatta ovat sen kannalla näissä asioissa. Ehkä tärkeintä on kuitenkin, että unkarilaiset eivät usko ulkoa työnnettyjen talousjärjestelmien autuaaksitekevyyteen vaan hyväksyvät vain ihmiskasvoisen kapitalismin.

EU:n pahis ja EU hyvän median hirvitys

Euroopan Unionin saksalais-ranskalaiselle johtokaksikolle Keskinen Eurooppa on murheenkryyni! Nämä ns. ”Visegrad-maat” eli Puola, Tšekki, Slovakia ja Unkari ovat EU:n sisäisessä äänimäärissä yhtä painavat kuin Ranska ja haluavat tietysti maksimoida oman vaikutuksensa. Taloudellisen yhteistyön lisäksi ne ovat ryhmittyneet EU:n sisäisissä kiistoissa lähelle toisiaan ja tässä maahanmuuttoasiassa niillä on varsin samanlaiset mielipiteet.

Oppositio näyttää vaaleissa olevan toivottomassa tilanteessa. Se pelkää sitä, että Orbanin puolue kostaa sille vaalien jälkeen ja käy sen kimppuun parlamenttienemmistönsä turvin. Oppositio näyttää hyvin hajanaiselta ja sen uskottavuus on rapistunut kun se ei ole kuitenkaan kyennyt aidosti yhdistymään eikä edes tekemään yhteisiä kannanottoja.  

Soros – hallituksen kauhu?

Hallitseva puolue onkin kääntänyt katseensa sitä vastustavaan ulkomaalaiseen tahoon: unkarilaisperäiseen George Sorosiin. Mielenkiintoista kyllä Sorosin omaa säätiö rahoitti aikoinaan Orbanin yliopisto-opinnot Oxfordissa. Tämä miljardööri on pyrkinyt omalla tuellaan auttamaan oppositiota ja antanut sille moraalista ja mediatukea  niin Unkarissa kuin sen ulkopuolellakin.

Orbanille Soros on punainen vaate, peräti epäilyttävä hahmo, joka pyrkii vallanvaihtoon ja muodostaa ns. ”ulkoisen poliittisen uhan”.  Orban onkin maalaillut Sorosista diaboolista hahmoa, joka aikoo muuttaa Euroopan kasvoja ja potkia sen ”ovet hajalle”, repiä aidan ja tuhota Unkarin. Orban on syytellyt miltei kaikesta; hänen mukaansa Soros on vastuussa slovakialaisen lehtimiehen Jan Kuciak’n murhasta. Hallituksen ”Stop Soros” kampanja on ollut näkyvästi esillä ennen vaaleja. Rikas miljardööri on tietysti myös hyvä populismin maali. Se onko Soros todellinen uhka vai ainoastaan poliittisesti sopiva maalitaulu on tietysti asia josta voidaan keskustella.

Tolokun politiikkaa?

Tavalliselle unkarilaiselle Orban haluaa olla vaihtoehto, joka tarjoaa taloudellista turvaa ja puolustaa sen kansallisia etuja EU:ssa. Toisaalta, Orban vakuuttaa, että hän on kuitenkin Eurooppa-myönteinen ja vain vastustaa Brysselin ja  ennen kaikkea Berliinin ylivaltaa. Monille kansallisille puolueille Orban onkin tavoittelemisen arvoinen esimerkki ja kertoo myös siitä, että on mahdollista päästä valtaan – yli 50 % kannatuksella. Mikäli toteuttaa kansan enemmistön haluamaa politiikkaa.

Meillä media on äärimmäisen hapan Fideszin tulevalle vaalivoitolle. Kansan suosio on saatu väärin, vaalijärjestelmää on rukattu, YK on arvostellut ja kaikki on ollut vähän huonolla tolalla kun väärä ”tolokun” puolue voittaa (https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005632929.html, https://www.verkkouutiset.fi/unkarin-vaaleissa-asetelmana-viktor-orban-vastaan-muut/, http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201804082200863138_ul.shtml).

Euroopan Unionin liittovaltiolinjalle Orban on kiusallinen ja vahingollinen esimerkki. Hän on liian vahva eikä häntä saa horjutetuksi Unkarin sisällä mediakampanjoilla. Orban sanoo kyllä: ”Isänmaitten Euroopalle” ja se on myrkkyä EU:lle.

Iso kysymys on: luotammeko demokratiaan ja Unkarin kansaan, että se osaa tehdä itselleen oikean valinnan vain haluammeko mestaroida sitä. Ja lopuksi: mikä on demokratiassa kansalaisten enemmistön merkitys? Onko niin, että enemmistö tarvitsee tuekseen vielä jonkinlaisen henkisen siunauksen joiltain tahoilta? Vai riittävätkö kansalaisten vaaliliput? Pitääkö vaalituloksen olla jotenkin ylempien tahojen hyväksymä?

]]>
105 http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253498-unkarin-vaarat-vaalitulokset#comments Ulkomaat EU Unkari Viktor Orbán Sun, 08 Apr 2018 08:28:20 +0000 Arto Luukkanen http://artoluukkanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/253498-unkarin-vaarat-vaalitulokset